Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuskonevuokraukseen odotetaan vahvaa kasvua ensi vuodelle

Rakennuskonevuokrauksen määrä kasvoi vuonna 2020 noin 3 prosenttia, ja Foreconin kuluvan vuoden ennuste on 2 prosentin kasvu.

Foreconin mukaan rakentamisen painottuminen paljon vuokrakoneita käyttävään toimitilarakentamiseen vuonna 2022 kiihdyttää vuokramarkkinoiden määrän peräti 6 prosentin kasvuun ensi vuonna. Suurinta kasvu on toimitilarakentamisessa, lähes 20 prosenttia.

Vuokraustoiminnan arvo oli viime vuonna 880 miljoonaa euroa, ja volyymi kasvoi 3 prosenttia. Rakentaminen on noin 590 miljoonan euron arvollaan ylivoimaisesti suurin vuokrakoneiden käyttäjäsektori. Vuokrakoneiden käytöstä kolmasosa, 300 miljoonaa euroa, on rakentamisen ulkopuolella, huolto-, asennus- ja muissa vastaavissa töissä teollisuudessa, palvelu- ja tapahtumasektorilla, julkishallinnossa sekä kuluttajien hankkeissa.

Rakennuskonevuokraus muille aloille kasvaa talouden kasvun myötä. Esimerkiksi telinevuokraus hyötyy yleisötapahtumien kasvusta hiljaisen koronakauden jälkeen. Vuokrakoneiden käyttö muilla aloilla yleistyy jatkuvasti, ja niitä käytetään yhä useammissa tehtävissä. Porvoon jalostamon suurseisokin konekäyttö lisää vuoden 2021 konekäyttöä merkittävästi. Muiden toimialojen vuokrakäyttö yhteensä kasvaa kuluvana vuonna 10 prosenttia mutta supistuu ensi vuonna prosentin.

Korjausrakentamisen konevuokraus on kärsinyt ammattimaisen korjausrakentamisen vähenemisestä, mutta kasvu käynnistyy jo kuluvana vuonna ja kiihtyy ensi vuonna. Korona vauhditti merkittävästi omatoimisten korjausten määrää, mutta niiden konevuokraus on vähäistä.

Telineiden ja sääsuojauskaluston vuokraus kasvaa edelleen muita koneryhmiä enemmän.

Rakentaminen kasvaa sekä kuluvana että ensi vuonna

Foreconin mukaan uusien asuntojen rakentaminen toimii rakentamisen veturina vuonna 2021. Nousun takana ovat sekä kuluttajat että sijoittajat. Kasvussa ovat mukana myös omakoti- ja rivitalot. Asuntorakentamisen rakennusluvat ovat nousseet syyskuussa 46000 asunnon tasolle. Aloituksia ennakoidaan tapahtuvan kuluvana vuonna 43000 ja ensi vuonna 38000 kappaletta. Lasku on paluuta ylikorkeista tuotantomääristä kohti tarpeen mukaista tasoa. Paluu jatkuu ensi vuoden jälkeenkin.

Voimakas talouskasvu, yritysten kapasiteetin korkea käyttöaste sekä julkisen sektorin panostukset rakentamiseen näkyvät toimitilarakentamisen vahvana kasvuna ensi vuonna. Vuonna 2021 määrä pysyy ennallaan, mutta ensi vuonna kasvua on lähes 10 prosenttia, eli toimitilarakentaminen toimii rakentamisen veturina ensi vuonna tukien voimakkaasti konevuokrausta. Rakennuskoneita käytetään toimitilarakentamisessa enemmän kuin asuntorakentamisessa. Toimitilarakentamisen kasvu on laajapohjaista, sillä kasvussa ovat jokseenkin kaikki osasektorit: liike- toimisto- julkiset ja teollisuusrakennukset. Sijoittajienkin kiinnostus toimitilarakennuksiin on kääntynyt taas kasvuun.

Korjausrakentaminen on kasvussa ja kasvu kiihtyy ensi vuonna. Viime vuonna korjaus-rakentamista ylläpitivät lähinnä omatoimiset remontit. Ammattimainen korjaaminen on vauhdittunut selvästi kuluvana vuonna. Seurauksena ovat olleet työvoimapula, nousevat hinnat ja vaikeudet saada tarjouksia. Myös asuntoyhtiöiden korjausaikomukset ovat selvässä kasvussa ensi vuonna. Suuria peruskorjaushankkeita on myös meneillään ja käynnistymässä, esimerkkeinä Finlandia-talon, Hotel Grand Hansan /Seurahuoneen, Helsingin Yliopiston ja Naistenklinikan peruskorjaukset.

Infrarakentamisen määrä pysyy korkealla, mutta vähenee hieman sekä kuluvana että ensi vuonna. Suurten kaupunkien liikenneinfrahankkeiden määrä on korkea.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennuskonevuokraukseen odotetaan vahvaa kasvua ensi vuodelle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat