Kokeile kuukausi maksutta

Kiinteistösijoittajan 78 miljoonan euron kehityshanke valmistui Helsingin Hakaniemessä – ”Tämä on meidän lippulaivahankkeemme”

Siltasaari 10 – hankkeessa kolmesta vierekkäisestä kiinteistöstä rakennettiin yksi kokonaisuus.

Antiloopin omistama vanha tavaratalokiinteistö saneerattiin täysin. Kuva: Taru Taipale

Vanhoissa rakennuksissa tulee usein vastaan kaikenlaisia yllätyksiä. Niin myös SRV:n työmaalla Helsingin Hakaniemessä, jossa on syksystä 2019 saakka saneerattu perusteellisesti vanhaa tavaratalokiinteistöä sekä viereisiä toimistotaloja. Purkuvaihetta jouduttiin jatkamaan hieman suunniteltua pidempään.

Kun lisäksi syksyllä 2020 koronavirus pääsi leviämään työmaalla, rakentaminen viivästyi kaiken kaikkiaan noin kuukaudella alkuperäisestä aikataulusta.

Mutta nyt Siltasaari 10:n nimellä kulkeva laaja kehityshanke on valmistumassa. SRV:n projektijohtaja Timo Palkonen ja työmaapäällikkö Janne Hahko sekä kiinteistösijoitusyhtiö Antiloopin kiinteistökehityspäällikkö Tero Nissinen esittelevät lähes valmista työmaata. Vain viimeiset toimistotilat ja ravintolat ovat enää viimeistelemättä.

Laajassa hankkeessa kolmesta vierekkäisestä kiinteistöstä rakennettiin yksi kokonaisuus. Paasivuorenkadun puolella sijaitseva vuonna 1980 valmistunut toimistotalo sekä Paasivuorenkadun ja Siltasaarenkadun kulmassa oleva vuonna 1913 rakennettu entinen Elannon tavaratalo saneerattiin kauttaaltaan.

Siltasaarenkatu 6:ssa sijainnut vuonna 1979 valmistunut toimistotalo taas purettiin osittain, jotta toimistolle saatiin sama huonekorkeus kuin viereisellä tavaratalolla. Näin toimistotalon uudet kerrokset saatiin yhdistettyä sisältäpäin, ja Antilooppi pystyy tarjoamaan vuokralaisilleen isoja tiloja yhdessä kerroksessa.

Samalla toimistorakennus sai kauttaaltaan uuden julkisivun.

Vuonna 1979 Siltasaarenkatu 6:sta purettiin vanha kivitalo, jonka tilalle rakennettiin uusi toimistotalo. Se puolestaan purettiin viime vuonna osana Siltasaari 10 -hanketta. Kuva: Kari Hakli / Helsingin Kaupunginmuseo

Kaiken kaikkiaan Hakaniemen torin laidalle rakennettiin noin 22 000 neliötä uudistettua toimisto- ja liiketilaa. Siltasaari 10:een tulee useita kahviloita ja ravintoloita sekä vähittäiskaupan palveluita niin talon toimistokäyttäjille kuin muillekin kaupunkilaisille.

Ensimmäisessä kerroksessa ovat jo aloittaneet uudistettu S-market sekä myymäläketju Emotion. Ensimmäiset toimistovuokralaiset saapuvat ennen vuoden vaihdetta. Tero Nissisen mukaan toimitilojen vuokrausaste on tällä hetkellä noin 50.

Kokonaisuudessaan kyse on Antiloopille merkittävästä hankkeesta. Nissisen mukaan Siltasaari 10 on kiinteistökehittäjän lippulaivahanke. Antiloopille investoinnin arvo on noin 78 miljoonaa euroa, josta projektinjohtourakkasopimuksen osuus tulee olemaan yli 70 prosenttia.

Nosturi rakennettiin keskelle tavaratalon runkoa

”Tässä oli meidän torninosturi”, Palkonen ja Hahko esittelevät aulaa vanhassa tavaratalossa, joka toimii toimistojen pääsisäänkäyntinä.

Koska työmaa oli ahdas, nosturi piti rakentaa keskelle tavaratalon runkoa. Nosturin perustusten tekemiseen meni monta viikkoa ja pystyttämiseenkin kolme kokonaista päivää. Saman verran aikaa meni nosturin purkamiseen, Hahko kertoo. Nosturille tehdyt pohjalaatat ja kallioankkurit jäivät uusien lattioiden alle.

Tavaratalon vanhat asiakkaat saattavat muistaa, ettei tässä aulassa ollut aiemmin rullaportaita – eikä kolmea hissiäkään, joita varten työmaalla rakennettiin uusi kuilu.

Sitä vastoin sitä tuskin kukaan huomaa, että sisäpihan kattoa on nostettu kerros ylöspäin.

Tavaratalorakennus on suojeltu julkisivun ja kadun puoleisen vesikaton osalta, mutta sen sisällä oli urakan alkaessa vain vähän alkuperäistä jäljellä. Kahden porrashuoneen maalin alta löytyi kuitenkin rapsuttamalla vanhaa ornamenttiä, jonka perusteella porrashuoneet entisöitiin.

Vanhan Elannon tavaratalon portaikkoon on palautettu kauniit ornamentit. Kuva: Emilia Anundi / HS

Yksi yksittäinen veräjähissikin jätettiin rappuun muistoksi.

Tavaratalon kaikki ikkunat kunnostettiin, ja ensimmäisen ja toisen kerroksen ikkunat vaihdettiin. Museoviraston kanssa yhteistyössä Arkkitehtitoimisto Sarcin arkkitehti suunnitteli uudet ikkunat vanhojen kuvien perusteella. Tammipuuikkunat ja ruutujako saatiin vastaamaan vanhaa.

”Suurin yksittäinen ikkuna painaa neljä sataa kiloa”, Palkonen kertoo.

Tavaratalon kattotiilet tilattiin Tanskasta. Hahkon mukaan urakoitsija ja rakennesuunnittelija hakivat pitkään parasta kiinnitystapaa jyrkkään tiilikattoon.

”Välillä tuntuu, ettei tekijöitäkään tällaiseen työhön enää löydy”, hän sanoo.

Sekä SRV että Antilooppi uskovat oppineensa Siltasaari 10:stä paljon. Molemmat korostavat yhteistyön tärkeyttä.

”Tiedon kulku ja yhteistyö, ne kyllä korostuvat tällaisessa hankkeessa”, Nissinen sanoo.

Hahko lisää, että työmaalla kiinnitettiin erityistä huomiota kosteusasioihin, niiden seurantaan ja valvontaan ja raportointiin. Kaikki rakentaminen tehtiin sääsuojan alla.

”Tavaratalo on vanha arvokas kiinteistö. Sääsuojaan pantiin paljon rahaa ja työtä”, hän toteaa.

Kaiken kaikkiaan vanhan ja vähän uudemman rakennuksen yhdistäminen vaati paljon ennakkoselvittelyä ja hyvää suunnittelua. Hahkon mukaan työmaalla tehtiin viikottain suunnittelijayhteistyökierroksia, mikä osoittautui hyödylliseksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiinteistösijoittajan 78 miljoonan euron kehityshanke valmistui Helsingin Hakaniemessä – ”Tämä on meidän lippulaivahankkeemme””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat