Kokeile kuukausi maksutta

Kojamon Jani Nieminen: ”Rakennuskustannusten nousu ei ole merkittävästi vaikuttanut meihin”

Kojamo arvioi osavuosikatsauksessaan konsernin liikevaihdon kasvavan vuonna 2021 edellisestä vuodesta 2–4 prosenttia.

Jani Niemisen toimitusjohtamalle Kojamolle on valmistunut tämän vuoden aikana noin 800 asuntoa.

Yhtiön mukaan konsernin kassavirta ennen käyttöpääoman muutosta vuonna 2021 tulee olemaan 150–158 miljoonaa euroa ilman kertaluonteisia kuluja.

Kojamon toimitusjohtaja Jani Nieminen toteaa katsauksessaan liikevaihdon ja nettovuokratuoton kasvaneen vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana.

”Taloudellinen tilanteemme oli syyskuun lopussa vahva. Koronarokotusten hyvästä etenemisestä huolimatta COVID-19-pandemia ja siihen liittyvät rajoitustoimet sekä niiden purkamiseen liittyvät epävarmuudet ovat tilapäisesti vaikuttaneet muuttoliikkeeseen. Tämä yhdessä lisääntyneen tarjonnan kanssa vaikutti yhä toimintaamme erityisesti pääkaupunkiseudulla, ja katsauskauden taloudellinen vuokrausasteemme laski”, kertoo Nieminen.

Niemisen mukaan koronarajoitusten purun vaikutukset heijastuvat muuttoliikkeen elpymiseen viiveellä.

”Nämä epävarmuudet ovat hidastaneet työvoiman liikkumista Helsingin seudulle. Elpymisessä on nähtävissä alueellisia eroja ja Suomen muissa isoissa yliopistokaupungeissa markkinan normalisoitumista nähtiin jo kesän aikana. Esimerkiksi vuokrausasteemme parani kolmannella neljänneksellä Tampereella ja Turussa, kun taas Helsingin seudulla elpyminen on lähtemässä käyntiin hitaammin.”

Kojamon portfolion 36 484 asuntoa sijaitsevat Suomen suurimmissa kaupungeissa. Yhtiö keskittyy hyvin vahvasti Helsinkiin.  Investoinnit ovat vuoden aikana edenneet yhtiön strategisten tavoitteiden mukaisesti.

”Rakennuskustannusten voimakas nousu markkinoilla ei ole merkittävästi vaikuttanut meihin, sillä urakkasopimuksemme on tehty kiintein hinnoin. Vuoden aikana on valmistunut jo noin 800 asuntoa, joiden kehityskate on ollut erittäin hyvällä tasolla”, sanoo Nieminen.

Kojamo: tammi–syyskuu 2021

  • Liikevaihto kasvoi 1,8 prosenttia ja oli 292,0 (286,8) miljoonaa euroa.
  • Nettovuokratuotto kasvoi 1,5 prosenttia ja oli 196,7 (193,8) miljoonaa euroa. Nettovuokratuotto oli 67,4 (67,6) prosenttia liikevaihdosta.
  • Voitto ennen veroja oli 616,0 (198,0) miljoonaa euroa. Voittoon sisältyy 484,1 (74,1) miljoonan euron nettovoitto sijoituskiinteistöjen käypään arvoon arvostamisesta sekä sijoituskiinteistöjen luovutusvoittoja ja -tappioita 0,3 (-0,7) miljoonaa euroa.
  • Rakenteilla oli katsauskauden päättyessä 2 624 (2 532) Lumo-asuntoa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kojamon Jani Nieminen: ”Rakennuskustannusten nousu ei ole merkittävästi vaikuttanut meihin””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat