Helsingissä käynnistyi kesän kynnyksellä erikoinen keskustelu. Kun Kalasataman keskuksen ensimmäinen torni alkoi nousta, ohikulkijat ja toimittajat huomasivat, ettei se näyttänytkään samalta kuin taannoisten havainnekuvien utuisen valkeat tornit; pikemminkin se oli tutunoloisen harmaa. Huijasivatko suunnittelijat?
Vai tulisiko ylipäätään olla arvostelematta keskeneräistä rakennusta? Mistä tässä sinänsä mitättömältä vaikuttavassa kiistassa oli kyse? Helsingissäkin nousee parhaillaan joukko rakennuksia, jotka eivät herätä mitään intohimoja.
Perjantaina 1.6. Helsingin Sanomien välissä jaettiin mainostoimisto Calcus.comin tuottama ilmoitusliite nimeltään ”Tulevaisuuden Suomi”. Se sisälsi perinteisiä mainoksia eri yritysten palveluista ja tuotteista, mutta pääosaan nousivat kuitenkin kaupungit.
Kantta koristi Turkuun suunniteltu Tiedepuisto, Tampere esitteli Hiedanrannan kestävän kehityksen kaupunginosaa ja Helsinki peruskorjattavaa Olympiastadionia, joka avataan vuonna 2020. Kaikkia kohteita markkinoitiin vaikuttavilla havainnekuvilla.
Toki myös pormestari Vapaavuori esitteli tuttua kaupungistumisen evankeliumiaan: ”Kaupungit ovat uusi valtio”. Toisaalta Maaseutupolitiikka.fi huomautti heti seuraavalla sivulla, että 95 prosenttia Suomesta on yhä maaseutua ja että 68 prosenttia Suomen tavaraviennistä pohjautuu maaseudulta saataviin raaka-aineisiin ja tuotantohyödykkeisiin. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi.
Tämä kertoo siitä, että kaupungit eivät enää miellä itseään vain asukkailleen palveluja tuottaviksi julkisen sektorin toimijoiksi, vaan ne ovat itse muuttuneet tuotteiksi. Ne kilpailevat sekä keskenään että valtion kanssa – niin kansallisesti kuin globaalistikin – ja näin niistä on myös tullut ”natiivimainonnan” eli journalismia matkivan markkinoinnin asiakkaita, mistä tuo Calcus.comin ilmoitusliite on esimerkki.
Kuten mainonnassa aina, visuaalisella asulla on ratkaiseva merkitys, ja tietokoneella renderoidut havainnekuvat nousevat keskeiseen rooliin.
Kun Helsinki markkinoi uuden yleiskaavansa kantavaa ideaa eli ”kaupunkibulevardeja”, ne myytiin kansalle havainnekuvilla, jotka eivät edes kuvanneet bulevardeja vaan leveitä esplanadeja puistoineen, vesiaiheineen ja luisteluratoineen. Media jakoi näitä kuvia kritiikittä; mitään natiivimainontaa ei edes tarvittu.
Mutta kuvat eivät tietenkään riitä, myös itse hankkeiden on oltava näyttäviä. Niiden on rakennettava kaupunkien brändiä kasvavana ja kansainvälistyvänä keskuksena, jota leimaa entistä urbaanimpi kaupunkikuva. Usein julkinen ja yksityinen muodostavat kumppanuuksia, mitä voidaan pitää tärkeänä siirtymisenä kohti strategisempaa kaupunkisuunnittelua. Suunnittelu ei luonnollisestikaan riitä, eivät myöskään kauniit kuvat, vaan hankkeet on myös saatava toteutumaan.
Tähän liittyy myös entistä uskaliaampi ja korkeampi rakentaminen, joka poikkeaa Suomessa totutusta yhtenäisen kaupunkikuvan perinteestä. Korkeaa rakentamista on helppo puolustaa taloudellisilla argumenteilla, mutta samalla ne asettavat suunnittelulle uudenlaisia haasteita. Paitsi että tornit näkyvät kauas ja luovat kaupunkien uutta skylinea, ne rakentavat kaupunkikuvaa myös toisella tavalla, symboleina kaupungin kasvusta, kansainvälisyydestä ja dynaamisuudesta.
Siinä piilee myös niiden sudenkuoppa: onnistuneen kaupunkisuunnittelun olisi kyettävä vahvistamaan kaupungin identiteettiä, joka on syntynyt vuosisatojen saatossa – aikana, jolloin kaupunki ei vielä ollut yhtä avoimesti kaupan.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Kaupungit ovat nyt avoimesti kaupan”