Kokeile kuukausi maksutta

Toivo Group muuntaa entisen kasarmin asunnoiksi Tuusulassa

Toivo Group on ostanut Tuusulan Hyrylässä sijaitsevan kiinteistön ja aloittaa entisen kasarmirakennuksen muutostyöt asunnoiksi kesän 2022 aikana.

Toivo toteuttaa hankkeessa loft-henkisiä vuokra-asuntoja, joiden on määrä valmistua kevään 2023 kuluessa. Toivo toimii kohteen rakennuttajana ja asuntojen omistajana strategiansa mukaisesti. Lämmitysmuotona kohteessa toimii kaukolämpö.

Hyrylän vanha kasarmialue on rakennettu Helsingin olympialaisia varten vuonna 1952. Nyt asunnoiksi muuntokorjattava rakennus on toiminut kasarmikäytössä 2000-luvun alkuun asti.

”Kohteella on valmis rakennuslupa, ja saneeraustöiden toteuttajaksi on valittu vastaavanlaisista hankkeista tunnettu toimija. Lisäksi tämän kohteen kehitysmarginaali on arviomme mukaan tavanomaista korkeampi. Lopputuotteesta tulee takuuvarmasti uniikki ja viihtyisä”, Toivon toimitusjohtaja Markus Myllymäki sanoo tiedotteessa.

”Saneeraustyöt toteutetaan kasarmirakennuksen alkuperäistä henkeä vaalien ja muun muassa säilyttäen iso aulatila porrashuoneena. Rakennus modernisoidaan asuinkäyttöön nykyaikaisin standardein, ja pyrimme säilyttämään mahdollisimman paljon ajan henkeä, eli esimerkiksi olemassa oleva runko ja osa yleisistä tiloista säilytetään ja entisöidään”, Toivon rakennuttamisjohtaja Heikki Myllymäki kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Toivo Group muuntaa entisen kasarmin asunnoiksi Tuusulassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat