Kokeile kuukausi maksutta

Mahdoton menestys

Tietoa kirjoittajasta Seppo Mölsä
Erikoistoimittaja, seppo.molsa@rakennuslehti.fi, Twitter: @SeppoMls
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Alkuvuosi 2014 oli Suomen yrityshistorian yksi mullistavimmista. Peliyhtiö Supercell ilmoitti tehneensä voittoa 3,5 miljoonaa euroa työntekijää kohden. Hissiyhtiö Kone teki vielä enemmän rahaa omistajilleen. Huikean menestyksen vastapainona oli Nokian matkapuhelinliiketoiminnan ja Rautaruukin pakkomyynnit ulkomaille.

Jokaisen menestysyrityksen takana on oikeita asioita ja valintoja tehneet ihmiset. Myös epäonnistumisten takana ovat ihmiset. Rakennusalalla tiedetään hyvin vastaavan mestarin merkitys työmaan tulokselle. Toisen käsissä hyvällä katteellakin otettu työmaa voi muodostua katastrofiksi, kun toinen pystyy kääntämään huononkin urakan kuiville.

Nokiassa oli aikoinaan hyvä rekrytointiohje: palkkaa vain itseäsi fiksumpia ihmisiä. Supercell vei tämän periaatteen äärimmäisyyksiin: sen johto päätti palkata vain alansa tähtiä.

”Firmat pitäisi koota niin kuin ammattilaisurheilujoukkueet. Peliala on talenttibisnestä ja ainoa, millä on merkitystä, on lahjakkuuden määrä”, toimitusjohtaja Ilkka Paananen sanoi viime vuonna Helsingin Sanomissa. Supercelliä tai Rovion Angry Birdsiä ei olisi syntynyt ilman Nokian panostuksia peliteollisuuteen.

Supercellin menestysresepti on kopioitu kuitenkin Applelta, jonka perustaja Steve Jobs ei kelputtanut uusien tuotteiden kehitystehtäviin muita kuin huippulahjakkuuksia. Hän savusti tylysti ulos kaikki virherekrytoinnit, koska ajatteli, että yksikin B-luokan tekijä pudottaa A-luokan tekijöiden kunnianhimon tasoa. Jobsin esikuvana oli Applen toinen perustaja Steve Wozniak, joka vastasi Jobsin mukaan kyvyiltään 40 tavallista insinööriä.

Tällä tavalla Jobs pystyi pitämään kehittäjien joukon pienenä, yhteenhitsautuneena tiiminä, kertoo Walter Isaacson kirjassaan ”Steve Jobs”. Moni pitää tätä kirjaa maailman vaikuttavimpana henkilö- ja yrityshistoriikkina, koska se sisältää kaikki antiikin draaman käänteet. Suomessa sille ainoa vertailukohta on John Simonin kirjoittama tarina Koneen ruhtinaasta Pekka Herlinistä. Siinä tarina tosin on draaman sijaan henkilötragedia, vaikka itse yhtiö menestyikin.

NOKIAN NOUSU JA ”TUHO”

Nokian entisen pääjohtajan Jorma Ollilan elämänkerta Mahdoton menestys jää näihin verrattuna hajuttomaksi ja mauttomaksi, mutta on kuitenkin erinomainen katsaus siitä, miten Suomen ensimmäinen kansainvälinen brändi syntyi ja miten se syöksyi tuhoon menestyksen huipulta. Kirjaa kannattaa lukea rinnan Jobsin elämänkerran kanssa, vaikka Jobs ei vaivaudu kertaakaan edes mainitsemaan Nokian nimeä.

Nokia pärjäsi Applea inhimillisemmällä rekrytointipolitiikalla luottamalla suomalaiseen insinööriosaamiseen. Nokia menestyi niin kauan kuin sen johtajien ydinviisikko pysyi kasassa. Vaikeudet alkoivat heidän motivaationsa hiivuttua ja heidän lähdettyään miljoonaoptioineen muualle. Uudet henkilöt eivät pystyneet täyttämään suuria saappaita.

Ollila oli tehnyt 1990-luvulla oikeat rekrytoinnit, mutta ei pystynyt toistamaan tätä ihmettä 2000-luvulla, jolloin vaadittiin uudenlaista osaamista kilpailukentän muututtua paljon kovemmaksi.

Apple oli tietokoneyhtiönä vienyt onnistuneesti tietokoneen kännyköihin vuonna 2007. Tuloksena oli tuote, joka mullisti kerralla markkinat. Kännykkäyhtiöiden oli vastattava tähän muuttumalla teknologiayrityksistä ohjelmistoyrityksiksi. Ollilan mukaan Nokiassa ymmärrettiin mitä piti tehdä, mutta strategia kaatui osaavien henkilöiden puuttumiseen.

Nokialla oli toki edelleen huippuluokan teknologiaosaajista, kuten Yrjö Neuvo, mutta maailman huipputason ohjelmisto-osaajia yrityksellä ei ollut eikä yrityksen johtajista kukaan ollut tuon alan huippuasiantuntija.

Anssi Vanjoki oli ekonomina kunnostautunut Nokian maailmanlaajuisen brändin luojana. Älypuhelinten kehittäjänä hän sen sijaan epäonnistui. Vaikka hänellä oli käytössään 2000 insinööriä suunnittelemassa älypuhelimien ohjelmia ja tukea tuli myös suomalaisista korkeakouluista, oli tulos Ollilan mukaan surkea.

Samaan aikaan Google suunnitteli Samsungin käyttöön ottaman Android-käyttöalustansa lähes tyhjästä 400-500 hengen voimin. Google onnistui kehittämään sen (suomalaiselta) linux-pohjalta, mikä ei nokialaisilta onnistunut vasta kun oli jo liian myöhäistä.

Tämä kertoo paitsi Suomen koulutuksen tasosta myös siitä, että Suomen kokoisesta maasta on paljon vaikeampi löytää huippulahjakkuuksia kuin vaikkapa Kalifornian Piilaaksosta, jonka liepeillä Jobs ja Wozniak saivat jo 1970-luvun lukioaikanaan maailman parasta ohjelmisto-osaamista alan ykkösfirmoilta.

Tätä taustaa vasten voi ymmärtää miksi Nokiasta Koneeseen lähtenyt Matti Alahuhta on niin voimakkaasti ajanut Aallosta kansainvälistä huippuyliopistoa, joka houkuttelisi Suomeen lahjakkuuksia ympäri maailmaa. Keskustelut siitä, pitääkö rakennusalan diplomikoulutuksenkin olla englanninkielistä, ovat siksi aika impivaaralaista. Suomen tulevaisuutta ei ratkaista rakennusalalla vaan teknologiateollisuudessa.

Ollilan kirja kertoo hyvin siitä, kuinka tärkeä merkitys oikeilla rekrytoinneilla on. Hänen seuraajansa OlliPekka Kallasvuo oli hyvä juristi ja rahoitusjohtaja, mutta hän ei ollut edes Ollilan mukaan paras mies pääjohtajaksi eikä ainakaan sellainen, joka olisi pystynyt vastaamaan uusiin tuotekehityshaasteisiin. Ohjelmistoalan osaamista saatiin hallitukseen ja johtoon aivan liian myöhään eikä Risto Siilasmaalla ja Stephen Elopilla ollut enää aikaa kääntää kurssia.

TALOUSMIES VOI TAPPAA  LYPSYLEHMÄN

Jobsin mukaan teknologiayrityksen alamäki alkaa siitä päivästä, kun toimitusjohtajaksi valitaan talous- tai myyntimies. Tämä alkaa pian täyttää johtokuntaa muilla talousmiehillä ja pian keskustelua käydäänkin tuotteiden sijaan rahasta. Lyhyellä tähtäimellä tulosta syntyy, mutta pidemmällä tähtäimellä yrityksen kilpailukyky rapautuu. Jobsin kirjassa luetellaan monta teknologiayritystä, Apple mukaan lukien, jossa tämä uhkakuva toteutui.

Näin kävi Nokiassakin: vanhat tuotteet kävivät Kallasvuon alkuaikoina vielä hyvin kaupaksi ja vuoden 2007 tulos oli yhtiön paras. Uudet tuotteet olivat sitten valtavia pettymyksiä. Ollilan mukaan muutosta jarrutti myös se, että suuruuden myötä Nokiasta oli tullut jäykkä strategiamuutoksille. Jos yritys oli menestynyt tietyllä strategialla, oli sijoittajille vaikea selittää, että nyt tarvitaankin muutosta, jonka tulokset näkyvät vasta ehkä vuoden kuluttua.

”Sijoittajille ajatus yrityksen uudesta suunnasta tai strategiasta on kauhistus. Sijoittajilta on turha odottaa näkemystä, joka ulottuisi vuosien päähän. Yrityksen on tuotettava tulosta myös seuraavan neljän kuukauden aikana”, Ollila kirjoitti.

Kun matkapuhelinmarkkinat romahtivat joulukuun 2008 talouskriisissä, Nokian johto haki kriisistä selviytymiseen säästöjä muun muassa matkakuluja höyläämällä.

”Huomio kiinnittyi kriittisellä hetkellä sivuun tärkeimmästä tavoitteesta, joka oli Symbianin hiominen entistä paremmaksi alustaksi ja menestystuotteiden tuominen markkinoille.”

Ollilan kirja kertoo hyvin se, että yritykset eivät voi tehdä liian kauaksi ulottuvia visioita ja strategioita, sillä maailma muuttuu näitä suunnitelmia nopeammin. Ollilan mielestä yritykset eivät kuuntele vaihtoehtoisia stategioita esittäviä riittävästi. Kaikki viisaus ei asu pääjohtajan päässä vaan se on Ollilan mukaan koko henkilökunnassa.

”Strategia on (arkipäiväisesti) toimintasuunnitelma, joka sisältää tavoitteen ja keinot. Hyvän strategian pitää päivittyä uudestaan melkein itsestään. Strategiaan täytyy sisältyä mahdollisuus korjata toimintaa koko ajan oikeaan suuntaan.”

Nokian kohdalla kohtalokkaaksi muodostui myös ajoitus. Esimerkiksi Nokia Club tuli liian aikaisin ja suututti reviirejään pelänneet operaattorit. Apple Store olikin sitten jo valtava menestys. Samoin internetin tuominen kännyköihin tapahtui liian aikaisin eikä Nokian pelipuhelinkaan ollut menestys, vaikka myöhemmin pelaamisesta ja viihteestä tuli Applen tärkein menestyksen salaisuus.

KVARTAALIAJATTELU ON TUHOISAA

Onko teknologiayritysten tarinoissa sitä mitään opiksi otettavaa rakennusalalla toimiville? Ehkä ainakin se, että on hyvä, että rakennusalan yrityksissä johtamisen fokus on projekteissa eikä kvartaaleissa. Projektit ovat niin pitkiä ja niiden luovutukset ajoittuvat niin satunnaisesti pitkin vuotta, ettei kvartaaliajattelu sovi rakentamiseen. Syklisyys on muutenkin voimakasta.

Rakennusyrityksille oikeat henkilövalinnat ovat yhtä tärkeitä kuin muissakin yrityksissä. Esimerkiksi YIT:ssä on nähty sekä onnistuneita että epäonnistuneita toimitusjohtajia, mutta tärkeintä on ollut, että väärät valinnat on nopeasti korjattu ja yrityskulttuuri on säilynyt vahvana. Toisaalta alalla on monta muuta yritystä, joissa hyvä historia on onnistuttu tuhoamaan yhden johtajasukupolven aikana.

Teknologiayritysten menestystarinat kertovat myös siitä, että yritystoiminnassa tarvitaan aina ennakkoluulottomia ideanikkareita. Valitettavasti taantuma-aikoina rakennusyrityksillä on kiusaus sysätä heidät sivuun kustannusten viilaajien tieltä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Mahdoton menestys”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Seppo Mölsähttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/seppo-molsa/