E-luku sähköisti kesän

E-luku, ja sen energiamuotojen kertoimet tulivat voimaan heinäkuussa. Samalla laaja julkinen keskustelu on kärjistänyt kolme asiaa: energialaskenta on monimutkainen vempain, sähkölämmittäjiä rangaistaan ja energiamuotojen kertoimet ovat tietenkin väärin. Kritiikkiä ilman parannusehdotuksia on sanottu kiukutteluksi, mutta onhan höyryn pihalle päästämisestäkin hyötyä.

E-luvun laskennassa ei sinänsä tarvita enempää lähtötietoja kuin vanhassa laskennallisessa energiatodistuksessakaan. Emmeköhän me opi syöttämään samat lähtötiedot uusiinkin laskentatyökaluihin.

Uutta on se, että kun ennen meni pieleen, sai huonon todistusluokan, mutta nyt ei saa edes rakennuslupaa. Lisäksi talon tekniset perusratkaisut, kuten lämmitystapa, pitää päättää ennen E-luvun laskemista. Mikäli uudet vaatimukset nostavat rakennuskustannuksia, asiakkaat tinkivät keskustelujen perusteella mieluummin esimerkiksi pintamateriaaleista kuin asuinneliöistä.

Kuluttajasuoja-argumentti ei ole noussut E-luku -keskusteluun, mutta ehkä tässä asiassa ei olla oltukaan kuluttajan asialla. Totuus on, että käytännössä mikään muu kuin tiukka vaatimus ei suojaa kuluttajaa suurelta energialaskulta.

Tampereen asuntomessutalojen energiatehokkuustarkastelut todistivat, että pieni E-luku tarkoittaa yksikäsitteisesti pientä energialaskua. Kuluttajan kannalta kertoimet ovat siis kohdallaan. Myös tulevaisuudessa kuluttajille pitää sallia perusteltu odotus siitä, että lähes nollaenergiatalossa on lähes nollaenergialasku. Tämä toteutuu, mikäli verkkoon syötetystä sähköstä saa jatkossa kunnon korvauksen tai määrä voidaan vähentää suoraan ostetusta energiasta.

Keskustelussa on kuitenkin jäänyt hiertämään yksi asia. Useampi kuin yksi on todennut, että olisi pitänyt ottaa käyttöön CO2-kerroin. Muistutan, että E-luvulla toteutetaan 20-20-20 tavoitteista energiatehokkuustavoitetta, eikä päästövähennystavoitetta.

Energiatehokkuutta voidaan mitata primäärienergialla (E-luvulla) tai energiankulutuksena euroissa. Molemmat antavat hyvin samankaltaisen tuloksen. Hiilidioksiditonneja E-luvulla ei voi, eikä ole ollut tarkoituskaan mitata.

Energian hinta ei aina korreloi päästöjen kanssa. Sähkön kerroin on suuri, koska Eurostat käyttää ydinvoiman primäärienergiakertoimena 3,0, joka vastaa eurooppalaisten laitosten keskimääräistä lämpöteknistä hyötysuhdetta. Korkea kerroin vastaa hyvin sähkön korkeaa hintaa.

Energiatehokkuuden mittarina E-luku on toiseksi tärkein kestävän rakentamisen mittari heti sisäilmastoluokan jälkeen.

Kolmas tärkeä mittari on päästövaikutuksia kuvaava hiilijalanjälki. Sitä ei voi yhdistää E-lukuun.

Energiatehokkuuden kuntoon laittaminen on välttämätöntä pärjäämisen ja kilpailukyvyn kannalta niin kapeasti kuin laajastikin ajateltuna. Sen jälkeen ehdimme ehkä käydä nykyistä voimakkaammin ilmastonmuutoksen kimppuun, vaikka tehokkaampi energian käyttö edistää samaa asiaa.

Läpinäkyvän ja vertailukelpoisen hiilijalanjälkimittarin laskentamenetelmiä kehitetään, ja ne tulevat täydentämään E-lukua aluksi vapaaehtoispohjalta. E-luvun suhteen urakka jatkuu lähes nollan suuntaan.