Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin Lapinlahden alueelle kaavaillaan hostellia, palsta­viljely­aluetta ja laituria

Helsinkiläiset saavat jälleen kertoa mielipiteensä Lapinlahden sairaalan suunnitelmista. Aiempaa kyselyä käytettiin hyödyksi alueen tulevaa käyttöä esittelevässä luonnoksessa

Lapinlahden sairaala-alueen tulevaisuudesta on kiistelty jo vuosia. Nyt kaupungin tavoitteena on, että suunnitelmista edetään päätöksentekoon loppuvuodesta 2023. Ilmakuva alueesta vuodelta 2017. KUVA: SAMI KERO / HS

Lapinlahden sairaala-alueen suunnitelmat ovat nytkähtäneet eteenpäin. Nyt alueen suunnitelmista on tehty luonnos, jossa esitellään alueelle kaavailtua toimintaa.

Luonnoksessa sairaala-alueen puisto säilytetään nykyiseen tapaan kaupunkilaisten avoimessa käytössä. Puistoon on suunniteltu monenlaista toimintaa, kuten palstaviljelyä. Uudisrakennusten sijoittamisesta puistoalueelle on luovuttu.

Luonnoksesta kysytään jälleen kaupunkilaisten mielipidettä.

Edellisen kerran alueen suunnitelmista kysyttiin kaupunkilaisilta vuodenvaihteessa. Tällöin Kerro kantasi -kyselyssä kertoi mielipiteensä lähes 600 kaupunkilaista.

Kaupunkilaisten ideoita ja toiveita kerättiin myös Lapinlahden sairaalalla järjestetyssä työpajassa. Kaupunkilaisten ideoita ja toiveita on hyödynnetty tässä nyt esiteltävässä toiminta­konsepti­luonnoksessa.

Toivelistalla monipuolisia palveluja

Ensimmäisessä kyselyssä suurin osa kaupunkilaisten toiveista koski alueelle tulevia palveluja.

Monet toivoivat alueelle muun muassa kahviloita ja ravintoloita sekä kulttuuripalveluja, kuten gallerioita, esiintymistiloja tai sairaalan menneisyydestä kertovaa museota. Useat toivoivat myös mielen ja kehon hyvinvointiin liittyviä toimintoja, kuten terapiapalveluita.

Osan toiveissa olivat luontoaiheiset palvelut, kuten kaupunkiluontokeskus. Jotkut toivoivat piknik-aluetta tai paikkaa pienimuotoisten konserttien järjestämistä varten.

Uudesta luonnoksesta voi katsoa, onko oma toive toteutunut ja millaisille toimijoille rakennuksissa on varattu tilaa.

Suunnitelmissa suurin tila, kolmannes, on varattu hostellitoiminnalle. Lähes yhtä paljon tilaa on varattu työ- ja harrastetoiminnalle. Muut tilat jakautuvat mielenterveys- ja hyvinvointipalveluiden sekä kulttuuri- ja kahvilatoiminnan kesken.

Puistoalueelle suunnitelmassa on kaavailtu palstaviljelyaluetta, kuntoilureittiä, ulkotapahtuma-aluetta, uimarantaa ja vesiurheiluun soveltuvaa uimalaituria. Tilaa on varattu myös hiljaisuuden kappelille ja luontotalolle. Tontille on jätetty myös paljon vapaan toiminnan tilaa.

Viikon verran auki olleeseen toiseen Kerro kantasi -kyselyyn on tällä hetkellä jätetty yli sata kommenttia. Tällä hetkellä kommenttinsa jättäneiden viesteissä painottuu hostellin vastustus. Monia huolestuttaa se, että hostellitoiminta turmelee vanhan rakennuksen ja sitä ympäröivän arvokkaan puiston.

Kiitosta tulee muun muassa rantaa koskevista suunnitelmista.

Nrep edelleen suunnittelukumppanina

Kaupunki suunnittelee alueen tulevaa käyttöä kaupunginhallituksen suuntaviivojen sekä ulkopuolisen selvityshenkilön laatiman selvityksen pohjalta. Kaupungin kumppanina suunnittelussa jatkaa kiinteistön­kehitysyhtiö Nrep.

Helmikuussa Lapinlahden sairaalan kehittämisestä ilmoitti olevansa kiinnostunut myös ohjelmistoyritys Dream Broker. Kaupunki lupasi tuolloin selvittää mahdollista yhteistyötä yrityksen kanssa.

Päärakennus sekä sitä ympäröivä puisto ovat suojeltuja. Sairaalatoiminta loppui rakennuksissa vuonna 2008. Sairaalarakennukset ovat olleet vuokrattuna mielenterveystyön, hyvinvoinnin ja kulttuurialan toimijoille vuodesta 2015 lähtien.

Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä luonnoksesta 2. huhtikuuta mennessä. Kysely löytyy Helsingin kaupungin sivuilta.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin Lapinlahden alueelle kaavaillaan hostellia, palsta­viljely­aluetta ja laituria”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat