Kokeile kuukausi maksutta

Verottaja: Vuokratuloissa neljänneksen kasvu viidessä vuodessa

Vuonna 2020 vuokratuloja tai -tappioita ilmoitti kaikkiaan yli 415 000 henkilöä. Vuokratuloja kertyi sijoittajille yhteensä 1,9 miljardia euroa.

Asuntosijoitusbuumin myötä veroilmoittajina on nyt monia tuoreita sijoitusasunnon omistajia.
Kuuntele juttu

Verohallinnon tietojen mukaan vuokratuloja tai vuokratappioita ilmoittaneiden lukumäärä kasvoi vuosina 2014–2020 yhteensä 25 prosenttia. Vuokratulojen yhteismäärä kasvoi samalla aikavälillä 26 prosenttia. Valtaosa tuloista kertyi sijoitusasunnoista.

Vuonna 2020 vuokratuloja tai -tappioita ilmoitti kaikkiaan yli 415 000 henkilöä. Vuokratuloja kertyi sijoittajille yhteensä 1,9 miljardia euroa.

Valtaosa vuokratuloista, 1,5 miljardia euroa kertyi osakehuoneiden vuokraamisesta, eli esimerkiksi sijoitusasunnoista tai asunnon väliaikaisesta vuokraamisesta, kuten Airbnb-toiminnasta.

”Asuntosijoitusbuumin myötä veroilmoittajina on nyt monia tuoreita sijoitusasunnon omistajia. Vuoden 2021 vuokratulot sekä vuokraustoimintaan liittyvät kulut pitää ilmoittaa viimeistään toukokuussa olevaan määräpäivään mennessä” kertoo johtava veroasiantuntija Mervi Hakkarainen Verohallinnosta.

Vuokratulot ovat pääomatuloa. Pääomatuloista pidätetään veroa 30 prosenttia, jos pääomatuloja on vähemmän kuin 30 000 euroa vuodessa. Pidätys nousee 34 prosenttiin, jos pääomatuloja on yli 30 000 euroa vuodessa.

”Myös lyhytaikaisesta vuokraamisesta saadut tulot ovat vuokratuloja, jotka pitää ilmoittaa verotuksessa. Seuraamme ja valvomme Verohallinnossa näidenkin tulojen ilmoittamista”, sanoo Hakkarainen.

Kiinteistöjen vuokraamisesta kertyi vuonna 2020 kaikkiaan 330 miljoonaa euroa vuokratuloa, muun omaisuuden vuokraamisesta 22 miljoonaa euroa. Vuokratappioita kertyi vuonna 2020 noin 152 miljoonaa euroa 65 000 sijoittajalle.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Verottaja: Vuokratuloissa neljänneksen kasvu viidessä vuodessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat