Kokeile kuukausi maksutta

Heikki Konttisen ura oli katketa vakavaan onnettomuuteen – Rakennustyömiehen työt jatkuvat nyt pyörätuolissa

Ylöjärveläinen rakennusmies Heikki Konttinen ei lannistunut, vaikka pitkään näytti, että urasuunnitelmat menevät uusiksi eikä paluuta rakennustyömaille ole.

Heikki Konttinen ei luopunut rakentamisesta vaikka onnettomuus vei hänet pyörätuoliin. Kuva: Jyrki Luukkonen

Elettiin syksyn ensimmäistä pakkaspäivää vuonna 2002. Tampereella ammattikoulussa rakennusmieheksi opiskeleva Heikki Konttinen oli työharjoittelussa omakotityömaalla. Ammattikoulu jäisi pian taakse ja nuori mies pääsisi ”oikeisiin” palkkatöihin.

Mutta tuona onnettomana pakkaspäivänä rakenteilla olevan talon toisen kerroksen lattialankku petti ja Konttinen putosi kolmen ja puolen metrin matkan alas.

”Tulin maahan niin huonossa asennossa, että seurauksena oli halvaus”, hän kertoo nyt, parikymmentä vuotta tapahtuneen jälkeen.

Seurauksena olivat pitkät kuntoutushoidot.

”Ajattelin jo, että unelma-ammattini rakentajana jäisi ikuiseksi unelmaksi. Mutta ei siinä niin käynyt. Huomasin, että pyörätuolissa istuenkin voi rakentaa!”

Heikki Konttinen rakentaa siirreltävää tilaa nimeltä ”etähuone”. Istualtaankin voi rakentaa. Kuva: Jyrki Luukkonen

Isän mukana työmaalle

Rakentaminen on kiinnostanut Heikki Konttista ”aina”. Hän ei ollut kuin 7-vuotias, kun isä otti hänet ensi kertaa mukaansa rakennustyömaalle. Näin kävi yleensä koulujen kesälomalla, mutta joskus lukukaudenkin aikana.

Isä ilmoitti kouluun vain, että Heikillä on tänään muuta menoa.

Heti kun ikä riitti, Konttinen paiski hommia kesätöissä rakennuksilla. Peruskoulun jälkeen oli itsestään selvää, että opintoja jatketaan ammattikoulun rakennuspuolella.

”Meillä on Tampereen seudulla iso suku ja melkein kaikki ovat tekemisissä rakentamisen kanssa tavalla tai toisella.”

Mutta sitten koitti se onneton alkutalven pakkaspäivä ja kaikki urasuunnitelmat menivät uusiksi.

Onnettomuudesta kuntoutuminen ei ollut helppoa. Muuan kokenut fysioterapeutti kuitenkin ennusti, että Konttinen tulee vielä kävelemään lyhyitä matkoja kyynärsauvojen kanssa, jos hän vain jaksaa harjoitella.

”Ja niin siinä kävi. Jalat toimivat sen verran, että sauvojen avulla pääsen etenemään pienen matkan.”

Paluuta ”normaalielämään” auttoi Konttisen optimistinen ja eteenpäin katsova luonne.

”Päätin heti, että en katkeroidu enkä jää kelaamaan tapahtunutta. Ajattelin, että on mentävä kohti uusia kuvioita ilman vanhan vatvomista.”

”Se tietysti harmitti vietävästi, että luulin rakentamisen jääneen minulta ikuisiksi ajoiksi. Tulevat vuodet osoittivat, että ei se näin sitten ollutkaan.”

Aluksi oli matkailu

Kun Konttinen oli kuntoutusvaiheen käynyt läpi, hän palasi vielä ammattikouluun sen verran, että sai tutkinnon suoritetuksi.

”Viimeiset vaiheet hoidin pyörätuolissa istuen, mutta rakennusmiehen paperit sain kuin sainkin käteeni.”

Tämän jälkeen Konttisen elämään astui matkailu. Konttinen osti auton ja alkoi ajaa ympäri Suomea.

”Ihan vaan huviajoa. Ajattelin, että kun ei minusta tullut rakentajaa, niin tulipa sitten matkailija.”

Konttinen porhalsi pitkin Suomea parhaimmillaan 100000 kilometriä vuodessa. Pian Suomi ei kuitenkaan innokkaalle matkailijalle riittänyt, vaan hän otti suunnaksi Euroopan.

”Muutaman kerran kiersin Euroopan autollani. Välillä yksin, toisinaan kaverin kanssa.”

Matkoilta palauduttuaan Konttinen teki yllättävän havainnon: tietyt rakennustyöt onnistuvat pyörätuolissa istuenkin. Ja jos on kaveri mukana, niin sitä pystyy monenkinlaisiin rakennustöihin.

Se avasi innokkaalle rakentajalle aivan uuden maailman.

Paritaloja, saunoja, kylpyhuoneita. Heikki Konttinen on intohimoinen rakentaja. Kuva: Jyrki Luukkonen

Pyörätuolissa istumalla rakentamaan

Pian Heikki Konttinen huomasi taas paiskivansa töitä rakennustyömaalla.

”Pyörätuolissa istumalla olen laatoittanut esimerkiksi kylpyhuoneita. Joskus olen työskennellyt maassa istuen. Jopa tikapuilla olen päässyt nousemaan muutaman puolan verran.”

Konttisen onnettomuudenjälkeiseen työuraan mahtuu esimerkiksi kaksi kertaa 110 neliön suuruisen paritalon remontoiminen lattiasta kattoon. Eikä siinä savotassa ollut aina edes työkaveria mukana.

”Saunoja olen tehnyt paljon, lähes kymmenen kappaletta. Ne ovat helppoja kohteita, mutta toisaalta niissä voi päästää mielikuvituksensa valloilleen.”

Yhdessä vaiheessa Konttinen siirtyi maarakennuksen pariin. Hän osti velipoikansa kanssa pari kaivinkonetta ja rupesi urakoimaan kaivutöitä.

”En pysty pitkää päivää kaivinkoneen ohjaamossa istumaan, mutta itse kaivutyö onnistuu kyllä pelkkiä käsiä käyttämällä.”

Konttinen asuu Tampereen kupeessa Ylöjärvellä 136 neliömetrin suuruisessa paritalossa, jonka hän on itse rakentanut.

”Tämä onkin tuorein projektini. Purin ensin tontilta vanhan omakotitalon pois ja rakensin sitten paritalon”, hän sanoo ammattiylpeyttä äänessään.

Venesataman esteettömyyssuunnittelua

Lapsuudestaan asti Konttisella on – rakentamisen ohella – ollut toinenkin intohimo, veneily. Hän on asunut pienestä pitäen Näsijärven rantamilla, ja jo 11-vuotiaana hän ryhtyi kiertämään järveä veneellään.

”Tykkään kalastaa, mutta ihan vain huviveneilykin käy.”

Tähän asti veneily on ollut hankalaa, koska pyörätuolilla ei ole päässyt veneeseen eikä pyörätuolikäyttäjän ole ollut helppo rantautua veneellä.

Pyörätuoliveneilyn hankaluus johdatti Konttisen esteettömyysrakentamisen maailmaan. Hän on suunnitellut Tampereen Naistenlahteen esteettömän venesataman, jossa on kuusi paikkaa veneille. Pyörätuolilla kelaten pääsee laiturilta suoraan erikoisvarusteltuun veneeseen. Konttinen myös valvoi venesataman rakentamista.

”Rakentamisen suunnittelu on minusta kauhean kivaa. Nyt olen mukana konsulttina, kun Helsingin Vallisaaren esteettömyyttä suunnitellaan. Pidemmällä tähtäimellä koko Metsähallituksen hallinnoimasta saaresta on tarkoitus tehdä esteetön.”

Heikki Konttinen

  • Ikä: 38 vuotta
  • Koulutus: ammattikoulun rakentamisen linja
  • Perhe: vaimo ja 7-vuotias poika
  • Harrastus: veneily
  • Asuu: Ylöjärvellä itse rakentamassaan paritalossa

Kolme vuotta sitten Konttinen perusti oman firman, Eseko Finland oy:n, jonka toimenkuvaan kuuluu esteetön rakentaminen ja suunnittelu. Niinpä hän voi sanoa olevansa nykyään paitsi eläkeläinen myös yrittäjä.

Entä miten rakennuksilla on suhtauduttu kaveriin, joka tekee töitä pyörätuolissa istuen?

”Kerran satuin kuulemaan parin kuorma-autonkuljettajan LA-puhelun, kun he olivat nähneet pyörätuolini työmaalla. Onko se ihan oikeesti pyörätuolissa?” oli toinen kysynyt.

”Minua ei tällainen hätkäytä. Itsetuntoni on sen verran vahva, että se ei tällaisesta heilahda mihinkään suuntaan.”

Nuorille rakentajille Konttinen haluaa viestittää:

”Älytön hoppu työmaalla on vaarallista. Onnettomuudet syntyvät, kun yritetään kiirehtiä liikaa. Tehokas pitää olla, mutta ei saa hätiköidä. Työturvallisuus lähtee aina omasta päästä.”

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Heikki Konttisen ura oli katketa vakavaan onnettomuuteen – Rakennustyömiehen työt jatkuvat nyt pyörätuolissa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat