Kokeile kuukausi maksutta

Kiinteistövälittäjät: Vuodenvaihde muutti ostokäyttäytymisen

Suomen kiinteistövälittäjien etujärjestön SKVL:n tammikuun viimeisellä viikolla tekemän ylimääräisen jäsenkyselyn vastauksista selviää, että vuodenvaihde toi selvän muutoksen asunnonvaihtajien liikehdinnässä.

Kyselyt myynnissä olevista asunnoista ovat vilkastuneet merkittävästi ja myös kauppoja tehdään nousevaan tahtiin. Toteutuneissa kauppahinnoissa on ennustetusti toteutunut lievää laskua, mutta ei romahdusta.

”On kuitenkin tärkeää huomata, että myyjät eivät hyväksy mitä vain tarjouksia”, SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg kertoo.

Mannerberg sanoo, että jos pyynti on kohtuullinen, kaupat syntyvät helpommin, kun molemmat osapuolet ymmärtävät mikä on kohtuullinen tarjous. Uusia myyntikohteita on myös tullut alkuvuodesta markkinoille. Lisäksi on melko selvää, että kevättä kohti kysyntä nousee, kuten aina.

”Ennustimme kuukausi sitten, että alkuvuonna kauppamäärät laskisivat vielä joulukuusta. Nyt täytyy ilolla todeta, että lasku on pysähtynyt ja nousu on alkamassa”, Mannerberg jatkaa.

”Helsingin kantakaupunki ja pääkaupunkiseutu on nyt selvästi lähtenyt liikkeelle. Keski-Suomessa ja Lahden suunnalla on myös havaittavissa muita alueita nopeampi muutos kauppamäärissä. Muut isommat kaupungit raportoivat myös selvää heräämistä kysynnässä.”

Eri puolilla maata kysynnän käyntiinlähtö tapahtuu hieman eri tahdissa ja esimerkiksi omakotitalojen kysyntä alkaa nousta, kun lumet sulavat. Kerrostaloasuntoja kysytään nyt eniten ja monet ostajat ovat aiempaa kiinnostuneita energia-asioista sekä esimerkiksi sähköautojen latauspaikoista.

Uudempi hyväkuntoinen asunto on kiinnostavin ja niissä on myös hintakehitys kasvukeskuksissa säilynyt lähimpänä viime vuosien tasoa. Hintaromahdusta ei ole tullut, mutta toteutunut hintataso on noudatellut keskimäärin varsin tarkasti sitä mitä hinnoista on ennustettu.

Välittäjäkyselyn mukaan energiamuotojen vaikutus hintoihin on jäänyt ennakoitua pienemmäksi ja uuteen korkotasoon on nyt totuttu ja asunnon ostajat uskaltavat tehdä päätöksiä.

Tilastokeskuksen viimeisimmän luottamustutkimuksen mukaan kuluttajien 12 kuukauden asunnon ostoaikomus on lähtenyt selvään nousuun loppuvuoden laskun jälkeen.

””Nyt näyttää siltä, että kevääseen mennessä asuntokauppa tulee normalisoitumaan, mutta ei tule palaamaan koronan aikaiseen huippukysyntään. Ostajat etsivät varmoja ratkaisuja ja hyviä perheasuntoja.”

Asunnon ostoaikomus 12 kuukauden sisällä on nyt 14 prosentilla kuluttajista eli tilanne on samalla tasolla, jolla alkoi myös vuosi 2020 ennen koronaa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiinteistövälittäjät: Vuodenvaihde muutti ostokäyttäytymisen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat