Raumalla laatat menevät vaihtoon, vaikka uimahallia ei ole otettu vielä käyttöön – miljoonaluokan kustannukset

13 vastausta artikkeliin “Raumalla laatat menevät vaihtoon, vaikka uimahallia ei ole otettu vielä käyttöön – miljoonaluokan kustannukset”

1. Jos ennen altaiden laatoitusta on tehty asianmukaisesti laadunvalvontaa vetolujuuskokein ja laatan tartunta on ollut riittävä, ongelman tosiaan voisi olettaa olevan suunnittelupuolella. Jos näitä ei ole tehty kuin vasta valmiista altaasta, silloin taitaa olla myöhäistä kenenkään selitellä. Kuulostaa hyvin omituiselta, että tartuntalujuus alkaisi heikkenemään laastin kuivuessa, koska senhän pitäisi olla päinvastoin. Se että laatta irtoaa puhtaana, ei ole merkitystä asiaan. Korkean vedenläpäisykyvyn omaavat laatat irtoavat käytännössä aina puhtaana irroittaessa, oli työmenetelmä mikä tahansa. Vetolujuuskoe kertoo, onko laatta kiinni vai ei. Itse veikkaisin, että tuo weberin karkean kiinnityslaastin vetäminen ohuelti laatan pohjaan, ei anna riittävää tartuntaa, ( näkyi jonkun paikallislehden kuvassa) vaan liimaa laatan alustaan levitettyyn laastikerrokseen heikosti, eikä ole verrattavissa n. 100% tartuntaan. Joka tapauksessa, eiköhän Saint gobainin allashommat ole vähäksi aikaa taputeltu, kuten ehkä myös Tiilikaaren.

   1. Olen nähnyt samaa kahden toisen tuotevalmistan tuotteilla, joita olen käyttänyt itse eräissä isoissa kohteissa. Sataprosenttinen laastitartunta asentaessa, vetokokeessa hankaluuksia ja kuivapuristelaatta napsahtaa puhtaana irti. Laasti kuitenkin erittäin lujasti kiinni vesieristeessä tai betonialustassa. En tiedä mistä silloinkin johtui, eikä tienneet muutkaan.

      1. Kuivapuristekin lähtee yleensä puhtaana, jos on vedenimukyky on alhainen.
         Kyllä niillä tulisi silti tuo vaadittu 0,5kN/mm² saavuttaa.

         1. Korjataan vielä näppäilyvirhe, 0,5N/mm².

            1. Vaikuttaa olevan laskuvirhe noissa artikkelin kiloissakin? Joku ei nyt täsmää Kanasen luvuissa…?

2. Eikös se ole vanha totuus, että kannattaisi käyttää epoksimassoja, jos haluaa laattojen pysyvän kiinni?

   1. Kyllä Suomessa ja maailmalla on tehty suurin osa altaista sementtipohjaisilla tuotteilla ilman ongelmia. Varmasti epoksilla saadaan lujempi lopputulos, mutta hintakin vähintään tuplaantuu.

3. Kiitos aktiivisesta kommentoinnista! Tarkistamme laskut. On mielenkiintoista nähdä mikä mahtaa olla lopullinen tulos neuvotteluissa. Voisiko syy olla todellakin saven laadussa?

   Johanna Aatsalo, toimittaja, Rakennuslehti

   1. Vaikka syy olisi savessa, se ei poista urakoitsijan vastuuta, kuten tilaaja tuossa ilmoittaa. Kaupungin kuuluu periä kustannukset urakoitsijalta, joka saa vääntää oman taistelunsa tavaran toimittajien kanssa.

4. Kiinnityslaastilla on ns. avoin aika eli kun kiinnityslaasti on on levitetty alustaan ja kammattu auki niin laasti ei saisi nahkottua eli menettää kostutuskykyään ennen laatan asennusta.
   Laatoittaja saattaa kammata kiinnityslaastia liian paljon auki ja kun laattoja painetaan kiinni niin laastin pinta on jo nahkoittunut. Jos tuotekortitn mukaan avoin aika on 30 min +20 asteen 55%rh sisäilmassa niin muutama lämpöaste lisää ja hieman pölyinen ympäristö niin maks. puolet avoimesta ajasta on realistista jos sekään. Tartunta luonnollisesti heikkenee silloin laatan ja laastin rajapinnassa.
   Toinen mahdollisuus on laattojen takapinnan pölyisyys joka on jäänyt asentaessa huomioimatta. 10×20 laattakin voisi allasasennuksissa vaatia tuplakiinnityksen eli kiinnityslaastia levitetään myös laatan takapintaan.
   Useissa allasasennuksissa on ennen käytetty myös 2-komponenttisia kiinnityslaasteja, joilla on ehkä parempi tartuntalujuus kumminkin.

5. Työpaikassani testataan laattalaasteja virallisen SFS EN testausstandardin mukaisesti ja olosuhteissa. Testit ja testaustavat ovat laboratoriolla akkreditoituja. Testaustilan lämpötila ja kosteus ovat standardin mukaisia ja tarkasti vakioituja kuten myös betonisten alustalaattojen vedenimukyky. Tartuntavetolaite on virallisesti kalibroitu (VTT). Laatan tartuntavoimaan vaikuttaa ratkaisevasti monta tekijää, joiden hallinta, verrattuna lab.olosuhteisiin, on työmaaolosuhteissa usein miten suuri ongelma ja johtuu tiedon sekä asenteen puutteesta. Jos kaikki on kohdillaan, ei 1,0 N/mm² tartuntalujuuden saavuttaminen ole mikään ongelma. Noissa artikkelin jälkeisissä ”asiantuntijoiden” kommenteissa on paljon huvittavia piirteitä ja vääriä käsityksiä. Tähän törmää on työmailla valitettavan usein. Jos ei tiedetä oikeaa syytä, niin esitetään oma teoria ihan hatusta. Vedotaan Ukrainan sotaan ja laattasaven ongelmiin, mistä tuo tieto on peräisin? Viimeinen kommentoija HMK tuossa ketjussa on ainoa todellinen asiantuntija ja lähellä totuutta. Laboratoriotestausten (faktaa) lisäksi minulla on kokemusta noin 20 uimahallin kuntotutkimuksista ja suuresta joukosta laatoitusvauriotutkimuksista työurani ajalta (nyt jo eläkkeellä). Kommenteissa vedotaan, että kiinnityslaasti on tarttunut hyvin alla olevaan vesieristeeseen, niinhän se aina on jos pinta on ollut puhdas. Kokemusteni mukaan suurin syy laattojen huonoon tartuntaan tutkimuskohteissani on ollut väärä työmenetelmä, johon HMKin viittaa. Laastin tartunnan peiton laattaan tulisi 80-90 %. Kohteen yhdessä vetokoekuvassa se ei ole lähelläkään. Syynä on usein miten laastin liian pitkä avoin aika kuten HMKin toteaa. laastin pinta nahkottuu, joten tartunta estyy, mutta laasti samalla jäykistyy eikä se leviä kontaktiin koko laatan taustapinnalle. Tämä näkyy siinä, että laastikamman urat ovat jääneet avoimiksi kun niiden tulisi täyttyä. Tartunnan peitto jää siis vajaaksi. Ehdotan vetokoekuvien tarkastusta tuosta seikasta. Oikein tehtynä laastien tartuntavetolujuus on luokkaa 1,0 N/mm², parhaimmillaan luokkaa 1,5 N/mm². Eli yleisesti vaadittu 0,5 N/mm² on helposti saavutettavissa. Hallituissa laboratorio-olosuhteissa erään laastin 5 min avoin (jonka jälkeen laatat kiinnitetään vakiokuormalla) aika antoi tartunnan arvoksi 1,44 N/mm² ja tartunnan peitto on lähes 100 %. Saman tuotteen 10 min avoin aika antoi tulokseksi 1,21 N/mm² ja tartunnan peitto luokkaa 85- 90 %. Edelleen 20 min avoin aika antoi tulokseksi 0,71 N/mm² ja 30 min enää 0,44 1,0 N/mm² tartunnan peitolla 30-40 %. Kylmää faktaa siis. Rakennuskohteissa saattaa tuloksiin vaikuttaa esimerkiksi nopeasti kuivattavat ilmavirtaukset ja korkeat lämpötilat yms. Kaksoiskiinnityksen todettiin eräässä kohteessa antavan heikomman tuloksen kuin normaali kiinnitys. Johtuu mm. siitä, että kun laastikamman urat ovat alustassa ja laatan takapinnassa poikittaisia, jää laastiin huomattava määrä ilmataskuja, jotka vähentävät tartunnan peittoa. Urat täyttyäkseen pitää olla samansuuntaiset. Alustan vesieristeeseen tulee aina riittävä tartunta koska ei laasti kuivu/nahkotu kontaktipinnassa. Vesieriste ei ime vettä laastista. Edellä mainitsemani seikat ovat varsin yksinkertaisia ja yksiselitteisiä. Mitään sotateorioita ei tarvita. Kokemuksen monenlaista puppua yritetään syyttää kun on jokin mennyt pieleen.

6. Väite siitä, että laasti ei tarttuisi laattaan kiinni sen heikon imukyvyn vuoksi, on merkillinen. Kun laatoittaja pitää taukoa, joutuu hän puhdistamaan työkalut tai pistämään ne veteen. Muussa tapauksessa laasti tarttuu työkaluihin kiinni niin lujasti, että se ei pesemällä irtoa, joudutaan poistamaan mekaanisesti. Ja se on hyvin työlästä. Ei voida vedota millään tavalla laatan imukykyyn, sillä ei teräslastakaan ime vettä. Syynä on siis laastin liian pitkä avoin aika ja pinnan nahkottuminen, joka estää kunnollisen tartunnan. Edellisessä kommentissa kerrotut tulokset ovat kuuden tuloksen keskiarvoja eräästä saneerauslaastin käyttöselostekokeesta.

7. Edellä mainittu on varmasti totta. Tässä artikkelissa mainitaan, että hallin kaikki laatoitukset on heikosti kiinni. Jos kyseessä olisi kuitenkin ainoastaan työvirhe, tarkoittaisi se sitä, että yksikään hallin kymmenistä laatoittajista ei olisi osannut tehdä työtään oikein ja kaikki vetokoepalat olisi otettu vain nahkoittuneesta laastista. Luulisi, että myös ei-nahkoittunutta laastia olisi hallissa, joissa on tuhansia neliöitä laatoitusta.