Asiantuntija: EPBD:n toimeenpano on nyt paljon vartijana

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) kansallinen toimeenpano ratkaisee omalta osaltaan EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan uskottavuutta.

Direktiivin tavoitteet edellyttävät kunnianhimoisia vähimmäisvaatimuksia sekä samalla rinnalleen käytännön ohjeistusta ja uskottavaa valvontaa. Johdonmukainen, materiaali- ja teknologianeutraali sekä todellista energiankulutusta tarkasteleva sääntely alentaa käyttökustannuksia, parantaa resilienssiä ja turvaa tasapuolisen kilpailun.

EPBD:n toimeenpanon määräaika 29.5.2026 oli tärkeä virstanpylväs. Siitä monet jäsenvaltiot, Suomi näistä yhtenä, ovat epämääräisin syin lipsuneet. Tilanne on sekava ja tavoitteet kunnianhimottomia, kuten Rakennuslehden artikkeli (25.9.) erinomaisesti kuvasi.

Direktiivi annettiin jo 2024 keväällä, mutta tähän päivään mennessä yhtään uutta säädöstä ei ole saatu valmiiksi. Niitä oli tarkoitus kehittää laajassa yhteistyössä ministeriön ja sen asettamien työryhmien kesken, mutta asiantuntemuksen hyödyntäminen jäi torsoksi. Sitä, edistetäänkö tulevalla säädöspaketilla todellista energiatehokkuutta, ei olla päästy riittävästi julkisuudessa arvioimaan.

Energiatehokkuuden edistämisen ratkaisuja ja palveluita tarjoavat brysseliläiset etujärjestöt ja toimijat ilmaisivat komissiolle heinäkuussa lähettämässään kirjeessä huolensa markkinoidenkin odottaman sääntelyn pahasta viivästymisestä.

Ne vaativat tiukempaa direktiivin toimeenpanon valvontaa välittömästi sen perään, kun EU-komissio oli ilmoittanut käynnistäneensä niin sanotun rikkomusmenettelyn myös Suomea vastaan. Tilanne on suorastaan nolo, kun huomioidaan rakennuskannan energiatehokkuuden kasvava merkitys Suomen itselleen asettaman hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa.

Epävarmuus tulevasta sääntelystä heijastuu nopeasti markkinoille. Epäselvät vaatimukset lykkäävät toimijoiden investointeja sekä vaikeuttavat osaamisen ja toimitusketjujen kehittämistä. Direktiivin yhdenmukainen toimeenpano suojaisi lisäksi vaatimuksia noudattavia toimijoita epäterveeltä kilpailulta.

Energiatehokkuustalkoissa tarvetta yhteistyölle riittäisi. Kansallisesti on luotava selkeät tavat osoittaa vaatimustenmukaisuus, teknologianeutraali ohjeistus ja oikeasuhtainen valvonta. Kiinteistönomistajille tarvitaan ymmärrettävää tietoa velvoitteista, hyödyistä ja tuista sekä yhden luukun palveluja ratkaisujen valintaan. Lupaprosessit eivät saa jarruttaa kannattavia energiatehokkuusparannuksia, sillä olemassa olevan rakennuskannan osalta korjausvelan hallitsematon kasvu on jo ovella ja on uhka kiinteistöjen arvon alenemiselle.

Kestävin energia on energia, jota ei tarvita

Energiatehokkuusdirektiivien perustavoitteet ja tuottamat hyödyt, kulutus- ja päästösäästöt, tuntuvat helposti unohtuvan. EPBD:n toimeenpanon lähtökohdaksi on otettava rakennuksen todellinen energiantarve.

Kioton pyramidin perustan mukaisesti kulutusta vähennetään ensin lämmitysenergian tarpeen minimoivalla rakennusvaipan hyvällä eristyksellä, ilmanpitävyydellä ja kylmäsiltojen eliminoimisella. Tällainen resilientti rakennus säilyttää käyttökelpoiset olosuhteet pidempään häiriöissä, pienentää huipputehon tarvetta ja keventää energiaverkkojen kuormitusta. Energiankulutukseltaan optimoitu talotekniikka ja energiankäytön älykäs ohjaus täydentävät hyvän eristyksen perustaa, mutta eivät korvaa sitä.

Rakenteellinen energiatehokkuus on myös varautumista tulevaan. Euroopassakin koetut energiakriisit ovat nostaneet resilienssin ja huoltovarmuuden rakentamisen uudeksi kestävyystekijäksi. Tulemme elämään rakennusten jäähdytystä vaativien kuumien kesien ja lämmitystä vaativien kylmien talvien ilmastossa. Energiamarkkinoillemme on kiihtyvällä tahdilla tullut uusia energiasyöppöjä toimijoita jakamaan tai jopa kilpailemaan rajallisista resursseista.

Lienee selvää, että energiaa ei jatkossa ole saatavilla ylettömästi ja tuhlattavaksi, eikä sen hintaa ja hintavaihteluita pysty kukaan luotettavasti ennustamaan. Lisäksi keskustelu ja arviointi eri energiamuotojen todellisesta kestävyydestä on pahasti kesken.

Miksi emme toteuta tarjolla olevaa energiatehokkuusloikkaa?

EPBD:n vaatimukset tulee nyt viedä täysimääräisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä ilman säännösten heikentämistä ja ilman lisäviivästymistä. Tavoiteltaessa uskottavaa energiatehokkuuden parantamista keinotkin ovat olemassa.

Uudisrakentamisessa U-arvoja on perusteltua kiristää vähintään kymmenen prosenttia tai vaihtoehtoisesti asettaa uuden rakennuksen energiatehokkuusasetuksen pykälän 33 vaatimukset rakentamisen minimivaatimukseksi. Ilmanpitävyyden arvoksi tulee asettaa 1 sekä nostaa lämmön talteenoton hyötysuhteen vertailuarvo 70 prosenttiin saattamaan tasauslaskennan arvot energiatehokkuutta aidosti edistäväksi ja pois jo 2010-luvulla nähdyltä ei-edistävältä tasolta.

Uuden päästöttömän rakennuksen energiatehokkuusasetuksen pykälä 33 tulee asettaa A+rakennuksille minimitasoksi. Korjausrakentamisessa rakennusosakohtaisia vaatimuksia tulee tiukentaa 20 prosenttia nykyiseen tasoon verrattuna energiatehokkuuden parantamiseksi päästöttömäksi rakennukseksi.

E-luvun on kuvattava energiankulutusta läpinäkyvästi

E-luvun tulee kuvata ensisijaisesti rakennuksen laskennallista energiankulutusta ja energiatehokkuutta. Rakennus ei muutu energiatehokkaaksi vain sillä, että sen käyttämän energian laskennallinen päästökerroin on pieni.

Jos energiamuotokertoimia alennetaan poliittisilla päätöksillä, E-luku voi parantua ilman muutosta todelliseen energiantarpeeseen. Samanlainen rakennus voi tällöin saada eri energialuokan sijaintinsa tai energiantoimittajansa tuotantorakenteen perusteella. Tämä hämärtää vertailua ja voi siirtää suuremman kulutuksen kustannukset käyttäjille. Niin tekee myös se, että yksittäisille materiaaleille ja ratkaisuille annettaisiin perusteettomia ja epäreiluun kilpailuun johtavia helpotuksia.

Läpinäkyvyys on tärkeää myös yritysten kestävyysraportoinnissa, jossa julkistettujen tietojen on kestettävä ulkopuolinen varmennus. Todellisuutta parempi kuva energiatehokkuudesta tai ilmastovaikutuksista vaarantaa alan vastuullisuustyön uskottavuuden. Siksi rakennuskannan energiatehokkuutta ja toteutuneita päästöjä on seurattava riippumattomasti. Energiatehottomuudesta maksaa lopulta niin yhteiskunta kuin yksittäinen kuluttajakin.

Kirjoittaja on diplomi-insinööri, jolla on pitkä, yli 20 vuoden kokemus rakentamisen vastuullisuus-, ympäristö- ja energiakysymyksistä rakennusteollisuuden standardointi- ja edunvalvontatehtävissä.