Kokeile kuukausi maksutta

Hintapiikki sekoittaa rakennusmarkkinoita

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Rakennusmateriaalien kysyntä ja hinnat ovat pompanneet rajusti kevään ja kesän aikana. Kovinta muutos on ollut puutuotteissa. Hinnat ovat tuotteista riippuen kaksin- ja jopa nelinkertaistuneet. Samalla tavalla on käynyt toimitusajoille. Monien muidenkin rakennusmateriaalien ja -tuotteiden hinnat ovat nousseet roimasti.

Kyse on ennen kaikkea kansainvälisestä kehityksestä. Koronan jälkeistä maailmaa elvytetään ja toisaalta pandemian jäähdyttämillä markkinoilla on nyt taas uskoa tulevaisuuteen ja investointeihin. Kun kysyntää on runsaasti ja ainakin hetkellistä niukkuutta tavarasta, sen hinta luonnollisesti nousee. Suomessa rakentaminen on ollut korona-aikaankin varsin hyvässä vauhdissa ja esimerkiksi asuntotuotanto jatkaa nousuaan, mutta mistään erityisestä koronan jälkeisestä jättiloikasta ei Suomessa ole kysymys. Hinnat kuitenkin nousevat kansainvälisen tilanteen mukana.

Nopea hintarykäisy ja toimitusaikojen pidentyminen tuovat tietysti mukanaan monenlaisia epätasapainotilanteita. Käynnissä olevat hankkeet viivästyvät ja kallistuvat alkuperäisistä laskelmista ja uusiin hankkeisiin otetaan aiempaa enemmän riskilisää. Osaan hankkeista ei löydy enää tarjoajia, kun lähitulevaisuutta on vaikea ennakoida.

Rakennusalalla onkin jouduttu poikkeuksellisesti pohtimaan, miten kallistuneita kustannuksia ja viivästymiskustannuksia voitaisiin jakaa rakentajan ja tilaajan kesken. Monet nyt toteutettavat hankkeet ja hintatasot on lyöty lukkoon jo monta kuukautta sitten eikä niissä ole voitu ennakoida rutkasti kohonneita kustannuksia.

Tässäkin tilanteessa suuret yhtiöt pystyvät todennäköisesti hallitsemaan tilannetta kohtuullisen hyvin pitkillä toimitussopimuksilla ja vakiintuneilla kumppanuuksilla. Pienemmillä kohonneet kustannukset ja viivästykset voivat olla dramaattisia ja koko toiminta vaakalaudalla.

Normaalin kehityskaaren mukaan kova kysyntä ja puute materiaaleista nostavat hintoja, mutta tilanne tasaantuu, kun kohonneet kustannukset hidastavat kysyntää, mikä taas tasaa hintakehitystä ja leikkaa kovimmat piikit pois. Toivoa myös sopii, että tehtaat pystyvät pyörimään täysillä ja markkinoille saadaan tavaraa hyvää tahtia.

Tasainen kasvu on pidemmän päälle parempi vaihtoehto kuin hetkellinen maksimointi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hintapiikki sekoittaa rakennusmarkkinoita”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/