Omatalo Oy on Suomen vahvin pientalovalmistaja, jonka historia ulottuu vuoteen 1939 asti. Talot valmistetaan Suomen suurimmalla talotehtaalla Sonkajärvellä. Olemme historian saatossa toimittaneet suomalaisille perheille jo yli 25 000 kotia.
Haluamme jatkossa tarjota asiakkaillemme yhä parempaa ja monipuolisempaa palvelua. Osana uudistuvaa palvelutarjoamaa olemme lanseeranneet tammikuussa 2015 uuden avaimet käteen –konseptin: Oma Valmiskoti. Oma Valmiskodin toiminta-ajatus lähtee asiakkaan unelmasta uudesta kodista, jonka me toteutamme valmiiksi asti. Olemme nyt ottamassa seuraavaa askelta, mihin haemme ensimmäisiä talomyyjiä. Tule mukaan osaksi tulevaisuuden kasvutarinaa!
Oma Valmiskoti hakee TALOMYYJÄÄ Uudenmaan alueelle
TEHTÄVÄSI on toimia asiakasvastuullisena talomyyjänä ja yrityksen käyntikorttina. Kartoitat aktiivisesti uusia asiakkaita, osallistut messuille ja edustat Oma Valmiskotia eri tapahtumissa. Asiantuntijamyyjänä vastaat onnistuneesta asiakaskokemuksesta ja toimit sujuvasti eri sidosryhmien parissa rakennusalalla.
EDELLYTÄMME kokemusta myyntityöstä sekä liiketoimintalähtöistä näkemystä. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja olet vakuuttava neuvottelija. Rakennusalan kokemus on eduksi, mutta ei välttämätön.
Työ on liikkuvaa ja edellyttää ajokorttia, sekä joustoa työskennellä tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisin. Toimistosi sijaitsee Vantaalla. Käytät sujuvasti tietokonetta työvälineenä ja uusien ohjelmien opetteleminen on sinulle mielekästä.
Oma Valmiskoti TARJOAA Sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä osaksi kasvutarinaa. Monipuolinen, itsenäinen työnkuva tarjoaa haasteita ja ammattitaitoinen tiimi tukee sinua työssäsi. Tartu tilaisuuteen ja hae tehtävään! Työ alkaa kesäkuussa 2015.
Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Eilakaislan kanssa. Lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen ja ansioluetteloineen 19.4.2015 mennessä osoitteessa
www.kaislanet.fi.
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 8-14 henkilöstökonsultti Teija Hirvonen, puh. 030 6090632 tai teija.hirvonen@eilakaisla.fi