Kokeile kuukausi maksutta

Mirror Linelle uusi tuotantolinja – 2,6 miljoonan euron investointi jo käynnissä

Investointiin kuuluu myös tuotanto- ja varastotilojen uudelleenjärjestely.

Uusi tuotantolinjasto mahdollistaa tämänhetkisen levyntuotantokapasiteetin tuplauksen, kertovat toimitusjohtaja Sinikka Saaranluoma ja tuotantopäällikkö Risto Riihiluoma.

Liukuovia, lasiseiniä ja säilytysjärjestelmiä valmistava Mirror Line tekee 2,6 miljoonan investoinnin tuotantolinjastonsa uudistukseen. Tuotannon tehostamisen lisäksi tärkeänä kannustimena investoinnille on henkilöstön hyvinvoinnin ja työergonomian parantaminen.

Uusi linjasto mahdollistaa myös entistä ympäristöystävällisemmän tuotannon.  Yhtiön mukaan sen energiankulutus on selvästi aiempaa pienempi ja automatisoitu varastojärjestelmä järjestelee leikatut levyt tietyille varastopaikoille ja noutaa ylijäämäpalat myöhemmin käyttöön. Näin minimoidaan levynleikkauksessa syntyvä hukkamateriaali .

Tuotantolinjasto hankitaan kotimaiselta Penope Oy:ltä. Investointiin kuuluu myös tuotanto- ja varastotilojen uudelleenjärjestely. Karijoella on jo aloitettu rakennustyöt ja uuteen halliin siirtyy myös osa nykyisistä tuotanto-osastoista.

Mirror Line on vuonna 1994 perustettu yritys, joka valmistaa mittatilauksena liukuovia, lasiseiniä, kaapistoja ja vaatehuoneita. Tuotteilla on Avainlippu-tunnus.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Mirror Linelle uusi tuotantolinja – 2,6 miljoonan euron investointi jo käynnissä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat