Kokeile kuukausi maksutta

Jatke myi logistiikkakohteen Lähitapiolalle ja aloittaa rakennustyöt välittömästi

Jatke on myynyt Tuusulan Jusslan yritysalueelle rakennettavan logistiikkakohteen Lähitapiola-ryhmän kahdelle yhtiölle. Jatke toimii kohteen kvr-urakoitsijana.

Kohteen sijoittajina toimivat Lähitapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö ja Lähitapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö.

Logitri oy:n liiketoiminnan käyttöön rakennettavan, kerrosalaltaan noin 17000 neliömetrin laajuisen logistiikkarakennuksen toteuttamiselle on lainvoimainen rakennuslupa, ja rakennustyöt käynnistyvät välittömästi. Kohde otetaan käyttöön syyskuussa 2022.

Jatke allekirjoitti kohdetta koskevan vuokrasopimuksen Logitrin kanssa lokakuussa 2020, ja kohdetta on suunniteltu tästä lähtien tiiviissä yhteistyössä vuokralaisen kanssa. Lähitapiola on tullut mukaan hankkeeseen alkuvuodesta 2021, ja kohteen suunnittelua on kevään aikana viety eteenpäin hyvässä kolmikantaisessa yhteistyössä uuden omistajan vaatimukset huomioiden.

Kohteeseen haetaan kultatason Leed-ympäristösertifikaattia. Ympäristövaikutuksia pyritään minimoimaan muun muassa sijainnin, energiatehokkuuden, materiaalivalintojen ja sisäilman laadun osalta. Vuonna 2017 alkaneessa hankekokonaisuudessa on alusta asti panostettu kestävään rakentamiseen. Kaikkiin alueelle toteutettuihin logistiikkarakennuksiin on asennettu omat aurinkovoimalaitoksensa, eikä uusin tulokas ole tästä poikkeus – myös uuden hallin katolle sijoitetaan teholtaan 250000 kilowatin aurinkovoimalaitos.

Jatke on rakentanut Tuusulan Jusslan yritysalueella vuodesta 2017 alkaen omaperusteisia toimitilahankkeita. Högberginhaara 6:n nouseva logistiikkakohde on järjestyksessään jo viides samalle alueelle ja saman käyttäjän tarpeisiin toteutettava kohde.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jatke myi logistiikkakohteen Lähitapiolalle ja aloittaa rakennustyöt välittömästi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat