Kokeile kuukausi maksutta

NCC sai 37 miljoonan kampusurakan

NCC on allekirjoittanut sopimuksen 12000 neliömetrin laajuisen kampuksen rakentamisesta.

Valkeavuoren kampuksen laajuus on 12000 neliömetriä. Kuva: Jaakkola Arkkitehdit

Kaarinan kaupungille toteutettavaan Valkeavuoren kampukseen tulee monia eri lapsille ja nuorille suunnattuja toimintoja: 160 lapsen päiväkoti ja perusopetuksen tilat lähes tuhannelle 1.–9. luokan oppilaalle sekä erityisopetuksen tilat perusasteelle ja lukiolaisille. Pääosin kahteen kerrokseen rakennettavaan kampukseen tulee myös lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluiden tiloja.

Hanke on arvoltaan 37,1 miljoonaa euroa, ja se toteutetaan kokonaisvastuu-urakkana. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen jatkuu kehitysvaihe, jonka aikana suunnitelmat viimeistellään ja haetaan rakennuslupa hankkeelle siten, että maarakennustyöt käynnistyvät vielä loppuvuoden 2022 aikana. Koulu valmistuu keväällä 2025 ja muut alueen työt lokakuussa 2025.

Kampus rakennetaan keväällä valmistuneen Valkeavuoren liikuntahallin yhteyteen. Näin Valkeavuoren alueesta muodostuu yhtenäinen kokonaisuus lukion ja NCC:n rakentaman liikuntahallin kanssa. Projektin edetessä osa vanhoista koulurakennuksista puretaan pois.

”Mittaluokassaan tämä on yksittäisenä ’kouluhankkeena’ kaupungille poikkeuksellisen suuri, ja siksi vaikutukset kaupungin palvelutuotantoon, rakennuskantaan ja talouteen ovat huomattavat.  Hanketta on kaupungissa valmisteltu pitkään ja perusteellisesti, joten jo nyt voi vanhaan sanontaan viitaten todeta ’kampuksen olevan puoliksi tehty’, siksi luottavaisin mielin sopimuskumppanimme kanssa rakennusvaiheeseen lähdemme”, Kaarinan tekninen johtaja Jyrki Haapasaari sanoo tiedotteessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “NCC sai 37 miljoonan kampusurakan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat