Kokeile kuukausi maksutta
Kuuntele juttu

Keskustelua kaupunkirakenteen tiivistämisestä käydään eri foorumeilla. Suomen päästö- ja energiansäästötavoitteet, lähiöiden uudistamistarve ja nuorten aikuisten kyky nähdä kaupunkiympäristö uudella tavalla tuovat olemassa olevien alueiden täydennysrakentamiseen pontta.

Tiivistäminen, täydentäminen ja eheyttäminen ovat niin pitkään pelkkiä korusanoja, kun niiden ympärille ei ole syntynyt tekoja. Niiden tiellä on vielä turhan paljon tekosyitä. Esteenä olevan byrokratian kyseenalaistamiseen ei näytä löytyvän vielä riittävästi uskallusta.

Täydennysrakentamisen edistäminen ja kaupunkien eheyttäminen voisi parhaimmillaan näkyä jo valtakunnallisissa alueiden käyttötavoitteissa ja maakuntakaavoissa. Ympäristöministeriö miettii parhaillaan maankäyttö- ja rakennuslain uusimista. Sopii kysyä, toimivatko nämä kaavoituksen instrumentit toivotusti myös tulevaisuuden rakentamisessa.

Tanskassa valtio säätelee niin kutsutulla Fingerplanilla, miten tiiviiksi alueita rakennetaan. Esimerkiksi Kööpenhaminan seudun uusi rakentaminen tapahtuu sen asettamissa rajoissa. Ratojen varrelle keskittyvässä rakentamisessa on määräykset siitä, mille etäisyydelle asemista toimintoja saa ja voi sijoittaa.

Suomalaislähiöiden täydennysrakentaminen on lopulta kiinni alueen
asukkaista, rakennusliikkeistä ja kaupungin kaavoittajista. Nimby-aate ei tuota yhtään uutta rakennusta. Näyttää siltä, ettei tavaksi otettu postimerkkikaavoituskaan edistä täydentämistä.

Odotan toiveikkaana, löytyykö lähiöiden tiivistämiseen lähiaikoina ennakkoluulotonta mallia, jossa hyötyjinä ovat niin alueen asukkaat, kaupunki kuin palveluntuottajatkin. Asukkaiden pitäisi saada tonttinsa lisärakennusoikeudesta asuntoyhtiön korjauksiin rahaa, kaavoittajan pitäisi löytää uusi tapa tehdä täydennysrakentamisen mahdollistava kaavamuutos sekä nähdä kaupungin hyödyt ja rakennusliikkeen pitäisi oivaltaa uudenlainen liiketoiminta-ajatus.

Mistä löytyvät ne byrokratian tuulimyllyjä vastaan taistelevat täydennysrakentamisen harkimot?

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Henkiset muurit estävät täydennysrakentamista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Auri Häkkinenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/auri-hakkinen/