Kokeile kuukausi maksutta

R4 sai historiansa suurimman urakan – yli 100-vuotias oppilaitosrakennus Tampereella perusparannetaan

R4 Korjausurakointi oy ja Tampereen Tilapalvelut oy ovat solmineet urakkasopimuksen Pyynikin kaupunginosassa sijaitsevan, alun perin Tampereen teknillisenä oppilaitoksena toimineen rakennuksen perusparannuksesta.

Tampereen Vanhan Tekun peruskorjaushankkeen venyminen ja kulujen ylitys olivat liikaa pääurakoitsijalle. Kuva: Tiia Monto

Vanhan Tekun nimellä tunnetun rakennuksen purkutyöt ovat jo alkaneet ja rakennustyöt valmistuvat kesäkuussa 2023. Rakennusurakan arvo on noin 16,5 miljoonaa euroa, ja koko hankkeen kustannukset ovat noin 24 miljoonaa. Kuusikerroksisen rakennuksen laajuus on noin 11000 bruttoneliömetriä.

Osoitteessa Pyynikintie 2 sijaitsevan rakennuksen ensimmäinen vaihe on valmistunut vuonna 1916 ja toinen vaihe vuonna 1934. Rakennusta on peruskorjattu kahdesti aiemmin, vuosina 1974 ja 1989. Pääasiassa oppilaitoskäytössä ollut rakennus toimi vuonna 1918 myös punaisten pohjoisrintaman esikuntana ja kärsi mittavia vaurioita sisällissodassa. Historiallinen rakennus on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi ja on osa Pyynikinrinteen rakennettua kulttuuriympäristöä.

Rakennuksen tilat perusparannetaan vastaamaan nykyistä koulukäyttöä. Tiloja tulevat käyttämään lukiokoulutus Hatanpään lukion pysyvinä tiloina sekä perusopetus Wivi Lönnin koulun aineenopetustiloina ja perusopetuksen pysyvinä väistötiloina. Perusopetuksen pysyviä väistötiloja voi hyödyntää minkä tahansa kaupungin koulun väistötilana oman koulun korjaustöiden aikana. Tiloja tullaan käyttämään myös esittävän taiteen iltakäyttötiloina, joiden suunnittelussa mukana ovat olleet muun muassa Pirkanmaan musiikkiopisto ja Tampereen konservatorio.

Väistötilaa tehdään noin 350 oppilaalle. Aineopetuksen tiloja tehdään noin 75 oppilaalle ja lukiotilat noin 800 opiskelijalle. Esittävän taiteen iltakäyttäjiä on noin 100. Henkilökuntaa rakennuksessa tulee olemaan yhteensä noin 90 henkeä.

”Pyynikintie 2 on R4:lle merkittävä avaus erityisen vaativien peruskorjausten saralla. Rakennuksen historiallisuus luo lisäksi työhön oman säväyksensä”, R4:n Pirkanmaan aluejohtaja Jani Harjula kertoo tiedotteessa.

Kyseessä on R4 Korjausurakointi oy:n historian mittavin hanke ja parhaillaan yksi Tampereen talousalueen suurimpia korjaushankkeita.

”Toteutettava rakennusurakka tukee strategiaamme kasvaa ja kehittyä lähivuosina myös yhdeksi Pirkanmaan merkittävimmistä korjausrakentajista.”

Pyynikintie 2 (Tampereen Vanha Teku)

  • Kustannusarvio: 23 960 000 € (alv 0 %)
  • Rakennuttaja: Tampereen Tilapalvelut oy
  • Pääsuunnittelija: Arkkitehdit von Boehm-Renell oy
  • Pääurakoitsija: R4 Korjausurakointi oy
  • Pohjarakennesuunnittelu: Taratest oy
  • Lvisa-suunnittelu: Granlund Tampere oy
  • Rakennesuunnittelu: Sitowise oy

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “R4 sai historiansa suurimman urakan – yli 100-vuotias oppilaitosrakennus Tampereella perusparannetaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat