Kokeile kuukausi maksutta

Kiinnostavia tulevaisuusnäkymiä

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset
Kuuntele juttu

Olemme Rakennuslehdessä kertoneet parin viime viikon aikana kehityskuluista, jotka voivat osaltaan muuttaa rakennusalaa reippaasti. Toinen liittyy kiertotalouteen ja toinen työmaiden tehostamiseen – molemmat tulevaisuuden tekemistä mullistavia asioita.

Eläkejätti ja suuri kiinteistösijoittaja Ilmarinen aikoo lisätä rakennustuotteiden uusiokäyttöä tuomalla oman sisäisen alustan tuotekierrätystä varten. Käytännössä Ilmarisen uudisrakennus- ja korjaushankkeissa tarkastellaan jatkossa ensin, miten olemassa olevia rakennustuotteita voi kunnostaa ja käyttää uudelleen joko teossa olevassa tai jossakin muussa kohteessa.

Kuten yleensäkin, suuri muutosvoima on raha. Ja kun suuri töiden tilaaja vaatii kiertotalouden huomioimista, se todennäköisesti alkaa levitä ja toteutua myös muualla kuin Ilmarisen kohteissa. Kierrätettävyyden lisääminen on mitä kannatettavinta. Se vaatii kuitenkin toimivat markkinat rakennustuotteiden kunnostamiselle ja kierrolle. Siinä Suomessa on vielä runsaasti tehtävää.

Toinen merkittävä tulevaisuutta muokkaava uutinen koski tuoretta Aalto-yliopiston rakennustekniikan väitöstutkija Christopher Görschin tutkimusta. Hän seurasi rakennustyömailla työntekijöiden päivittäistä työtä ja havaitsi työn toistuvista keskeytyksistä johtuvaa tehottomuutta. Jopa 80 prosenttia työmailla tehtävästä työstä ei Görschin tutkimuksen mukaan varsinaisesti vie rakennustöitä eteenpäin.

Vastaavia kiinnostavia havaintoja on tehty aiemminkin, mutta vielä kiinnostavampaa on, että Rakennusteollisuus RT:n rakentamisen kehittämisen johtaja Antti Aaltonen arvioi, että vaikka koko 80 prosentin tuottamatonta työaikaa ei pystytä muuttamaan tuottavaksi työksi, työmaa-aika pystyttäisiin kyllä puolittamaan. Se olisi melkoinen hyppy paljon puhuttuun rakennusalan tuottavuuteen.

RT on myös itse selvittänyt Aalto-yliopiston kanssa kerrostalotyömaiden tuottavuutta ensimmäistä kertaa toteutuneiden työtuntien perusteella. Niin Görschin kuin RT:n tutkimukset antavat arvokasta tietoa ja mittatikkuja rakennusalan työhön. Itse kehitysloikka pitää kuitenkin tehdä edelleen yrityksissä ja työmailla. Tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa, vaan antaa mahdollisuuksia myönteiseen kehittämiseen. Kannattaa käyttää hyväksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiinnostavia tulevaisuusnäkymiä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/