Etujärjestöt voisivat tulkita oikeudelle YSEä hankalissa rajanvetotapauksissa

Olisi tärkeää, että keskeiset etujärjestöt ottaisivat aktiivisemman otteen Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen YSE 1998 tulkintaan hankalissa oikeustapauksissa. Muuten on vaarana, että hovioikeudet ja jopa korkein oikeus antavat alalle yllättäviä ratkaisuja.

Mielestäni tuomioistuimen tekemät päätelmät voivat olla ongelmallisia, mikäli ne eivät perustu riittävään selvitykseen YSE-ehtojen laatimiseen osallistuneiden etujärjestöjen yhteisestä tarkoituksesta sekä selvitykseen tämän etujärjestöjen yhteisen tarkoituksen ja yksittäisen urakkasopimuksen osapuolten yhteisen tahdon välisestä liitynnästä.

Tulisi välttää tilanteita, joissa tuomioistuimet muodostavat pitkälle meneviä johtopäätöksiä etujärjestöjen laatimien yleisten sopimusehtojen tavoitteista kuulematta etujärjestöjä. Tuomioistuimen määrittelemä etujärjestöjen hypoteettinen tahto saattaa poiketa siitä, mikä se on todellisuudessa ollut.

Viivästyssakon jälkeinen korvausvastuu puhuttaa

Asia on noussut julkisuuteen viimeksi Helsingin hovioikeuteen menneessä asuntorakentamisurakassa, kun oikeus otti kantaa siihen, mikä on YSEn tarkoitus. Hovioikeuden mukaan YSEn tarkoituksena oli ollut se, että viivästyssakko on viivästyksen ainoa seuraamus silloin, kun urakoitsija ei ole aiheuttanut viivästystä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Oikeus ei kysynyt järjestöiltä, mitä ne olivat YSEä sopiessaan asiasta tarkoittaneet. Tästä olisi ollut hyödyllistä kuulla etujärjestöjä.

Ratkaisussa oli kysymys siitä, onko tilaajalla YSEn mukaisen viivästyssakon lisäksi oikeus saada urakoitsijalta vahingonkorvausta urakan viivästyksen johdosta viivästyssakon määräytymisajan jälkeiseltä ajalta tilanteessa, jossa tilaaja ei ollut edes väittänyt, että urakoitsija olisi aiheuttanut viivästyksen tahallaan tai törkeällä tuottamuksella.

Kyseisessä tapauksessa urakkasopimuksen mukaan tilaaja oli oikeutettu saamaan urakoitsijalta viivästyssakkona 0,05 prosenttia urakkahinnasta kultakin työpäivältä, jolla urakkasopimus viivästyy sopimuksessa määrätyistä määräajoista valmistumisen osalta enintään 50 työpäivältä ja välitavoitteineen yhteensä enintään 75 työpäivältä.

Urakassa vesikatot myöhästyivät välitavoitteista 140 työpäivää, lämmitys 170 työpäivää ja tasoitetyöt 164 työpäivää. Sisäpuolisten töiden vastaanotto viivästyi 78 päivää ja kohteen vastaanotto 131 päivää.

Tilaaja vaati, että käräjäoikeus velvoittaa urakoitsijan suorittamaan tilaajalle viivästyssakkoa sekä vahingonkorvausta viivästyksestä.

Asiassa oli arvioitava sitä, rajoittuuko urakoitsijan viivästysvastuu viivästyssakkojen enimmäismäärään vai vastaako urakoitsija myös viivästyssakkojen enimmäismäärän kattaman ajan jälkeen jatkuneesta viivästyksestä tilaajalle aiheutuneista vahingoista. Tulkittavana oli erityisesti, laajentaako YSE 25 § 3 momentti urakoitsijan viivästysvastuuta 18 §:n mukaisesta vastuusta. Hovioikeuden mukaan viivästysvastuuta koskeva selkeys ja ennakoitavuus vaarantuisi, jos näin tehtäisiin.

Vahingonkorvausvastuun sisältöä koskevan YSE 25 § 1 momentin mukaan sopijapuolen vastuu käsittää, ellei urakkasopimuksessa tai yleisissä sopimusehdoissa muuta määrätä, velvollisuuden korvata toiselle sopijapuolelle kaikki ne vahingot, jotka aiheutuvat siitä, että urakkasopimuksen mukaiset velvollisuudet jäävät jossain suhteessa täyttämättä, tai jotka tämä muutoin aiheuttaa toiselle sopijapuolelle. YSE 25 § 3 momentin mukaan vastuuseen viivästyksestä siltä ajalta, jolta on sovittu erillinen viivästyssakko, noudatetaan viivästyssakkoa koskevia määräyksiä.

Aikaisemmat rakennusalan yleiset sopimusehdot eivät ole sisältäneet YSE 25 § 3 momenttia vastaavaa määräystä. YSE 25 § 3 momenttia voidaan hovioikeuden mukaan pitää selventävänä viittauksena 18 §:ään.

YSE-ehdot eivät ole sopimusosapuolten itsensä laatimia, eikä asiassa ole esitetty selvitystä siitä, että niiden sisältöä olisi käsitelty sopimusneuvotteluissa. Sopimuksen tulkinnan lähtökohdaksi on hovioikeuden mukaan siten otettava sopimuksen sanamuoto. YSE 25 § 3 momentin kirjauksen ”siltä ajalta” voitaisiin sanamuotonsa mukaisesti katsoa tarkoittavan, että 18 §:ää sovellettaisiin vain viivästyssakkojen enimmäismäärän kattamaan aikaan ja tämä jälkeen noudatettavaksi tulisi 25 § 1 momentin tarkoittama vastuu. Toisaalta sanottu tulkinta näyttäisi olevan ristiriidassa 18 §:n sanamuodon kanssa siltä osin kuin viimeksi mainitussa pykälässä todetaan, että ”tilaajalla ei ole oikeutta muuhun korvaukseen, ellei urakoitsija ole menetellyt tahallisesti tai törkeän tuottamuksellisesti”. Asia ei siten ole ratkaistavissa yksinomaan pykälien sanamuotoja tarkastelemalla.

Käräjäoikeus ja myöhemmin myös hovioikeus hyväksyi tilaajan viivästyssakkovaatimuksen, mutta hylkäsi urakoitsijan viivästykseen perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen. Oikeuden mukaan tilaajalla ei ole viivästyssakon lisäksi oikeutta muuhun korvaukseen, ellei urakoitsija menettele tahallisesti tai törkeän tuottamuksellisesti.

Yhteinen asiantuntijanäkemys järjestöiltä

Vaikka olen samaa mieltä hovioikeuden ratkaisusta, en pidä hyvänä sitä, että oikeus tekisi pitkälle meneviä johtopäätöksiä YSEn laatineiden etujärjestöjen tarkoituksesta kuulematta näitä. Ehdotan, että tuomioistuimet tarttuisivat mahdollisuuteen hankkia asiantuntijalausuntoja YSE-ehtojen tulkintakysymyksiin suoraan etujärjestöiltä.

Tästä on kokemusta Ruotsissa, jossa korkein oikeus on muutamia kertoja omasta aloitteestaan pyytänyt yleisten sopimusehtojen laatimisesta vastanneelta BKK:lta lausuntoja yleisten sopimusehtojen tulkintakysymyksiin. Kun meillä Suomessa etujärjestöt eivät ole muodostaneet BKK:n kaltaista pysyvää elintä, joka voisi ottaa kantaa tulkintakysymyksiin, asiantuntijalausuntoa olisi mahdollista pyytää yhtä aikaa keskeisimmiltä YSE-ehtojen laatimiseen osallistuneilta etujärjestöiltä.

Tuomioistuimen viranpuolesta tekemät asiantuntijalausuntopyynnöt palvelisivat oikeusvarmuutta verrattuna nykyiseen oikeustilaan, jossa oikeudenkäynnin asianosaiset itse hankkivat oikeudellisia asiantuntijalausuntoja niiltä tahoilta, joiden näkemykset parhaiten palvelevat päämiehen intressiä, mutta jotka eivät välttämättä edusta toimialan vallitsevaa näkemystä.