Kokeile kuukausi maksutta

Rakennustarkastaja

Hyvinkään kaupunki
Sijainti Hyvinkää
Päivämäärät Julkaistu 10.5.2022 Hae viimeistään 30.5.2022

Hyvinkään kaupunki hakee

RAKENNUSTARKASTAJAA

vakituiseen virkaan.

Rakennustarkastajana pääset mukaamme edelläkävijöiden joukkoon, kun rakennusvalvonnan tehtäviä kehitetään. Hyvinkään rakennusvalvonta kuuluu alan edelläkävijöihin sähköisessä asioinnissa ja tietomallipohjaisen suunnittelun hyödyntämisessä lupa- ja valvontaprosessissa. Teemme kiinteästi yhteistyötä Järvenpään kaupungin rakennusvalvonnan kanssa. Käytössämme on sähköinen lupajärjestelmä (Lupapiste).

Keskeisimpiä tehtäviäsi ovat rakennustyön aikaiset tehtävät; työmaalla suoritettavat viranomaiskatselmukset, työnjohtajien hyväksyntä, rakennetun ympäristön valvontaan liittyvät viranomaistehtävät sekä toiminta katselmustiimin jäsenenä. Työhön kuuluu asiakkaiden ohjaamista ja neuvontaa. Työtä tehdään sekä Hyvinkään, että Järvenpään rakennusvalvonnassa kaupunkien välisen yhteistyösopimuksen mukaisesti.

Kelpoisuusehtona tehtävään on MRA 4.3 § mukainen tehtävään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto. Lisäksi tulee olla riittävä kokemus rakennussuunnitteluun ja/tai rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä. Aiempi kokemus rakennustarkastajan työstä katsotaan eduksi. Viran kelpoisuuden täyttää myös MRA 108 § siirtymäsäännöksen mukaisesti ennen asetuksen voimaantuloa rakennustarkastajan virkaan nimitetty henkilö tai henkilö, joka täyttää aikaisemman asetuksen 158 a §:ssä rakennustarkastajalle säädetyt kelpoisuusvaatimukset.

Arvostamme hyvää yhteistyö- ja asiakaspalveluosaamista, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Viran hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, atk-valmiuksia ja oman auton käyttöä. Kokemus ja osaaminen tietomalleista katsotaan eduksi. Viranhoitoalueena on Hyvinkään sekä Järvenpään kaupungit.

Mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi sinua odottaa osaava ja mukava työyhteisö.

Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen kuntarekry – järjestelmän (työavain 439596) kautta 30.5.2022 klo 15.00 mennessä. Virka täytetään 15.8.2022 tai sopimuksen mukaan.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaan. Virkaa täytettäessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Valinta on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.

Hakemusasiakirjat ovat julkisia eikä niitä palauteta.

Lisätietoja tehtävästä antaa lupa- ja valvontapäällikkö Taija Karjalainen. Parhaiten tavoitat hänet sähköpostitse taija.karjalainen@hyvinkaa.fi tai takaisinsoittopalvelun kautta jättämällä soittopyynnön p. 019 459 2021 (valinta: Lupa-asiat ja sen jälkeen henkilön nimellä).

Tervetuloa joukkoomme!

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi