Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus on aina perustunut palkoista kerättäviin sivukuluihin. Järjestelmän seurauksena suomalaisen tekemä työ Suomessa on vähitellen hinnoiteltu täysin kestämättömälle tasolle.
Hallituksen kevään kehysriihessä ei tuotu esiin mitään sellaista elementtiä, jonka voisi kuvitella edistävän suomalaista työtä. Kuitenkin esitystä on perusteltu työllistämiseen kannustavana. Perustelu on varmasti osaltaan oikein, mutta ennen kaikkea se kannustaa yrityksiä tuloksen tekoon. On olemassa iso vaara, että tulokset paranevat vaihtamalla suomalainen työmies ulkomaiseen.
Kirvesmiehen palkka on 18,60 €/h ja laskennalliset palkkaperusteiset kulut 28,96 % = 5,39 €/h (vuosiloma-, sairausajan, itsenäisyyspäivän palkka, arkipyhäkompensaatio ja työajan lyhennysraha). Tämä tekee yhteensä 23,99 €/h. Palkoista määräytyvät maksut ovat 26,74 % = 6,41 €/h (tapaturmavakuutus-, työttömyysvakuutus-, ryhmähenkivakuutus-, työnantajan vastuuvakuutus-, sosiaaliturvamaksu, TyEL, työkyvyttömyyseläke-, työmarkkinajäsenmaksu ja työterveyshuolto). Lisäksi tulevat matka-, työvaatetus- ja työkalukorvaukset 5,3 %. Näin ollen suomalaisen kirvesmiehen kustannus työnantajalle on vähintään 30,37 €/h. Ensi vuodelle on jo luvassa tekemättömän työn lisäkustannus loma-ajan sairauskorvauksen muodossa.
Samanaikaisesti Baltian maista on tulossa laillisesti työskenteleviä ammattilaisia hintaan 23–26 €/h eli lähes 20 % edullisemmin. Pieni rakennusyritys, jonka palkat vuodessa ovat 2 miljoonaa euroa, alentaa kulujaan yli 200 000 euroa vuodessa, jos puolet ”omasta työstä” annetaan alaurakkana ulkomaiselle yritykselle. Samalla saavutetaan erinomainen joustavuus, mikä on tärkeää, koska alan syklisyydestä johtuen työvoiman tarve vaihtelee kuukausittain, joskus jopa viikoittain. Urakkakilpailuissa pelkästään kotimaisella työvoimalla toimivat yritykset tippuvat auttamattomasti markkinoilta. Koko toimiala siirtyy ulkomaisten yritysten tai ainakin ulkomaista työvoimaa käyttävien yritysten hallintaan.
Puhutaan suomalaisten työurien pidentämisestä, jotta esimerkiksi eläkkeitä varten pystytään keräämään tarvittavat maksut. Mitä sitten tehdään, kun loppuvat palkat, joista maksuja kerätään? Työeläkemaksujen kertymä on nyt jäänyt alle maksettavien eläkkeiden, ja ero kiihtyy tulevaisuudessa voimakkaasti. Koska vierastyöläinen vie palkkarahansa mennessään, niistä ei kerätä meillä myöskään eläke- tai sosiaaliturvamaksuja.
Kuka aloittaa suomalaisen työn puolustamisen? En missään nimessä aja työntekijöiden yleistä palkanalennusta. On radikaalisti puututtava suomalaisen työn kokonaiskustannuksiin. Ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin muuttaa sosiaaliturva- ja eläkemaksujen kerääminen esimerkiksi liikevaihtopohjaiseksi ja siten alentaa palkkojen sivukuluja. Liikevaihtoon pohjautuvana myös ulkomainen työ tulisi maksuperustelaskentaan mukaan. Vertailu Saksan tai Ruotsin palkkatasoon tai palkan sivukuluihin on älyllistä epärehellisyyttä, niistä maista ei meille tule vierastyöläisiä.
Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen on välittömästi käynnistettävä hanke, jolla pelastetaan suomalaisen työntekijän työpaikka edes Suomessa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Kuka pelastaisi suomalaisen työn?”