Kokeile kuukausi maksutta

Lahden Kisapuiston uudistamissuunnitelmat etenevät – kustannukset 15 miljoonaa

Lahden kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan maanantaina 4. lokakuuta Kisapuiston uudistamisen kokonaissuunnitelman.

Havainnekuva Lahden Kisapuistosta. Kuva: Ramboll

Kisapuiston alueen kokonaissuunnitelman tavoitteena on tarjota korkeatasoinen ympäristö kilpaurheilulle, harrastusliikunnalle ja vapaa-ajan toiminnalle.

Kisapuiston arvioidut investointikustannukset ovat kokonaisuudessaan noin 15 miljoonaa euroa. Arvio sisältää pesäpallokentän, tekojääradan, yleistä aluerakentamista ja stadionin uuden pääkatsomo- ja palvelurakennuksen.

Laajamittainen uudistaminen lähtee välittömästi eteenpäin pesäpallokentän ja tekojääradan jatkovalmistelulla. Tarkoituksena on, että nykyisen pesäpallokentän alueelle rakennetaan täysimittainen 125 x 125 metrin hiekkatekonurmipintainen kenttä sekä tekojäärata. Niiden rakentaminen käynnistetään vuonna 2022. Pesäpallokentän ja tekojääradan osuus kustannuksista on noin 4,6 miljoonaa euroa.

Merkittävin hanke Kisapuiston alueella olisi jalkapallostadionin uusi pääkatsomorakennus sekä siihen mahdollisesti liittyvät päätykatsomot. Pääkatsomorakennuksesta tulee laatia erillinen hankesuunnitelma hankkeen tarkemman sisällön ja kustannusvaikutusten kuvaamiseksi sekä tarvittavien kilpailutusten järjestämiseksi.

Kaupunki tekee päätökset jalkapallostadionista myöhemmin tänä vuonna. Jalkapallostadionia edistetään Lahden kaupungin ja FC Lahden kumppanuushankkeena. Lahden kaupungin tilakeskus ja FC Lahti ovat neuvotelleet ratkaisusta jo keväästä alkaen.

Neuvottelujen tavoitteena on mahdollistaa noin 5000 katsojan jalkapallostadion/tapahtuma-areena, joka täyttäisi Uefan kategoria 3:n vaatimukset. Stadion koostuu toisiinsa integroiduista pää- ja päätykatsomoista sekä aurinkokatsomosta.

Jalkapallostadionin pääkatsomorakennuksen rakentamisen kustannukset olisivat koko Kisapuiston uudistushankkeessa selvästi suurin menoerä. Tämän hetken arvion mukaan siihen uppoaisi noin 8,9 miljoonaa euroa. Tämä kustannusarvio perustuu laadittuun viitesuunnitelmaan, joka on laadittu Uefan kategorian 2:n mukaan. Tason nosto kategoriaan 3 merkitsisi karkean kustannusarvion mukaan vielä vähintään  1,1 miljoonan euron lisäkustannusta, eli pyöreästi puhuttaisiin 10 miljoonan euron kokonaiskustannuksista.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lahden Kisapuiston uudistamissuunnitelmat etenevät – kustannukset 15 miljoonaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat