Talousvaikeuksissa oleva ruotsalainen kiinteistöyhtiö SBB harkitsee koko asuntoliiketoimintansa irrottamista ja listaamista pörssiin, kertoo uutistoimisto Bloomberg lähteeseensä vedoten. Myös uutistoimisto Reuters kertoo asiasta omaan lähteeseensä pohjaten.
Uutistoimiston mukaan SBB eli viralliselta nimeltään Samhallsbyggnadsbolaget i Norden on pyytänyt ruotsalaista SEB-pankkia selvittämän mahdollisen listautumisen ja listautumisannin järjestämistä kuluvan vuoden viimeisellä neljänneksellä tai ensi vuoden alkupuoliskolla.
Listautumisen toteutuessa ruotsalaisyhtiö aikoisi uutistoimiston mukaan säilyttää merkittävän omistusosuuden irrotettavassa yhtiössä.
SBB:n asuntoportfolion arvo on Bloombergin mukaan 36,5 miljardia kruunua eli reilut 3,1 miljardia euroa. SBB kuuluu Ruotsin suurimpiin yksityisiin vuokranantajiin.
Vaihtoehtoisesti SBB harkitsee myös yhden tai kahden institutionaalisen sijoittajan tuomista asuntoliiketoiminnan toiseksi omistajaksi. Tässä tapauksessa sekä SBB että ulkopuoliset sijoittajat omistaisivat puolet asuntoliiketoiminnasta.
Ruotsalaisyhtiö on ollut ongelmissa jo pitkään. Sen vaikeuksien taustalla on erityisesti nopeasti noussut korkotaso, joka on iskenyt kovasti Ruotsin velkavetoiseen kiinteistömarkkinaan.
SBB:n tappiot kasvoivat vuoden toisella neljänneksellä 11,1 miljardiin kruunuun eli reiluun 950 miljoonaan euroon.
SBB:n ahdinkoa on syventänyt sen luottoluokituksen romahtaminen kevään ja kesän aikana. Luottoluokittaja S&P laski SBB:n luottoluokituksen ensin toukokuussa roskalainaluokkaan eli tasolle BB+ ja kesäkuussa pykälää alaspäin tasolle BB-.
Heinäkuun lopussa S&P pudotti ruotsalaisyhtiön luottoluokitusta kerralla neljällä pykälällä tasolle CCC+. Luottoluokituksen lasku nostaa yhtiön lainakustannuksia.
SBB on kevään ja kesän aikana kertonut useista eri keinoista, joilla se yrittää parantaa tilannettaan. Yhtiö on kertonut muun muassa myyvänsä omistamiaan kiinteistöjä niiden vuokralaisille.
Ruotsalaisyhtiö kertoi kesäkuussa neuvottelevansa koulutusrakennuksiin keskittyvän SBB Educo -infrastruktuurirahaston 51 prosentin omistusosuutensa myymisestä kanadalaiselle kiinteistösijoitusyhtiö Brookfieldille, mutta neuvottelut päättyivät heinäkuussa tuloksettomina.
SBB omistaa lähes 200 kiinteistöä Suomessa. Yhtiö on vuokrannut kiinteistöjä Suomessa etenkin hoiva- ja päiväkodeille.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Bloomberg: Vaikeuksissa oleva kiinteistöyhtiö SBB pohtii asuntoliiketoimintansa pörssilistausta”