Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Kreate urakoi uutta maanalaista ajoyhteyttä Tampereella

Toteutusvaihe käynnistynee keväällä 2026.

Kreate on sopinut Viinikankadun ja maanalaisen ajoyhteyden ensimmäisestä urakasta, jossa se rakentaa Viinikankadulta kohti rautatieasemaa lähtevän maanalaisen ajoyhteyden ensimmäisen osuuden. Kuva: Kreate
Kuuntele juttu

Kreate ja Tampereen kaupunki ovat allekirjoittaneet kehitysvaiheen sopimuksen Viinikankadun ja maanalaisen ajoyhteyden ensimmäisen urakan toteuttamisesta.

Urakka toimii lähtölaukauksena Tampereen keskustan pysäköinti- ja liikenneratkaisujen seuraavalle kehitysloikalle, jonka tavoitteena on kytkeä P-Hämpin laajennus etelä-itä-suunnan tuloliikenteeseen.

Hankintamenettelyssä urakan arvoksi on arvioitu noin 24 miljoonaa euroa. Lopullinen kustannus täsmentyy kehitysvaiheessa valittavien ratkaisujen myötä ja toteutusvaiheeseen siirrytään erillisellä sopimuksella.

Kreaten voittamassa Viinikankadun ja maanalaisen ajoyhteyden urakassa rakennetaan ensimmäinen osuus Viinikankadulta kohti rautatieasemaa lähtevälle maanalaiselle ajoyhteydelle.

Urakka ajoittuu vuosille 2026–2028, ja se käynnistyy kehitysvaiheella, jonka aikana Kreate suunnittelee tilaajan ja muun hanketiimin kanssa tarkemmin työn toteutusta sekä arvioi nykyisten lähtötietojen riittävyyden maaperän, kallioperän, pohjavedenpinnan ja muiden olosuhteiden osalta.

”Kehitämme Tampereen keskustaa yhtenäisenä kokonaisuutena, jonka keskeisenä osana on maanlaisen liikenteen, pysäköinnin ja huollon verkoston ratkaisujen edistäminen. Maanalainen verkosto tukee liikenteen sujuvuutta ja keskustan toimivuutta kaupungin kasvaessa myös tulevina vuosikymmeninä. Tavoitteenamme on toimivampi, turvallisempi ja viihtyisämpi kaupunki”, Tampereen kaupungin hankekehityspäällikkö Mervi Huhtelin kertoo.

Kreate Groupin toimitusjohtaja Timo Vikström kuvaa urakkaa teknisesti vaativaksi ja poikkeuksellisen kiinnostavaksi. Syvän kaivannon rakentaminen vilkkaan liikenteen ja herkkien rakenteiden vieressä edellyttää vahvaa osaamista.

30 metriä syvä kaivanto

Urakassa toteutettavan uuden Yliopistontunnelin suuaukon rakentaminen sijoittuu nykyiselle Viinikankadulle, jota puolestaan levennetään maan alle sukeltavan ajoyhteyden sovittamiseksi katualueelle.

Urakkaan sisältyy myös Viinikankadun uusiminen, katujen ja liittymien uudelleenjärjestelyjä sekä varautuminen myöhempiin maanalaisiin ratkaisuihin.

”Yhdistämme hankkeessa erikoispohjarakentamisen, betonitunnelin rakentamisen ja tulevan kalliotunnelin liitosratkaisut. Maanalaisen ajoyhteyden toteuttamiseksi rakennamme 30 metriä syvän kaivannon, sillä kalliopinta on noin 30 metrin syvyydessä maanpinnasta ja noin 10 metriä pohjaveden alapuolella. Lisäksi urakkaamme kuuluu noin 30 metrin pituisen kalliotunneliosuuden suunnitelmien yhteensovittaminen”, Kreaten rakennuspäällikkö Mika Seppälä sanoo.

Urakan lopputuloksena Viinikankadulle syntyy maanalaisen ajoyhteyden ensimmäinen osuus, kun Yliopistontunnelin suuaukko liitoksineen on valmiina. Tavoitteena on saada mahdollisimman sujuva ajolinja, lyhyt betonitunnelin osuus sekä turvallinen liitoskohta Kreaten urakan jälkeen rakennettavaan kalliotunneliin.

Toteutusvaiheeseen arvioidaan siirryttävän keväällä 2026. Toteutusvaiheeseen siirrytään erillisellä sopimuksella. Kreate kirjaa hankkeen tilauskantaansa sitten, kun toteutusvaihe käynnistyy.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kreate urakoi uutta maanalaista ajoyhteyttä Tampereella”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat