Kokeile kuukausi maksutta

Toimistoinsinööri

Lahden kaupunki
Päivämäärät Julkaistu 18.5.2018 Hae viimeistään 5.6.2018

120 000 asukkaan Lahti tunnetaan Suomessa ja maailmalla talviurheilusta ja korkeatasoisista kulttuuripalveluista.

Lahdessa yhdistyvät pienen ja suuren kaupungin parhaat puolet. Aktiiviset asukkaat arvostavat kaupungin kotoisuutta ja liikkumisen helppoutta. Loistavan sijainnin ja toimivien kulkuyhteyksien ansiosta Lahden seudulla käydään töissä joka puolelta Etelä-Suomea. Junamatka Helsingistä kestää nopeimmillaan 49 minuuttia.

Tule Lahden kaupungille

TOIMISTOINSINÖÖRIKSI

toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen 1.8.2018 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Kunnallistekniikka on osa Kaupunkiympäristön palvelualuetta. Kunnallistekniikka vastaa Lahden kaupungin yleisistä alueis-ta mukaan lukien satamat, katualueet, puisto- ja leikkialueet sekä liikuntapaikat. Tärkeänä puuttuvana palasena 15 hengen kadun pitoryhmää autat kollegoitasi yleisten alueiden suunnittelussa, rakentamisessa sekä kunnossapidossa. Jo valmiiden prosessien ja modernien työkalujen ympäröimänä saat erinomaisen mahdollisuuden kehittyä yhdeksi alamme tähdistöä tietomallinta misen saralla.

Toimistoinsinöörinä toimit osana kunnallistekniikan tilaajayksikköä. Vastaat itsenäisesti yleisten alueiden suunnitteluttamis tehtävistä. Tehtävään kuuluu myös osallistuminen asemakaavojen laatimistyöhön, sijoituslupien ja kadunpitopäätösten valmistelua sekä suunnittelutietojen luovuttamista asiakkaille.

Kelpoisuusvaatimuksena on insinöörin (AMK) tai opistoinsinöörin tutkinto rakennus-, yhdyskuntasuunnittelun tai yhdyskuntatekniikan alalta. Aiempi kokemus infran suunnittelutehtävistä, suunnitteluttamistehtävistä tai työmailta auttaa tehtävässä suoriutumisessa. Toivomme kokemusta tietomallipohjaisista hankkeista.

Tehtäväkohtainen palkka 3.430 euroa/kk.
Työ alkaa 1.8.2018 tai sopimuksen mukaan.

Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköisen hakemuksen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta 05.06.2018 klo 15.00 mennessä. Työavain 172346.

Yhteystiedot katupäällikkö Mika Lastikka puh. 050 63 891 mika.lastikka@lahti.fi

www.lahti.fi

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat