Kirje asuntoministerille

Onnittelut uudelle asuntoministerille Krista Kiurulle.

Asuntoasioita pitkään seuranneena toimittajana tiedän, että tehtävä on vaikea ja odotukset ovat mahdottomat. Siksi kehotan käyttämään energian  tärkeimpään asiaan, mitä kansalaiset asuntoministeriltä odottavat. Se on asuntojen kohtuuhintaisuus.

Jokainen asuntoministeri on siitä puhunut, mutta teot voi nähdä asuntojen hintaindeksistä, joka vuosi vuoden jälkeen ylittää roimasti kuluttajahintojen kehityksen. Asuntojen reaalihinnat nousivat esimerkiksi 1996-2007 peräti kuuden prosentin vuositahtia, kun palkkojen reaalinousu oli alle kaksi prosenttia.

Miksi jopa Ruotsissa asuntorakentaminen on Suomea edullisempaa, vaikka rakentajien palkat ovat korkeammat ja isot rakennusliikkeet ovat osin samat kuin Suomessakin?

Yhdysvalloissa asuntojen hintojen ansiotasoa maltillisempaa kehitystä hyvin pitkällä aikavälillä on perusteltu rakennusteollisuuden teknologian kehittymisellä ja rakentamattoman maan paljoudella. Asuntokupla syntyi vasta, kun valtio alkoi massiivisesti tukea köyhien asuntolainoitusta.

Suomessa rakentamatonta maata riittää, mutta jotenkin siitä on onnistuttu tekemään niukkuushyödyke.

Poliitikkojen aina rakastama ratkaisu on, että pannaan kansalaiset maksamaan toinen toistensa asumisesta keräämällä verorahoja ja jakamalla ne uudelleen. Poliittinen kanta näkyy siinä, että kokoomuslainen Jan Vapaavuori halusi tukea hyvätuloisten ja Kiuru sosialidemokraattina nyt pieni- ja keskituloisten vuokra-asuntotuotantoa. Kaikki tuet valuvat kuitenkin hintoihin ja vuokriin, kuten valtiosihteeri Raimo Sailaskin on usein todennnut.

Eniten hintoja on nostanut omistusasumisen verotuki. Yhteiskunta tukee hyväosaisia siis kaikkein eniten. Sama epätasapaino näkyy korjausavustuksissa, joita käyttävät eniten kaikkein varakkaimmat kotitaloudet.

Miksi meillä lähes kaikkien muiden kuin tuon reppanan ensiasunnon ostajan intressissä ovat yhä kalliimmat asuntohinnat? Elinkeinoelämän puolella ainoastaan kauppakamari on ollut huolissaan, mistä saada esimerkiksi myyjille kohtuuhintaisia asuntoja.

Kansalaisten tulojen valuminen pelkkään asumiseen on pois muusta kulutuksesta, joka voisi tuottaa hyvinvointia paljon asuntomarkkinaketjua laajemmalle ryhmälle. Italialaiset ovat huomauttaneet, että suomalaisilla on huipputulot, muttei varaa nauttia elämästä.

Kunnat kuvittelevat tienaavansa maan hinnan kallistumisesta ja saavansa kalliiden asuntojen myötä hyvätuloisia veronmaksajia. Siksi harva kunta edes haluaa käyttää maapolitiikan keinojaan, vaikka se Oulussa on osoittautunut tehokkaaksi ja suosituksi. 1990-luvun laman jälkeen jopa Helsingillä kirposi ote maapolitiikasta, eikä se nähnyt maata muuna kuin ansaintakeinona.

Yleishyödyllisyyden pöhöttämät vanhat asuntorakennuttajat eivät viitsi enää kilpailuttaa tai ylipäänsä rakennuttaa, kun hyvän tilin saa silläkin, että ostaa, mitä isoilta rakennusliikkeiltä yli jää. Tulevan asukkaan etua ei aja kukaan.

Huonot ajatkin ovat asuntorakennuttajille kohtuullisia, sillä valtio subventoi silloin työllisyyssyistä rakennusliikkeiltä kesken jääneiden hankkeiden hankintaa.

Isot asuntotuottajat välttävät kilpailua ja tekevät mieluiten omille tonteilleen tuttua ja riskitöntä, ja siksi niin tehotonta tuotantoaan. Jos kysyntä hetkeksi hiipuu, tuotantoa säännöstellään kuin yhteisestä polkimesta. Halvan koron ansiosta kenenkään ei tarvitse livetä rivistä ja alentaa hintaa, jota juuri tuon koron halpuuden vuoksi on voitu nostaa. Henkilökuntaa puolestaan on joustavampaa lomauttaa kuin työllistää riskialttiissa kilpailutuotannossa. Jos urakointia ei ole harjoittanut hyvänä aikana, miksi sitä lähtisi opettelemaan huonona?

Asunnon jo ostanutkin on helpottunut siitä, että asunnon arvo nousee. Muutenhan ylikorkeita velkamääriä ei kestäisi kenenkään hermo tai avio-onni, ja pankkiirikin saa nukkua yönsä rauhassa.

Juuri kenenkään intressissä eivät siis ole toimet, joilla jatkuva asuntohintojen nousu katkeaisi. Deflaatio on inflaatiotakin pahempi mörkö, ja siksi sitä torjutaan inflaation kiihtymisenkin uhalla.

Asuntojen hinnannousun noidankehää ei pystytä ratkaisemaan pelkästään johonkin rakentamisen osa-alueeseen, kuten tuki- ja maapolitiikkaan, kaavoitukseen, rakennuttamiseen, tuottavuuteen tai kilpailuun puuttumalla, vaan kyse on kaikista näistä.

Yhden vinkin annan uudelle ministerille. Ministeriö voisi aina, kun se laatii uuden, asumisen kustannuksia nostavan energiankiristys- tai energiakorjausmääräyksen, esittää keinon, jolla tuo kustannusnousu leikataan. Tämä olisi reilumpaa kuin vakuuttelu, että eihän kyse ole taas kuin muutamasta prosentista.

Kaksinumeroisia takaisinmaksuaikoja ei pidä investoinneille hyväksyä. Muuten meilläkin herää muun Euroopan tapaan keskustelu kansalaisten köyhdyttämisestä ilmastopolitiikan nimissä.