Kokeile kuukausi maksutta

Tulosyksikönjohtaja pientalorakentamiseen

Lehto Group Oyj
Päivämäärät Julkaistu 1.4.2019 Hae viimeistään 25.4.2019

Jatkaaksemme menestystarinaamme, tarvitsemme joukkoomme uuden rakentamisen ja johtamisen ammattilaisen vastaamaan Lehto Asunnot Oy:n Optimi-pientaloyksikkömme toiminnasta.

Millainen talo Lehto on?

Lehto on ripeästi kasvanut rakennus- ja kiinteistöalan yhtiö. Pörssiin listauduimme kolme vuotta sitten ja sen jälkeen kasvu on ollut räjähdysmäistä, nyt meitä on yhteensä jo yli 1500 henkeä. Olemme kaukana perinteisestä rakennusliikkeestä – ravistelemme alaa uudistamalla ummehtuneita ja tehottomia rakentamisen käytäntöjä. Digitaalisuus ja innovaatiot eivät ole jääneet puheen tasolle.

Strategiamme pohjautuu

  1. teolliseen valmistukseen
  2. kustannustietoiseen suunnitteluun ja suunnittelun johtamiseen
  3. vakioituihin ratkaisuihin.

Voimakas kasvu on kuitenkin aina haaste johtamiselle ja siksi etsimme joukkoomme henkilöä, joka nykyaikaisella johtamistyylillä haastaa vanhat toimintatavat ja osaa hyödyntää yhtiömme ainutlaatuista toimintatapaa.

Tehtävänäsi tulosyksikönjohtajana on…

  • Projektiemme kokonaisvaltainen johtaminen ja prosessiemme kehittäminen
  • Oman organisaatiosi osaamisen kasvattaminen
  • Lehdon vahvuuksien; konseptoinnin ja tuotteistamisen tehostaminen

Optimi-yksikön palveluksessa on osaava 25 hengen projektiorganisaatio, jonka toimintaa sinun tulee johtaa ja kehittää.

Tämä yksikkömme rakentaa vuosittain noin 100-200 kpl arkkitehtonisesti kauniita, mutta kustannustehokkaita ja tilaratkaisuiltaan toimivia perheasuntoja hyville sijainneille pääkaupunkiseudulla. Kodit luovutetaan muuttovalmiina pihoineen ja autokatoksineen, avaimet käteen -periaatteella.

Mitä etsimme?

Vaikka tehtävä keskittyy isojen linjojen johtamiseen ja kehittämiseen, tarvitsemme käytännönläheisen henkilön, joka ymmärtää kokonaisvaltaisesti rakentamisen prosessit tonttihankinnasta asunnon luovutukseen saakka. Hierarkiamme on matala ja kaikki johtajamme ovat tiiviisti mukana päivittäisessä operatiivisessa työssä.

Tämä on erinomainen paikka kokeneelle henkilölle, jolla on jo vahvat näytöt alalta, mutta myös mahdollisuus henkilölle, joka haluaa nousta kakkospaikalta ykköseksi ja ottaa kokonaisvastuun.

Arvostamme kaikkea koulutusta, mutta tärkeämpää ovat näyttösi tuloksellisesta toiminnasta rakentamisen parissa. Koska johtaminen on avainroolissa tässä tehtävässä, persoonasi ja johtamistyylisi ratkaisevat valinnan. Organisaatio tarvitsee osaavan ja paineita sietävän esimiehen, joka osaa sekä tukea alaisiaan että löytää heidän vahvuutensa.

Pelkkää suorittajaa emme hae. Tehtävä edellyttää vahvaa toiminnan kasvattamista konseptointia ja tuotteistamista hyödyntäen. Etsimämme henkilö on yrittäjähenkinen kehittäjä, joka haluaa haastaa itsensä ja näyttää osaamisensa.

Mitä tarjoamme?

Haasteita ja mahdollisuuden näyttää oman osaamisesi!

Annamme johdettavaksesi yksikön, jossa on paljon kehitettävää, mutta vielä enemmän potentiaalia. Tukenasi on koko Lehto-konsernin tuki ja resurssit. Konseptointi ja tuotteistaminen ovat toimintamme ydin, annamme sinulle mahdollisuuden oppia nykyaikaisen rakentamisen uusimmat mahdollisuudet ja kehittämään niillä käytännön toimintaa. Tämä tehtävä tulee kasvattamaan osaamisesi aivan uudelle tasolle.

Tehtävän palkkaus muodostuu kuukausipalkasta, jonka lisäksi tulospalkkausmallissamme onnistumiesi kautta voit itse vaikuttaa ansiotasoosi merkittävästi. Toimipaikkasi sijaitsee Tikkurilan uudella toimistollamme (karttalinkki).

Jos koskaan olet harkinnut työpaikanvaihtoa, niin nyt on sen hetki.

Kiinnostuitko?

Lisätietoja voit kysyä yrityksemme hyvin tuntevalta Arespartnersin konsultti Kari Kuosmaselta, p. 040 753 3520. Varmimmin tavoitat hänet ti 9.4. ja ti 16.4. klo 8 – 9. Lähetäthän hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi viimeistään to 25.4.2019 mennessä Arespartnersin verkkosivujen kautta.

Toivottavasti kuulemme sinusta pian!

Lue lisää Optimi-asunnoistamme täällä.

Kuuntele Lehdon Muutosrakentaja-podcast täällä (löytyy myös Spotifysta, Libsynistä ja iTunesista).

Lehto on nopeasti kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Toimimme kolmella palvelualueella: Asunnot, Toimitilat ja Hyvinvointitilat. Olemme rakennusalan innovatiivinen uudistaja ja edelläkävijä.

Talousohjattu toimintamallimme tehostaa rakentamisen tuottavuutta, varmistaa rakentamisen laadun sekä tuottaa asiakkaille merkittäviä aika- ja kustannushyötyjä. Työllistämme yhteensä noin 1 500 henkilöä ja vuoden 2018 liikevaihtomme oli 721,5 miljoonaa euroa.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat