Kokeile kuukausi maksutta

Toimitusjohtaja

Tampereen Infra Oy
Päivämäärät Julkaistu 28.11.2019 Hae viimeistään 16.12.2019

Tampereen Infra Oy

Tampereen Infra Oy myy yhdyskunta- ja infrastruktuurirakentamiseen sekä ylläpitoon liittyviä palveluita Tampereen kaupungille ja sen tytäryhtiöille. Kunnossapito- ja rakentamispalveluiden lisäksi yhtiön erikoisosaamista ovat kuljetus-, korjaamo- ja paikkatietopalvelut. Tampereen Infra Oy aloittaa liiketoimintansa 1.1.2020, vuoden 2019 loppuun se toimii Tampereen kaupungin liikelaitoksena. Henkilöstö siirtyy yhtiöön vanhoina työntekijöinä. Tampereen Infra on In-house -yhtiö.

Tampereen Infra Oy:n liikevaihto tilikautena 2020 nousee noin 50 miljoonaan euroon. Yhtiössä työskentelee noin 330 infrarakentamisen ja kunnossapitoalan ammattilaista. Yhtiön liiketoiminnan ytimenä on tuottaa monipuolisia rakentamis- ja kunnossapitopalveluja sekä muita asiakasratkaisuja asiantuntevasti, vastuullisesti ja kumppanuuksia hyödyntäen.

Haemme nyt Tampereen Infra Oy:lle

TOIMITUSJOHTAJAA

Otat kokonaisvastuun uuden yhtiön liiketoiminnasta yhdessä hallituksen kanssa. Tehtävänäsi on ensivaiheessa toiminnan vakiinnuttaminen yhtiössä siten, että Tampereen kaupungin ja yhtiön tavoitteet saavutetaan. Pidät huolta yhtiön kannattavuudesta ja kilpailukyvystä sekä henkilöstön hyvinvoinnista.

Keskeisenä tavoitteenasi on tuottaa lisäarvoa ja uusia ratkaisuja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Teet tiivistä yhteistyötä omistajien, asiakkaiden, tukipalvelukumppaneiden sekä laajan sidosryhmäkentän kanssa. Katsot avoimesti tulevaan ja luotsaat yhtiötä kohti uutta toimintakulttuuria hyödyntäen muutosjohtamisen taitojasi. Olet kiinnostunut kehittämään myös digitaalista toimintaympäristöä.

Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, infra-alan tuntemusta ja monipuolista johtamiskokemusta sekä selkeitä näyttöjä aikaisemmista onnistumisista. Liiketoimintaosaamisesi on vankka, olet johtanut vaativia muutosprosesseja.  Eduksesi katsomme kokemuksen palveluliiketoiminnan johtamisesta. Olet tavoitteellinen ja aikaansaava, luot ympärillesi positiivista energiaa ja kannustat henkilöstöä kehittymiseen. Monipuoliset vuorovaikutus-, yhteistyö- ja henkilöstöjohtamisen taidot ovat keskeinen perusta tehtävässä menestymiselle.

Tässä tehtävässä pääset antamaan vahvan panoksen toimintakulttuurimme uudistamiseen ja liiketoimintamme kehittämiseen yhdessä sitoutuneen ja ammattitaitoisen työyhteisömme kanssa.

Luottamuksellisiin tiedusteluihin vastaa hallituksen puheenjohtaja Petri Olkinuora 0400 333 256 ajat 3.12. klo 9-11.00 ja 4.12. klo 9-11.00 sekä muina aikoina HRS Advisors, Tarja Kohtamäki, 0400 797 453 ja Outi Kärkkäinen 050 396 1138.  Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen viimeistään 16.12. Hakulomakkeeseen tästä.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat