Miksi työturvallisuus taas heikkenee?

Useiden työmaamestareiden kanssa käymieni keskustelujen pohjalta olen vakuuttunut, että yrityskohtaisissa työturvallisuusmääräyksissä ollaan joissakin asioissa menty liian pitkälle. Metsää ei aina nähdä puilta eikä keskitytä olennaiseen.

Jos loppusiivousta ei voi tehdä muuten kuin kypärä päässä, niin kumpi on suurempi riski, se että katto putoaa niskaan vai se, että kypärä naarmuttaa katon? Saman tien kypäräpakon voisi määrätä myös asukkaille.

En ymmärrä, miksi maalarilla tai listoittajalla pitää olla aina silmäsuojat. Niiden läpi on vaikea tehdä tarkkuutta vaativaa työtä ja myös värimaailma vääristyy. Mestaritkin ovat välillä joutuneet ottamaan lasit silmiltään pystyäkseen tarkastamaan työn laatua. Hämärässä lasit voivat aiheuttaa jopa kompastumisia.

Tiedän, että rakennustyömailla tapahtuu 2 000 silmätapaturmaa vuodessa ja niistä jokainen voitaisiin estää silmäsuojilla. Silti tässäkään asiassa ei kannata liioitella ja vähintäänkin silmäsuojien pitäisi olla tasoltaan silmälasien luokkaa.

Helsingin pyöräteiden suunnittelija Marek Salermo provosoi pari vuotta sitten sanomalla, että hän ei kannata kypäräpakkoa. Kypärän käytön korostaminen on Salermon mukaan saanut liian suuren roolin pyöräilijöiden turvallisuudesta puhuttaessa. Pyöräilystä olisi ensisijaisesti tehtävä turvallista muilla keinoin.

Shanghaissa käydessäni huomasin, että tuhansista pyöräilijöistä yksikään ei käyttänyt kypärää. Suomalaista näky hirvitti. Mietin kuitenkin, onko sittenkin turvallisempaa ajaa vaikka ilman kypärää isossa pyöräilijöiden joukossa, jonka autoilijat ovat tottunet huomioimaan, kuin yksinäisenä pyöräilijänä Hämeentiellä autoilijoiden seassa, kypärä päässä. Ilman kypärän tuomaa valheellista turvallisuuden tunnetta tulisi ehkä valittua turvallisempi reitti.

Rakentamisessakin huomio kannattaisi kiinnittää kypärästä sen alle. Ymmärrän esimerkiksi Skanskan johdon turhautumisen siitä, että pontevimmatkaan toimenpiteet eivät ole enää purreet vaan tapaturmien määrä on kääntynyt nousuun. Äskettäin pidetyssä Ratuke-päivässä kerrottiin, että samoin on käynyt YIT:ssä. Huolestuttavinta oli, että jo viime vuonna vakavien tapaturmien määrä oli kasvanut.

Työturvallisuudessa ei selvästikään ole painotettu oikeita asioita. Työntekijöiltä ja jopa työmaamestareilta on viety harkintamahdollisuus siihen, milloin esimerkiksi suojalaseja tai kypärää oikeasti tarvitaan. Päähuomion pitäisi olla vakavien putoamisonnettomuuksien estämisessä eikä esimerkiksi A-tikkaiden senttien mittaamisessa. Esimerkiksi YIT:n viimeisimällä työmaalla kuolleella (2007) oli kypärä päässä, tosin pahoin murskaantuneena pudotuksesta.

Vaikka valtaosa tapaturmista on liukastumisia tai puukolla sormeen vuolemisia, niin vakaviakin tapaturmia tapahtuu edelleen liikaa ja viime vuonnakin Suomessa kuoli rakennuksilla kymmenen henkeä.

Vuoden työmaakilpailussamme kiertäessäni olen huomannut, että TR-mittauksiin pohjautuvilla työmaaolosuhteiden parantamisilla ei enää saada aiempien vuosien tapaisia turvallisuusharppauksia. Painopiste kannattaisi siksi kohdistaa keinoihin, joilla on eniten vaikutusta vakavien tapaturmien torjuntaan. Esimerkiksi aliurakointiasteen ja ulkomaisten työntekijöiden määrän kasvulla on iso vaikutus työturvallisuuteen. Iso riskitekijä on myös miehinen työmaakulttuurimme, jossa riskejä saatetaan vähätellä silloin, kun on kiire ja urakka painaa.

Ratuke-päivässä Skanskan englantilaisen työturvallisuusasiantuntijan piti otsikon mukaan puhua Suomen ja Englannin välisistä työturvallisuuseroista. Valitettavasti hän ei koskaan päässyt kunnolla itse aiheeseen. Se kävi kuitenkin selväksi, että monikulttuurisuus ei ole ylitsepääsemätön este hyvälle työturvallisuudelle. Yhteisen kielen ja yhteisten tapojen ymmärtäminen vaatii kuitenkin paljon keskusteluja.

Jopa tuo englantilainen kehui työmaitamme TR-mittausten valossa fantastisiksi. Silti tapaturmatilastojen mukaan olemme Euroopan häntäpäässä. En lähde väittämään tilastoja vastaan, vaikka eteläisten maiden taloustilastot herättäisivätkin tällaisen kiusauksen. Mieluummin totean, että TR-mittaus ei enää riitä takamaan turvallisuuden paranemista.

Tarvitsemme uusia keinoja ja lähestymistapoja turvallisuuteen. Parhaiten työturvallisuuteen on voitu vaikuttaa, kun jo työnsuunnittelun lähtökohdaksi on otettu turvallisuuden maksimointi. Kun ikkunat ovat valmiiksi kiinni julkisivuelementeissä, välipohjaelementteihin on porattu tehtaalla kaiteiden paikat, kuiluissa on kiinteät turvaverkot ja esivalmistuksen kautta asennustyötä on siirretty tehtaisiin, on turvallisuuden lisäksi parantunut sekä tulos että laatu.

Työmaiden turvallisuuslinjan pitää olla jämäkkä, mutta aikuismaisen järkevä ja erilaiset tilanteet huomioon ottava. Silloin työntekijöiltäkin saa aktiivista palautetta työturvallisuuspuutteista ja läheltä piti tilanteista ja ideoita siitä, miten niihin voi vaikuttaa.

Epäolennaisiin asioihin keskittymällä saadaan aikaan vain turhautunut ilmapiiri sekä työntekijöissä että mestarikunnassa. Pahinta on, että kukaan ei kuitenkaan uskalla sanoa tätä ääneen, koska työturvallisuudesta on tullut kuin uskonkappale, jossa yksi ainoa totuus on sallittu.

 Kirjoitus on päivitys 3.11. Rakennuslehdessä julkaistusta kolumnista, jonka otsikko oli Kypäräpakko jo lastentarhaa. Kirjoitus sai aikaan paheksuntaa toimistoissa, mutta kiitoksia tuli työmailta.