Ei voi suunnitella tulevaisuutta, jos ei tunne menneisyyttä

Tietoa kirjoittajasta Anu Laurila
Arkkitehti ja erikoisasiantuntija, Vahanen Rakennusfysiikka oy
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Rakennukset ovat käyttötaidetta, mutta eivät kulutustavaroita. Arvorakennuksissa on vielä käyttöarvon lisäksi tunnistettu muitakin arvoja, jotka on pyrittävä säilyttämään niin kohteita käytettäessä kuin korjattaessa.

Korjausrakentaminen eroaa uudisrakentamisesta erityisesti siinä, että toimenpiteet kohdistuvat olemassa olevaan rakennukseen, ja ne on tehtävä siihen sovittaen. Uudisrakentamisessa voidaan valita lähtökohdat vapaammin, mikä tekee siitä helpompaa. Jo MRL 117§ edellyttää, että ”korjaus- ja muutostyössä tulee ottaa huomioon rakennuksen ominaisuudet ja erityispiirteet sekä rakennuksen soveltuvuus aiottuun käyttöön”. Tämä koskee kaikkia rakennuksia, ei vain suojeltuja.

Monet arvorakennukset ovat suojeltuja. Suojelua pidetään rakennusalalla usein jotenkin pelottavana asiana. Se tarkoittaa kuitenkin muutoksen hallintaa ja tietoon perustuvaa korjaamista. Sen pitäisi olla positiivinen haaste, koska toimenpiteet perustuvat rakennuksen arkkitehtonisen ja rakennusfysikaalisen kokonaisuuden ymmärtämiseen. Suojelu edellyttää korjaushankkeeseen osallistuvilta syvällistä perehtymistä kohteeseen ja ymmärrystä kohteen ominaisuuksista. Lisäksi on oltava kykyä oivaltaviin ratkaisuihin. Jokainen korjaushanke on monialaista yhteistyötä ja oppimismahdollisuus kaikille osapuolille.

Vaikka arvorakennus ei olisi suojeltu, on rakennukseen perehdyttävä, jotta siihen voidaan suunnitella toimivia korjauksia. On tunnettava sen menneisyys ja nykyisyys, jotta voidaan suunnitella tulevaisuutta. Tähän tarpeeseen vastaa rakennushistoriaselvitys. Se vastaa kysymykseen ”miten rakennuksesta on tullut sellainen kuin se nyt on”. Rakennushistoriaselvitys ei ole vain suojelu- tai rakennusvalvontaviranomaisten vaatimus, vaan ajoissa ja hyvin tehtynä se voi olla arvokasta lähtötietoa jokaiselle korjaushankkeelle.

Rakennushistoriaselvitys olisi suositeltavaa tehdä aivan hankkeen aluksi, jotta siitä olisi aidosti hyötyä. Kuntotutkimuksissa se auttaa kohdentamaan huomion olennaisiin kohtiin ja asioihin. Hankesuunnitteluvaiheessa on hyvä tuntea rakennuksen mahdollisuudet ja rajoitteet sekä ominaisuudet ja arvot, koska silloin tehdään merkittävimmät linjapäätökset ja sidotaan suurin osa kustannuksista. Käyttötarkoituksen valinnassakin on olennaista tuntea rakennus.

Usein laajat korjaushankkeet käynnistyvät talotekniikan uusimistarpeesta. Hyvä perusperiaate etenkin arvorakennuksissa on tehdä talotekniikan asennukset helposti uusittaviksi, koska niiden elinkaari on lyhyempi kuin rakenteiden. On lyhytnäköistä muokata talotekniikan vuoksi rakenteita, joiden elinkaari olisi useita kymmeniä tai satoja vuosia, kun talotekniikalla se on muutamia kymmeniä vuosia. Muutenkin ratkaisuissa tulee ajatella jo seuraavaa korjausta. Korjaustenkin on oltava tulevaisuudessa korjattavia. Tämä pätee etenkin arvorakennuksiin ja suojelukohteisiin, joiden elinkaaren odotetaan olevan päättymätön – hieman asiaa kärjistäen.

Arvorakennusten korjaamisen tulisi siis perustua tietoon. Ja tietoa olisi hyvä koota myös korjaushankkeen aikana tulevaisuuden varalle. Jos rakennushistoriaselvitys muodostaa perustan tiedolle, niin kunto- ja haitta-ainetutkimukset täydentävät sitä. Rakenneavausten myötä voidaan todentaa siihen mennessä kerättyjä tietoja. Ja koska korjausrakentaminen yleensä alkaa purkamisella, olisi hyvä jatkaa tiedon keräämistä myös työmaa-aikaisena dokumentointina. Jos vielä korjaushankkeen päätteeksi kirjoitetaan kuvaus tehdyistä toimenpiteistä ja niiden syistä lyhyeksi raportiksi tai kootaan kaikki kertynyt tieto tietomalliin, ovat seuraavan korjauksen lähtötiedot jo koossa.

Kaiken korjausrakentamisen tulisi perustua kattaviin selvityksiin ja tutkimuksiin, jotta korjaukset onnistuisivat ja jotta emme turhaan purkaisi liian kevein perustein korjauskelpoisia rakennuksia. Arvorakennusten hyvistä käytännöistä kannattaisi ottaa mallia myös muihin hankkeisiin.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Ei voi suunnitella tulevaisuutta, jos ei tunne menneisyyttä”

  1. Suurin ongelma suojelussa on se, että ne suojelevat viranomaiset eivät ymmärrä rakennusfysiikkaa, lujuusoppia tai mitään muutakaan luonnontieteisiin perustuvia rakennetekniikan osia. ”Arvorakennuksia” koskevat menetelmät ovat järjettömän kallitta. Tämän vuoksi mm. Senaattikiinteistöt yrittävät myydä kaikki suojelukohteet, jotka vain saavat jollekin työnnettyä.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus