Nolla on mahtinumero energiatehokkaassa rakentamisessa: kiinteistö tuottaa sen verran energiaa kuin tarvitsee ja sekin vähä on uusiutuvaa. Nolla on nolla, mutta hieman joudutaan vielä neuvottelemaan, missä menee järkevä taseraja. Pelataanko nollasummapeliä tontin vai esimerkiksi kaupunginosan rajalla?
EU:ssa halutaan leikata rakennusten energiakulutusta, mutta nollaenergiarakentamiseen siirtyminen kertaheitolla tuntui liian huimalta vaatimukselta. Kohti parempaa maailmaa päätettiin edetä lähes nollaenergiarakentamisen kautta. Kunkin jäsenmaan piti määritellä viimeistään viime vuonna, mitä lähes nolla tarkoittaa.
Siitä tulikin näyttävä slopestyle. Osa jäsenmaista ei ole vielä päässyt reileillekään, muutamilla on kunnon grabi, jotkut ajautuivat pertsaladuille eikä oikein kukaan liene ländännyt onnistuneesti. Paitsi ehkä Ruotsi, jossa ei niin hirveästi hikoiltu asian vuoksi, vaan todettiin että nära noll on 90 kWh per neliö vuodessa – luku, joka on löytynyt sikäläisistä rakentamismääräyksistä jo muutamia vuosia muita tarkoituksia varten.
Energiatehokkuusdirektiivi on joustavuudessaan mahdollistanut liian monenlaisia laskutapoja, ja nyt Brysselistä onkin luvassa ohjeistusta uutta starttia varten.
Lähes nollan eturiviläisiin kuuluu Viro, jossa tavoite on määritelty usealle erityyppiselle rakennukselle. Ei siis yhtä lukua vaan monta, joiden laskennan takana on professori Jarek Kurnitski. Samaa miestä käytetään myös Suomen määrittelytyössä. Suomi yrittää monen muun EU-maan kanssa saada lähes nollan arvot paperille viimeistään vuonna 2015.
Työtä tekevät FInZEB-hankkeessa ympäristöministeriö, Rakennusteollisuus RT ja LVI-talotekniikkateollisuus.
Lähes nolla- ja nollaenergiarakentaminen ovat raju muutos rakennusalalle: niihin ei päästä turvallisesti vanhoin menetelmin, opein ja laittein. Meillä on kiire: vuoden 2019 alusta lähtien kaikkien uusien viranomaisten käytössä olevien rakennusten pitää olla lähes nolla-energiaisia, ja vuoden 2021 alusta vaatimus koskee kaikkia uusia rakennuksia.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Kenellä on nollempaa?”