Kuka haluaa muutosta asuinrakentamiseen?

Tietoa kirjoittajasta Henna Helander
Puheenjohtaja, Suomen Arkkitehtiliitto Safa
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Vietin lapsuuteni Puolimatkan rakentamassa lähiössä. Metsäseikkailut ja ympärijuostava koti olivat osa onnellista kasvua, mutta viimeistelemättömiä pintoja, nosturin kääntösäteen määrittämää aluesuunnittelua, umpisokkeleita ja pesubetonielementtejä en kaipaa. Meillä on yli miljoona asuntoa elementtikerrostaloissa, joiden laskennallinen käyttöikä on 50 vuotta. Kantavana rakenteena on BES-järjestelmä eli kirjahyllyrakenne. Jokaisen asunnon välissä on kantava betoniseinä, vaikka vähempikin riittäisi, välipohjana on ontelolaatta. Tämä joustamaton rakennetyyppi on ollut käytössä uudisrakentamisessa kohta 50 vuotta, eikä haastajaa näy.

2000-luvulla rakennukset ovat paksuuntuneet samalla kun asunnot ovat pimentyneet ja pienentyneet. Onko tämä sitä, mitä asukkaat haluavat? Rakennammeko me asuntoja, joissa ihmiset voivat hyvin tänään ja sadan vuoden päästä? Koteja, joissa vanheneva väestömme voi viettää karanteenia hyötyliikkuen ja katsellen puita parvekkeeltaan. Tarjoavatko uudet asunnot äänieristettyjä huoneita, etätyömahdollisuuksia, makuuhuoneita, joihin mahtuu lastensänky? Onko viihtyisyys, erilaiset asukkaat tarpeineen ja kestävä rakentaminen prioriteettejamme?

Kaksi vuotta sitten pidettiin Lujariihi-ajatuspaja. Rakennusala oli paikalla monipuolisesti: oli suunnittelijoita, rakennusliikkeitä, rakennuttajia, teollisuutta. Puhuttiin asioista niin kuin ne ovat. Ilmapiiri oli innostunut, jatkoa luvattiin. Tunsin olevani omieni parissa, rakennusalan ihmisten, joilla on osaamista ja halua kohdata haasteita ja ratkaista niitä.

Kuka kehittää uusia rakennejärjestelmiä, jotka ovat edellytys kestävälle ja joustavalle rakentamiselle? Tällä hetkellä ei kukaan. Viimeisin kuulemani rakennejärjestelmän kehitystyö on kolmenkymmenen vuoden takaa. Rakentamisen kehittämisen suurin este on asenteissa, kannustinjärjestelmän ja tutkimusorganisaatioiden puutteessa. Valtion tutkimuskeskukset muiden elämisen välttämättömien hyödykkeiden parissa, muun muassa THL, ovat monisatapäisiä valtion asiantuntijaorganisaatioita. Toisin on rakentamista palvelleen VTT:n laita. Se kutistettiin lähinnä koelaboratorioksi ja yhtiöitettiin.

Tutkimusta ei voi jättää hyvän tahdon varaan. Liian monille nykytilanne tarjoaa parhaan katteen, riskittömästi. Tarvitsemme pitkäjänteistä ja laajapohjaista tutkimusta. Erityisesti kaivataan tutkimusta korjausrakentamiseen ja uusien rakennejärjestelmien kehittämiseen. Myös käynnissä olevassa puurakentamisen standardoinnissa pitää välttää 1970-luvun virheet. Lopputuloksen tulee olla hyvä niin suunnittelijoiden, tutkijoiden, teollisuuden kuin asukkaidenkin näkökulmasta.

Jokainen uusi rakennus aiheuttaa niin sanotun hiilipiikin, joka vastaa rakennuksen 40 vuoden käytön energiankulutusta, sanoo professori Seppo Junnila. Pahinta ilmaston kannalta on, kun puramme keski-ikäisiä rakennuksia ja rakennamme uusia materiaalisyöppöjä tilalle. Ilmastonmuutos vaatii meitä rakentamaan ja korjaamaan nykyistä järkevämmin. Euroopassa rakenteita tehdään vikasietoisiksi, yksinkertaisiksi ja materiaalitehokkaiksi. Me soudamme vastavirtaan. Nojaamme monimutkaiseen, vikaherkkään tekniikkaan, jonka alkuasennuksetkin jäävät välistä tekemättä ja jonka elinkaari on vain 15 vuotta.

Kenellä on varaa toiseen ”putkiremonttiin”, ja mistä löytyy ylläpidon tekninen henkilökunta pikkupaikkakunnan kerrostalolle? Kummeksumme 1970-luvun pullotaloja ja rakennamme itse uusia. Teoriassa loistavia, mutta käytännössä ei energiatehokkuusmielessäkään parempia kuin Helsingin vanhimmat kerrostalot Kruunuhaassa. Laskennallinen energiatehokkuus ei ole vastaus ilmastonmuutokseen.

Kestävä, ilmastoviisas ja viihtyisä rakentaminen on ainoa oikea tapa rakentaa nyt ja tulevaisuudessa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 12 kertaa

12 vastausta artikkeliin “Kuka haluaa muutosta asuinrakentamiseen?”

  1. Noniin. Safa voisi nyt unohtaa sen tiilitaloihannoinnin, missä on rakennettu 5 taloa perätysten ja tehokkuutta mitataan keskimmästä talosta. Lisäksi naapurin asumisen äänet kuuluvat suoraan vaimentamattomana kaikille.

    Tämä arkkitehtien valittaminen synkkyydestä ja asuinmukavuudesta on käsittämätöntä. Sinä olet arkkitehti. Perusta toimisto ja ala suunnittelemaan asuntoja jotka ovat mukavia asua sekä tavallisen palkansaajan saavutettavissa. Enemmän tekoja vähemmän unelmahöttöä ja ihmettelyä.

    Arkkitehtejä ei kouluteta energiatekniikan tai lujuuslaskennan osaajiksi, jättäkää ne osa-alueet niiden alojen ammattilaisille. Keskittykää te siihen asumismukavuuden, toimivuuden ja viihtyisyyden luomiseen, mihin teidät on koulutettu. Lisäksi kun otatte mukaan kustannukset sekä huomioitte ratkaisuissa myös sen että ne pitäisi jonkun pystyä rakentamaan, niin johan alkaa tulla tulosta. Samalla käy myös niin, että aikaa jää vähemmän tällaisille ajatushöttökeskusteluille ja populistisille kruununhaka-heitoille.

    Ennen kuulemma asuttiin mukavasti ja halvalla itse rakennetuissa tilavissa pirteissä. Puut saatiin pappilan metsästä ja ruokaa pappilalta vuokratuilta pelloilta. Selät oli hyvässä kunnossa ja muutenkin kaikki oli kivaa. Miksei enää asuta torpissa?

  2. ”2000-luvulla rakennukset ovat paksuuntuneet samalla kun asunnot ovat pimentyneet ja pienentyneet. Onko tämä sitä, mitä asukkaat haluavat? Rakennammeko me asuntoja, joissa ihmiset voivat hyvin tänään ja sadan vuoden päästä? Koteja, joissa vanheneva väestömme voi viettää karanteenia hyötyliikkuen ja katsellen puita parvekkeeltaan. Tarjoavatko uudet asunnot äänieristettyjä huoneita, etätyömahdollisuuksia, makuuhuoneita, joihin mahtuu lastensänky? Onko viihtyisyys, erilaiset asukkaat tarpeineen ja kestävä rakentaminen prioriteettejamme?”

    Ensin mainitun väitteen en usko pitävän paikkaansa. Millä perusteella muka asunnot olisivat pimentyneet? Asunnot ainakin minun tietääkseni ovat nimenomaan muuttuneet valoisemmiksi viime vuosikymmenten aikana. Hehkulamppuaikana asunnot olivat paljon pimeämpiä kuin nykyään. Kun lamput ovat kehittyneet, on asunnoissa siirrytty valaisevampaan valaistukseen, kun sähkön hinta ei enää ole rajoittanut asuntojen valoisuutta, toisin kuin tilanne oli vielä 1990-luvullakin, saati vaikkapa 1950-luvulla kun asunnot olivat kovin hämäriä. Katualueidenkin valaistusta on lisätty, ja moni valaisee paitsi asunnon, myös sen pihankin.

    Se on totta, että uusien asuntojen keskikoot ovat ihan viime vuosina pienentyneet, mutta toisaalta asumisväljyys on siitä huolimatta jatkanut kasvuaan. Yksin asuminen kun on yleistynyt. Asukasta kohti olevat neliömäärät ovat trendinomaisesti kasvaneet jo monta vuosikymmentä. Joka vuosi. Tuorein tilasto asuinpinta-aloista päättyy ajanheteken 31.12.2019. Kasvua oli jälleen kerran ollut edelliseen vuoteen nähden. Vuonna 1970 asuinpinta-alaa oli keskimäärin 19 neliöt ja vonna 1980 keskimäärin 26 neliötä. Vuonna 1989 saavutettiin 31 neliön raja. Vuonna 2000 asuinpinta-alan keskiarvo oli 35 neliötä. Vuonna 2015 ylitettiin 40 neliön raja ja vuonna 2019 saavutettiin asumisväljyydessä ensimmäistä kertaa Suomen historiassa 41 neliön raja per asukas.

    Uudet asunnot ovat keskimäärin huomattavasti paremmin äänieristettyjä kuin 30-50 vuotta sitten tehdyt. Jotain vanhoja tiilitaloja voi löytyä, joiden äänieristävyydet ovat olleet aikoinaan tosi hyviä, mutta keskimääräinen asunto ei ollut aikoinaan sellainen, vaan ne olivat aikansa premium-asuntoja. Pääosa väestöstä asui paljon halvemmissa tiloissa. Etätyömahdollisuudet ovat paljon paremmat nyt kuin oli 1970-luvulla. Lastensänkyjä ei välttämättä mahdu uusien asuntojen makuuhuoneisiin. Aika isossa osasta uusia asuntoja asukkaina ovat vanhukset, joiden määrä väestössä kasvaa koko ajan. Silloin tilaa tarvitaan entistä useammin rollaattorille. Tällöin asunnoissa voivat myös korostua uudet ominaisuudet, joita ei 1970-luvulla ollut, kuten vaikkapa asuntoon ingroidut uudenlaiset turva- ja hoivapalvelut. Maisematkin ovat tärkeitä. Niissä uudet asunnot lienevät pahasti jäljessä monia entisajan asuntoja, mutta moni muu asia on kyllä parantunut.

  3. Jos asuntorakentamisessa on mahdollisuus tarjota sijoitusyhtiöille, perustajarakennuttajille ja vastaaville asuntorakennuttamisella bisnestä ryhmille ylimääräinen siivu, on markkinassa varaa rakentaa nykyistä kalliimmin ja laadukkaammin ratkaisuinkin, se on järjestely kysymys. Tuon sijoittajasiivun kun ottaa käyttöön, saadaan iso plusmerkki asuntorakentamisen laatuajatteluun.

    Isona huolena näkisin asuntojen hinnan ja ns. löysän rahan mitä markkina pitää sisällään, joka valuu erinäisille ”ylimääräisille” sijoittajille. Jos tämä raha annettaisiin tai ohjattaisiin suunnittelun ja ideoinnin käyttöön, asuntorakentamista olisi mahdollisuus muuttaa jo merkittävästi pelkästään tällä toimella. mm. kaupungeilla on mahdollisuus vaikuttaa jo nykyiselläkin lainsäädännöllä asiaan kaavoituksen ja tontinluovutusten kautta. Hennalla oli mielestäni hyvää ja kantaa ottavaa ajatusta kirjoituksessaan, asiat asuntorakentamisen todellisessa kehittämisessä ovat jääneet niihin paljon puhuttuihin ideariihi keskusteluihin.

    Runkorakenteiden kehittämisen osalta täytyy olla kuitenkin kriittisiä, esimerkiksi nyt kun puurakentaminenkin ollaan ajamassa väkisin asuntomarkkinaan. Siellä on monenlaisia ”halpoja” ratkaisuja, parakkitalot yhtenä mainitakseni. Näillä halvoilla ratkaisuilla tehdään mahdollisesti tulosta rakennuttajalle, mutta palvelevatko ne suuressa kuvassa kiinteistövarallisuuttamme laadun, elinkaarikustannusten, hinta/laadun suhteen. Menemmekö kohti uusia tyyliin pesubetonielementtipeltikylpyhuonelähiöitä. Liian helposti puurakentaminen myydään sanoilla hiilineutraali, ilmastonmuutos, miettimättä asioita myös kriittisemmin todellisuuden kautta.

    Asuntorakentamisessa olisi järisyttävän paljon tehtävissä ostavan asiakkaan hyväksi niin laadun, viihtyvyyden, kuin asuntojen hinnankin suhteen. Nyt alalla ja ennen kaikkea markkinassa pyörivät toimet ovat enemmän markkinointiin käytettäviä, osittain hieman säälittäviäkin näpertelytäkyjä. Niin kauan kuin toiminnan kehittäminen pyörii väliotsikon alla, ei tule muutoksia. Asuntorakentaminen vaatii isompaa rakennemuutosta, jossa asiaa ei ensisijaisesti katsota tulosta tekevän rakennuttajan näkökulmasta, vaan laajemmalla perspektiivillä.

    1. Suomesta on 2000-luvulla rakennettu dystopiaa, josta halutaaan pois: maalle, ulkomaille, mihin tahansa. Modernien kertaustyylien aika on ohi. Vastaukset uudisrakentamiseen löytyvät 1920-lukua edeltävästä arkkitehtuurista, niin rakennustekniikan kuin ulkoasun suhteen.

      1. Eli haluat palata aikaan, jolloin taloissa ei ollut tekniikka ja viemäröinti hoidettiin vaihtelevasti ikkunasta ja välillä mereen kaataen?

        1. Aikamatkailua ei tarvita, jos haluaa jättää nykyisen ”edistyksellisen” ja sysiruman kaupunkidystopian itsemurhakoppeineen. Tarvitaan vain rahaa, ja muutto tilavaan asuntoon Krunikan vanhoihin kortteleihin tai helsinkiläiseen omakotitaloon toteutuu vaikka saman tien. Itse valitsin jälkimmäisen, ja valintaani olen tyytyväinen.

          1. Ne krunikan vanhat korttelit on täyttä kuraa ja talotekniikaltaan sekä mukavuuksiltaan epämoderneja. Helsinkiläiset omakotitalot ovat sitten ihan oma lukunsa kaikkine tee se itse ihmisineen..

      2. Tuokin on varmasti totta, että osa ihmisistä haluaisi ennemminvaikka kansallisromantiikan ajan tyylistä ulkoverhousta taloihin kuin sitä, mitä kaavat nykyään antavat rakentaa. Kaupunkikuvaan erikoistuneet ihmiset osannevat sanoa, miksi nykyään ei anneta tehdä vaikkapa kansallisromanttisen tyylisuunnan mukaisia julkisivuja, joita aikoinaan pidettiin laadun merkkinä ja jota osa pitää yhä laadun tunnuspiirteenä. Sehän vaikuttaa aika paljon parveke- ja ikkunanäkymiin, että minkä näköisiä julkisivuja on: onko edes esim. yksityiskohtaisia koristeita täynnä oleva värikäs talo, vai tasaiseksi rapattu yksivärinen seinä, jonka väleissä on ikkunoita. Ilmastoviisasta olisi tehdä sellaisia taloja, jotka kestävät aikaa, ja joita ihmiset pitävät niin tyylikkäinä, ettei niitä haluta purkaa.

        1. Ei kysymys ole siitä etteikö niitä saisi tehdä. Kysymys on siitä että ne ovat kalliitta ja asunnot menevät kaupaksi halvemmillakin vaihtoehdoilla.

  4. Mitä tulee kantaviin seiniin, taitaa kylläkin olla niin, että betonirunkoisissa kerrostaloissa niitä on ”harvimmillaan”. Kun kantavat pystyrakenteet kuitenkin tarvitaan, lienee järkevintä, että ne ovat juuri huoneistojen välillä. Toki pilarilaattaa-runko on vielä muuntojoustavampi, mutta lienee melko harvinaista, että huoneistojakoa muuteltaisiin, ellei sitten koko taloa pureta niin, että pelkkä runko jää jäljelle.

    1. Joo. Suomalainen asunto-osakeyhtiömalli viimeistään takaa sen, että ainakain asunto-osakeyhtiöissä huoneistojakoa on miltei mahdoton muuttaa jälkikäteen. Osakenumerot on sidottu tiettyjen huoneistojen välisten seinien hallintaoikeuteen. Jos seiniä menisi muuttelemaan jälkikäteen naapuriosakkaan puolelle tai päinvastoin, pitäisi muuttaa yhtiöjärjestyksestä sitä kohtaa, jossa säädetään siitä, minkä huoneiston hallintaan mikäkin osake oikeuttaa. Sellainen päätös ei onnistuisi naapurien keskinäisillä sopimuksilla, vaan vaatisi määräenemmistöpäätöksen. Yhtiölle seinien siirtelystä ei olisi todennäköisesti mitään hyötyä, ja jos antaisi jollekin luvan siirrellä seiniä naapurien kesken, kaikille muillekin pitäisi taata sama. Joten taloyhtiöt eivät yleensä anna kenenkään tehdä niin.

Jätä kommentti