Maailman suurimman jalkapallostadionin rakentamisen yllä on mustia pilviä: yhtiö on satojen miljardien veloissa

Kiinalainen kiinteistöjätti Evergrande vakuuttaa, että rakentaminen jatkuu normaalisti.

Kiinalainen kiinteistöyhtiö Evergrande rakentaa Guangzhou’hun maailman suurimmaksi jalkapallostadioniksi mainostettua stadionia.

Yhtiöstä vakuutettiin uutistoimisto Reutersille, että rakentaminen jatkuu ”normaalisti”, vaikka Evergrandella on valtavia rahoitusongelmia.

Evergranden velat ovat nousseet 305 miljardiin dollariin (261 miljardia euroa), ja sen käteisvarat ovat huvenneet. Yhtiön tilanne ravistelee globaaleja rahoitusmarkkinoita, ja viime viikolla yhtiö ei pystynyt maksamaan määräajassa joukkovelkakirjalainaansa.

Guangzhou FC:n jalkapallostadionin arvioidaan maksavan noin 12 miljardia juania (1,6 miljardia euroa). Rakentaminen alkoi viime vuoden huhtikuussa, ja valmista pitäisi tulla ensi vuoden aikana.

”Jalkapallostadionin rakennustyöt etenevät edelleen normaalisti ja oikeassa järjestyksessä”, Evergrande vastasi Reutersille.

Valmistuessaan stadionista on tulossa maailman suurin jalkapalloa varten rakennettu stadion. Yleisökapasiteetti on yli 100 000.

”Maailman huomio kiinnittyy siihen”, sanoi stadiontyömaan lähistöllä kauppaa pitävä Zhao Reutersille sunnuntaina.

”Kuinka maailman suurimman jalkapallostadionin rakentaminen jäisi kesken? Siitä ei tule hukkaan heitetty rakennustyömaa. Hallitus ei anna niin tapahtuvan.”

Myös stadionille siirtyvässä joukkueessa kuohuu. Italialainen jalkapallolegenda Fabio Cannavaro jättää tehtävänsä joukkueen päävalmentajana, seura ilmoitti tiistaina.

Cannavaron lähdöstä oli huhuttu jo sen jälkeen, kun hän ei onnistunut luotsaamaan Guangzhou FC: tä yhdeksänteen Kiinan superliigan (CSL) mestaruuteen viime kaudella.

Uutistoimisto AFP:n mukaan koko seuran tulevaisuus on uhattuna Evergranden talousongelmien takia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Maailman suurimman jalkapallostadionin rakentamisen yllä on mustia pilviä: yhtiö on satojen miljardien veloissa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat