Haemme suunnittelupäällikköä infrarakentamisen suunnittelunohjaukseen
Meillä teet aidosti merkityksellistä ja mielenkiintoista työtä; olemme mukana monessa, aina väylä- ja tunnelihankkeista katu- ja kunnallisteknisiin kohteisiin, laitosrakentamishankkeista teknisiin koneistotöihin ja tunneleista maanalaisiin suurhankkeisiin. Kanssamme työsi jää elämään myös Helsingissä käynnistymässä olevassa Koskelan raitiovaunuvarikon allianssihankkeessa. Sen kehitysvaihe alkaa nyt elokuussa ja toteutusvaiheeseen on tarkoitus siirtyä syksyllä 2024.
Suunnittelupäällikkönä vastaat hankkeiden suunnittelunohjauksesta sekä niiden kehittämisestä. Johdat suunnittelunohjausta koko hankkeen elinkaaren ajan: luonnosvaiheesta toteutukseen. Tehtävänäsi on varmistaa heti rakennushankkeen luonnosvaiheesta alkaen, että hankkeessa käytetään strategian mukaisia suunnitteluratkaisuja turvallisen, toimivan ja kustannustehokkaan lopputuloksen aikaansaamiseksi sekä asiakastyytyväisyyden varmistamiseksi. Pääset myös mukaan suunnittelukumppanin valintaprosessiin varmistamaan, että löydämme meille ja asiakkaamme tarpeisiin parhaan mahdollisen kumppanin. Olet mukana myös innovoimassa ja ideoimassa parhaita ratkaisuja ja sovitat eri osapuolten näkemyksiä ja tarpeita yhteen. Työsi edellyttää tiivistä yhteistyötä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa – hallinnoit niitä sujuvasti ja aktiivisesti saaden ne pelaamaan saumattomasti yhteen. Sidosryhmiisi kuuluvat esimerkiksi työ- ja projektipäälliköt, ympäristöalan asiantuntijat, asiakas sekä suunnittelutoimisto. Toimit linkkinä suunnittelijoiden ja rakentamisen välillä ja huolehdit paitsi saumattomasta tiedonkulusta, myös tehokkaasta etenemisestä. Osana työtäsi huolehdit aikataulun lisäksi myös resurssienhallinnasta – näin oikeat ihmiset ovat oikeassa paikassa.
Tehtävä on hybridi- ja joustotyön piirissä. Projektin vaiheesta riippuen odotamme läsnäoloasi joko projektilla tai toimistolla säännöllisesti ja viikoittain. Ensisijainen työskentelypaikkasi on Helsingin pääkonttorimme, mutta voimme neuvotella myös Tampereen toimipisteestä kanssasi. Ensimmäinen projektisi sijaitsee Helsingissä Koskelan raitiovaunuvarikon allianssihankkeella, mutta toivomme sinulta jatkossa matkustusvalmiutta hankkeiden sijainnin mukaan.
Tule rakentamaan kanssamme parempaa yhteiskuntaa!
Työsi kautta olet mukana varmistamassa, että pääsemme yhteiseen päämääräämme – ympäristön huomioiden, vastuullisesti ja kustannustehokkaasti. Koska olet mukana suunnitteluvaiheessa, roolillasi on suuri vaikutus ratkaisujen viemiseksi oikeaan suuntaan ja pääset konkreettisesti näkemään työsi vaikutukset ja tulokset. Viihdyt tässä tehtävässä todennäköisesti erinomaisesti, jos olet omimmillasi laajojen sidosryhmien, luovan ongelmanratkaisun ja organisointia vaativien asioiden äärellä. Meillä saat mahdollisuuden päästä mukaan mielenkiintoisiin ja merkittäviin hankkeisiin vakaan ja pitkäjänteisen yhtiön palveluksessa. Pääset osaksi asiantuntevaa ja välitöntä työyhteisöämme, jossa et jää yksin – uskomme että yhdessä olemme vahvempia. Tutustu myös skanskalaisen etuihin urasivuillamme.
Mitä toivomme sinulta?
- soveltuvaa rakennusalan koulutusta (insinööri tai DI)
- kokemusta suunnittelunohjauksesta urakoitsijan tai suunnittelijan puolelta
- kykyä ja halua ymmärtää asiakkaamme tarpeita ja tavoitteita sekä uskallusta ja näkemystä parhaiden ratkaisujen tuottamiseen
- kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, ongelmanratkaisutaitoa sekä priorisointikykyä
- vahvoja vuorovaikutus-, tiimityö- ja yhteistyötaitoja
- järjestelmällistä ja itseohjautuvaa työskentelyotetta
- tietomallit ovat tulleet sinulle jo ennestään tutuiksi ja suhtaudut avoimesti työtäsi sujuvoittaviin uudenlaisiin ratkaisuihin
- suomen kielen taitoa, englannin kielen taito on tehtävässä eduksi
- arvojemme kokemista omaksesi.
Ilahdumme myös, jos sinulla on aikaisempaa kokemusta yhteistoiminnallisten hankkeiden parista. Olemme kiinnostuneita myös mahdollisesta energiapuolen osaamisesta ja parhaista ratkaisuista alan rakentamisen äärellä. Lisäksi toivomme sinulta kiinnostusta vihreään ja hiilineutraaliin rakentamiseen. Tehtävää on kuitenkin mahdollista sovittaa kokemuksen, osaamisen ja kiinnostuksen pohjalta.
Tule mukaan rakentamaan parempaa yhteiskuntaa – meillä työsi jää elämään!
Lisätietoja tehtävästä:
Tulosyksikön johtaja Janne Tikkamäki (p. 0400 712 304, janne.tikkamaki@skanska.fi) sekä Tulosyksikön johtaja Tero Pyssysalo (040 8424 804, tero.pyssysalo@skanska.fi) kertovat mielellään lisää tehtävästä, tiimistä ja projekteistamme. Ota yhteyttä!