Kokeile kuukausi maksutta

Firan liikevaihto kutistui – materiaalien hintojen nousun ja saatavuusongelmien vaikutukset jäivät vähäisiksi

Fira-konsernista vastikään irtautuneen rakentamisen palveluyhtiö Fira oy:n liikevaihto laski vuonna 2021 jonkin verran edellisvuodesta ja tuloskin heikkeni, mutta suhteessa vähemmän kuin liikevaihto.

Firan liikevaihto laski viime vuonna 225,4 miljoonaan euroon edellisvuoden 248,6 miljoonasta. Samalla liikevoitto painui 7,8 miljoonaan euroon 7,9 miljoonasta, mutta liikevoittomarginaali koheni 3,5 prosenttiin edellisvuoden 3,2 prosentista

Tilauskanta kasvoi odotusten mukaisesti huipentuen loppuvuoteen. Merkittävä vaikutus tilauskantaan oli kauppaketju Tokmannin logistiikkakeskuksen rakentamista koskeva sopimus. Tilauskanta oli viime tilikauden lopussa 224,7 miljoonaa euroa, kun se oli vuotta aiemmin 183,9 miljoonaa.

Yhtiön mukaan koronaviruspandemian jatkuminen heijastui modernisointi- ja putkiremonttilinjoihin yleisenä epävarmuutena ja asunto-osakeyhtiöiden viivästyneenä päätöksentekona.

”Vuoden toisella puoliskolla rakennusmateriaalien hintojen voimakas nousu ja saatavuushaasteet lisäsivät epävarmuutta, mutta vaikutukset toimintaamme jäivät vähäisiksi”, Fira oy:n toimitusjohtaja Jari Koivu sanoo vuosikatsauksessa.

Fira on asettanut tavoitteekseen päästä alle kymmeneen tapaturmaan miljoonaa työtuntia kohden. Vuonna 2021 Firan työmailla sattui 23 poissaoloon johtanutta työtapaturmaa ja yhtiön tapaturmien lukumäärä miljoonaa työtuntia kohden oli 11,85 (sisältäen oman henkilöstön ja aliurakoitsijat). Vuonna tapaturmatajuus oli hivenen parempi, 10,07.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Firan liikevaihto kutistui – materiaalien hintojen nousun ja saatavuusongelmien vaikutukset jäivät vähäisiksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat