Kokeile kuukausi maksutta
Kuuntele juttu

Vuoden työmaakilpailun raadin jäsenellä on etuoikeus nähdä erinomaisia, kehumisen arvoisia työmaita. Ilahduttavaa oli, että tänä vuonna työmaita esitelleet henkilöt jakoivat kehuja hankkeen muille osapuolille eivätkä paukutelleet henkseleitään siitä, kuinka olivat korjanneet muiden virheitä. Saimme kuulla, että pääsuunnittelija on hienosti hoitanut talotekniikan yhteensovituksen, aliurakoitsijoiden ja tilaajan kanssa on ollut kiva tehdä yhteistyötä ja on ollut ilo toteuttaa arkkitehtikilpailun voittoa.

Varsinaisissa ”työtyömaissani” arki ei ole aina ollut yhtä juhlaa, mutta useita positiivisia kommentteja on silti jäänyt muistiin. Yksi tällainen oli työpäällikön toteamus, kun työmaa oli ollut käynnissä useita kuukausia: ”Mikä siellä on vialla, kun ei työmaa eikä tilaaja valita mistään?” Itse ihmettelin tällöin samaa asiaa. Nyt, kun kohde on vastaanotettu, olemme työpäällikön kanssa ilolla todenneet työmaan hoitaneen mahdolliset ongelmat itse kuntoon ilman, että asioita vain valitettaisiin ketjussa ylöspäin.

Toinen mieleen tullut hyvin positiivinen kommentti oli vastaavan mestarin rauhallinen ilmaisu työmaalla: ”Kuilut etenevät hieman aikataulusta edellä, kun talotekniikkaurakoitsijoiden kanssa on hyvässä yhteistyössä sovittu aikataulua edistävistä työjärjestyksistä”.

Mitä sitten tapahtuu, kun hyvähenkisellä työmaalla tapahtuu virhe? Sitä pohdin jokin aika sitten, kun ”emme ihan onnistuneet yhdessä asiassa”. Sen sijaan, että keskityttäisiin toisten osapuolten syyttelyyn, osapuolet tutkivat kriittisesti omia toimintatapojaan ja tekivät itselleen uudet toimintaohjeet vastaavien ongelmien välttämiseksi.

Menestyvillä työmailla näkyy hyvän yhteistyön merkitys. Talotekniikan kunnollinen yhteensovittaminen ja integrointi edellyttävät eri osapuolten saumatonta yhteistoimintaa. Myös onnistunut tietomallinnus vaatii usean osapuolen yhteistyötä. Tämän päivän rakentamisessa menestyy toiset osapuolet huomioiva toimija. Ohi ovat ne ajat, jolloin erityisesti arvostettiin projektipäälliköitä, jotka ratkoivat taitavasti ongelmia, joita olivat itse aiheuttaneet.

Hauskan työilmapiirin tehokkuus on tutkimuksilla todennettu. Ihmiset ovat tehokkaimmillaan, kun he ovat iloisia ja rentoja.

Tänä päivänä puhutaan paljon allianssimallista ja useita hankkeita toteutetaan projektinjohtourakalla, jota myös joskus yhteistoimintaurakaksi kutsutaan. Onko hyvä yhteistyöhenki sitten hankintamuotokysymys? Mielestäni yhteistyötä edistävät hankintamuodot ovat paikallaan, kuten myös palkitsevat maksuperusteet. Ne eivät kuitenkaan ole taikatemppu hyvään yhteistyöhön. Joskus perinteisillä muodoilla toteutetuissa hankkeissa näkee paljon parempaa yhteistyötä kuin niin sanotuilla yhteistyömuodoilla. Osapuolia hankkeisiin valittaessa on syytä varmistaa henkilöiden yhteistyökyky, sillä hankinta- tai palkkiomuoto ei henkilöitä muuksi muuta.

Parhaiten tämän vuoden työmaakilpailukierroksella mieleeni jäi erään mestarin lause: ”Tälle työmaalle on kiva tulla töihin”. Edistäkäämme hyvää yhteistyötä, jotta meidän kaikkien olisi kiva mennä töihin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiva tulla töihin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Matti Kruushttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/matti-kruus/