Muistokirjoitus: Kaupunkisuunnittelun visionääri Pentti Murole oli alan suunnannäyttäjä

Tieto professori, diplomi-insinööri Pentti (Pena) Muroleen äkillisestä kuolemasta Helsingin Pakilassa 12. joulukuuta 2021 tavoitti seuraavana päivänä. Ensimmäinen ajatus oli, että järkälemäinen kaupunkisuunnittelun visionääri ja ystävä on poissa. Kuka nyt kommentoi ajankohtaisia kaupunkisuunnittelukysymyksiä niitä perusteellisesti tutkien, faktoja esittäen ja näkökulmaa laajentaen?

Hän oli 87-vuotias, syntynyt Helsingissä 27. lokakuuta 1934.

Murole oli Suomalaisen yhteiskoulun kasvatteja. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1953 tuolloin Nervanderinkadulla sijainneesta koulusta, jossa hänen isovanhempansa olivat vahtimestarina ja keittäjänä.

Ylioppilaaksi tulon jälkeen alkoivat opinnot Teknillisessä korkeakoulussa, Hietalahden torin vieressä. Hän valmistui diplomi-insinööriksi 1961. Opiskeluaikana Pena otti ensimmäisiä askelia kansainvälistymiseen. Hän oli kesätöissä Madridissa ja Tukholmassa.

Isänsä perinteen innoittamana hän aloitti 1955 harjoittelijana Rautatiehallituksessa ja siitä jäi elinikäinen innostus rautateiden kehittämiseen. Ensimmäinen tuoreen DI:n työpaikka oli Kunnallistekniikka Oy. Pena on kirjoittanut kirjassaan ”Ihmistä ei voi suunnitella – kiveä voi!” (2012), että siellä hän omaksui kritiikin byrokratiaa kohtaan.

Pena perusti 1970 Kunnallistekniikan työtovereidensa kanssa Liikennetekniikka Oy:n, joka muutti nimensä vuonna 1992 LT-konsulteiksi.

Hän oli arvostettu kaupunkisuunnittelun visionääri, konsulttimaailman vaikuttaja, ajatusjohtaja ja suunnannäyttäjä seitsemällä vuosikymmenellä. Hän oli monille nuorille oppi-isä, joka antoi sysäyksiä eteenpäin uralla. Tämä koski muidenkin suunnittelutoimistojen kuin LT-konsulttien työntekijöitä. Alan toimittajan työtä tehnyt oppi häneltä, että kaupunkisuunnittelu on monien näkökulmien asia ja kapea-alainen yhteen asiaan tai projektiin tuijottaminen on ”synti”. Penan puheenvuoroja odotettiin seminaareissa, koska hänen tiedettiin tuovan uusia ajatuksia ja näkökulmia mietittäväksi.

Liikennesuunnittelijana työnsä aloittanut piinkova ammattilainen sanoi rohkeasti ja perustellusti mielipiteensä kaupunkisuunnittelusta ja liikennehankkeista läpi elämänsä, kuten myös hänen sukupolvensa arkkitehdit tekivät. Hän haastoi tarpeelliseksi katsoessaan vallitsevaa käsitystä. Joskus hän kyseenalaisti perusteellisesti tutkien tehtyjä ratkaisuja – eikä aina saanut mielipeistään kiitosta.

Suunnitteluratkaisujen pohjan oli aina kaupunkikulttuurinen lähtökohta. Hän paneutui liikenteen ja kaupunkisuunnittelun keskeisiin ongelmiin, kehittämisvirtauksiin ja ratkaisumalleihin ja etsi jatkuvasti kestäviä ratkaisuja kaupunkiympäristöihin. Yksi Penan motoista oli, että vaikka kaupunki on jatkuva prosessi, sen pitää olla joka hetki valmis. ”Kaupunkia ei voi rakentaa niin, että se on vasta 20 vuoden päästä valmis. Sen pitää olla jokaisen lisättävän palan jälkeen, valmis, valmis, valmis”, hän sanoi Rakennuslehden tulevaisuusverstaassa vuonna 1988, kun matkasimme Helsingistä Rovaniemelle. Esimerkkinä jatkuvasti täydentyvästä kaupungista hän piti tuolloin Italian Bolognaa.

Runous, rakkaus ja rohkeus toistuivat hänen puheissaan ja seminaariesitelmissään. Runous, kohti tuntematonta, rakkaus, työ ihmisten hyväksi, rohkeus, olla nöyrä.

Pena teki elämänsä aikana lukemattomia projekteja ja oli mukana myös arkkitehtikilpailujen tekijänä. Metro- ja raideliikenneselvitykset olivat työn ytimessä. Toinen intohimon alue oli kaupunkikeskustojen kehittäminen, joka alkoi hänen osallistuessaan Pietarsaaren syvällisen vuorovaikutusprosessin toteuttamiseen 1980-luvun lopulla.

Hän oli perustamassa suunnittelutoimistojen Devecon-vientiyhtiötä. Yhtiö oli Ekono Oy:n, Maa ja Vesi Oy:n, Paloheimo-Ollila Oy:n, Arkkitehtitoimisto CJN Oy:n ja Liikennetekniikka Oy:n yhteinen pumppu.

Libyasta kehkeytyi viennin suurasiakas aikana, jolloin Suomessa kärsittiin lamasta. Vuosien kuluessa suunniteltiin ja rakennutettiin komeita kongressi- ja hallintokeskuksia sekä Ras Lanufin kaupunki. 1990-luvun alussa Pena perusti toimiston Tripoliin, jossa useat suomalaiset työskentelivät. 2001 Pena myi firmansa WSP:lle.

”Tärkeintä viennissä eivät ole kuitenkaan projektit. Maailmassa projekteja riittää. Tärkeintä on se viisautta kasvattava kommunikaatio, joka syntyy eri kulttuurien välille”, Pena kirjoitti kirjaansa.

Penan karhumaisen, järkälemäisen olemuksen sisälle kätkeytyi lukenut, syvästi sivistynyt, maailman menosta kiinnostunut, eri aloihin perehtynyt ihminen. Hän oli ihmisenä avarakatseinen ja sydämellinen, kiinnostunut tekniikasta, yhteiskunnallisista asioista ja taiteista. Hänellä oli iso ystäväpiiri.

Pena syttyi nopeasti uusista asioista ja ideoista ja haki laaja-alaista keskustelua eri näkökantojen ja yhteiskunnallisten voimakenttien välille. Penan tapaamisia odotettiin ja hänen seurassaan viihtyi. Ripasson äärellä Penan kohtaamisissa oltiin aina hyvällä mielellä, uusia näkökulmia saatiin ja viisastuttiin. Mielenkiintoista oli kuunnella, kun Pena ja keskustelukumppanit provosoivat toisiaan perustelemaan kantansa. Huumoria ei noissa kohtaamisissa puuttunut.

Penan syntymäpäiväjuhlat olivat legendaarisia. 85-vuotisjuhlissa oli parisataa ihmistä ja juhlittava viipyi puolisonsa kanssa tanssilattialla viimeisten joukossa.

Penalle perhe oli elämän tärkein asia. Siihen kuuluivat puoliso Liisa Ilveskorpi, lapset ensimmäisestä avioliitosta, 7 lastenlasta ja 5 lastenlastenlasta, jotka olivat Penalle tärkeitä erityisesti viimeisinä vuosina, sekä Liisan jälkikasvu.

Penan ”Ihmistä ei voi suunnitella, kiveä voi !” -kirja vuodelta 2012 kuvaa suunnittelijan töitä ja yhteiskuntaa kuudella vuosikymmenellä. Se antaa kuvan tekijänsä laaja-alaisuudesta, hänen kotimaisista ja kansainvälisistä töistään, ja sisältää kannanottoja ajankohtaisiin kysymyksiin, henkilö- ja ajankuvia.

Suunnittelutyöt jätettyään ja kirjansa valmiiksi saatuaan hän kirjoitti omaa blogiaan kymmenisen vuotta. Noin 700 blogissa hän tutki syvällisesti kulloisenkin kirjoituksen aihetta ja otti usein asiaan maailmanlaajuisen näkökulman. Pena oli faktojen mies, hän tarkisti aina taustat ja yhdisti ne luovuuteen. Se näkyi myös niissä blogeissa, joita hän kirjoitti elämänsä vaiheilla ammattilehtiin.

Viimeinen oma blogi ilmestyi 9.12.2021, kolme päivää ennen kuolemaa. Hanslankarina kaupunkeja pelastamassa -otsikolla kirjoitetussa blogissa hän muistelee kaupunkien pelastustehtäviä, joissa on ollut mukana. Kirjoitus päättyy lauseeseen: ”Pelastaminen ei ole lasten leikkiä, sillä korkealta rakentamiselta meitä ei taida pelastaa mikään, saatikka että meidät pelastettaisiin Helsingin pakkomielteiseltä kasvulta.”