Ison kouluhankkeen rakentaminen alkoi Järvenpäässä
Järvenpään Yhteiskoulun (JYK) ensimmäisen vaiheen rakentaminen on käynnistynyt. Ensimmäisen vaiheen tilojen käyttöönotto on kevättalvella 2023.

Järvenpään kaupungin ja Järvenpään Mestariasunnot oy:n omistama Mestaritoiminta oy vastaa hankkeen rakennuttamisesta. Pääurakoitsijana toimii Consti.
Tuleva Järvenpään Yhteiskoulu toimii kolmessa koulurakennuksessa: nyt rakenteille lähteneessä uudisrakennuksessa sekä moduulikoulussa ja Juholan rakennuksessa.
”Uudisrakennukseen tulevat muun muassa käsityö- ja kotitaloustilat, ruokala, jakelukeittiö, yläkoulun aineluokkia ja yksi alakoulun oppimisalue sekä kuntouttavan ryhmän tilat. Myös moduuliin ja Juholaan tullaan tekemään jonkin verran toiminnallisia muutoksia”, Mestaritoiminnan projektipäällikkö Teemu Jaakkola kertoo tiedotteessa.
Toisen vaiheen rakentaminen aloitetaan alkukesällä 2024 ja tilat valmistuvat vuoden 2026 alussa. Tuolloin koulussa on oppilaspaikat 1100 lapselle.
Järvenpään Yhteiskoulun kokonaiskustannusarvio on noin 38 miljoonaa euroa, johon sisältyy ensimmäisen sekä toisen vaiheen toteutukset.
Toisessa vaiheessa laajennetaan uudisrakennusta sekä perusparannetaan 1950-lululla valmistunut Kansakoulunkatu 1:n rakennus. Uudisrakennukseen toteutetaan tilat erityisen tuen ryhmille ja toi-ryhmille sekä muita opetustiloja. Perusparannettavaan rakennukseen tulee alakoulun oppimisalueita ja aineluokkia. Nykyinen liikuntasali jatkaa liikuntasalikäytössä.
”Toisen vaiheen valmistuttua Juholan rakennuksen opetustoiminta siirtyy muihin Järvenpään Yhteiskoulun tiloihin ja Juholan rakennuksen koulukäytöstä luovutaan.”
Toisen vaiheen perusparannettavan rakennuksen pihalle tulee myös toiminnallista piha-aluetta. Eri puolille piha-alueita tulee myös polkupyöräpaikkoja.
JYK:n pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaava Arkkitehdit von Boehm–Renell on toiminnassaan keskittynyt koulu- ja oppilaitossuunnitteluun sekä oppimisympäristöjen yleiseen kehitystyöhön. Suunnittelussa on ollut alusta alkaen mukana myös erillinen akustiikkasuunnittelija Akukon äänierityksen varmistamiseksi.
”Kaikki opetustilat tulevat olemaan joko kiintein tai avattavin seinin rajattuna viereisistä tiloista. Tilat on suunniteltu myös monikäyttöisiksi, eli niitä voidaan käyttää kouluajan ulkopuolella myös muuhun toimintaan.”
”Hankkeessa on ollut alusta lähtien käytössä Tervetalo-kriteerit. Myös ulkopuolinen kosteudenhallintakoordinaattori on ollut mukana suunnittelun alusta lähtien. Koordinaattori osallistuu hankkeeseen myös työmaavaiheen toimintaan. Valmiin rakennuksen sisäilmastoluokka tulee opetustilojen osalta olemaan S2 eli hyvä sisäilmasto ja rakennustöiden puhtausluokka P1 sisävalmistustöistä alkaen.”
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Ison kouluhankkeen rakentaminen alkoi Järvenpäässä”