Kokeile kuukausi maksutta

YIT sai 20 miljoonan urakan Leviltä

YIT on allekirjoittanut sopimuksen Cloudberry Development oy:n kanssa Levin laskettelukeskuksen eturinteiden yhteyteen projektinjohtourakkana toteutettavasta kiinteistökokonaisuudesta.

Kuva: Arkkitehtitoimisto DC3 Design & Consulting

Hanke koostuu 41 lomahuoneistosta, pysäköintihallista, kuntosalista sekä liiketiloista. Hankkeen laajuus on noin 7900 bruttoneliömetriä. Sen kokonaisarvo on noin 40 miljoonaa euroa, josta YIT:n rakentamista koskevan urakan osuus on noin 20 miljoonaa euroa.

Rakennustyöt aloitetaan huhtikuun lopulla 2022, ja hankkeen on määrä valmistua vuoden 2023 marraskuun loppuun mennessä.

Lomahuoneistoista suurimmat kaksikerroksiset loft-huoneistot ovat pinta-alaltaan jopa 200 neliömetriä. Kokonaisuuteen kuuluu myös paritalo ja rivitalo. Kiinteistön alimpaan kerrokseen tulee pysäköintipaikat 47 autolle, ja niistä 15 paikkaa on varattu sähköautoille. Autopaikkojen lisäksi alimpaan kerrokseen tulee muun muassa ulkoiluväline-/suksi- ja monovarastot sekä irtaimistovarastoja.

”Olemme kehittäneet hanketta yhdessä tilaajan kanssa jo usean vuoden ajan. Projektinjohtourakassa on hyödynnetty poikkeuksellisen paljon yhteistoiminnallisia piirteitä ja työskentelytapoja, joiden myötä osapuolien toiveista ja tavoitteista on voitu käydä mahdollisimman avointa keskustelua. Tavoitteena on kehittää aluetta jatkossa vielä eteenpäin. Rakennusvaiheen käynnistyessä huhtikuussa aloitamme tontille rakennettavan seuraavan vaiheen suunnittelun”, hankkeen projektipäällikkö Jussi Koskelainen YIT:stä kertoo.

Cloudberry Development oy on Hartwallin suvun sijoitusyhtiön Kusinkapital ab:n ja Tabene oy:n perustama rakennuttajayhtiö. Yhtiöt ovat olleet suunnittelemassa ja rakentamassa Levin keskustan alueen kohteita. Hankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto DC3 Design & Consulting oy, rakennesuunnittelusta WSP Finland oy ja taloteknisestä suunnittelusta Sweco.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT sai 20 miljoonan urakan Leviltä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat