TT:n pääjohtaja Erkki Leppävuori kritisoi 8.3.2012 Rakennuslehdessä rakennusalaa Vkehitystyön puutteista. Analyysi ei yllätä asioista perillä olevia, mutta harvoin näin selvää tekstiä saatetaan pääjohtajatasolta julkisuuteen.
Rakennusliikkeissä t&k-tehtäviä on yleisesti vähätelty ”oikeisiin, tulosta tuottaviin” linjatehtäviin verrattuna. Toisaalta viime vuosikymmenien ainoista todella merkittävistä innovaatioista kaksi on tullut rakennusliikkeiltä. Näitä ovat rakennusteollisuuden voimakas kansainvälistyminen 1960-luvulta alkaen ja rakennushankkeiden projektinjohtamiskonsepti. Tuoteteollisuuden kovin innovaatio on ollut esijännitetty betoniontelolaatta.
Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana ei ole näihin verrattavia tuoteinnovaatioita. Esimerkiksi puurakentamisen kehittämiseen on investoitu riittämättömästi eikä niin sanottu konehuoneeton hissikään ole vielä lähellä tulevaa ”lakikorkeuttaan”. Liiketoimintainnovaatioista voi nostaa esiin YIT:n onnistuneen laajentumisen rakentamisen ulkopuolelle.
Pääjohtajan arviot t&k:n merkityksestä, alan hajanaisuudesta sekä tytär- ja kvartaalitaloudesta ovat osuvia. Sattuva on myös havainto alan t&k-veturien katoamisesta. Monet alkuperäiset suomalaiset omistajat ovat vaihtuneet ja ulkomaiset uudet omistajat ovat ottaneet ohjat.
Totesin jo 1990-luvun alussa, että t&k-toiminnan krooninen vähäisyys uhkaa Suomen rakennusalaa siihen mittaan, että hitaan rapautumisuran päässä meitä odottaa Belgian kaltainen tilanne. Tuolloin ei siinä maassa ollut edes keskisuuria kansallisesti omistettuja rakennusliikkeitä. Rakentamisen laatu Brysselissä olikin varoittava esimerkki siitä, miten alalle lopulta voi käydä kansallisten t&k-panostusten puutteessa.
Jälkiviisauden tuoman edun turvin totean, että olisi ollut hyvä, jos Suomesta olisi löytynyt 1990-luvulla riittävästi pääomaa – vaikkapa vain julkisen riskirahoitustuen avulla – alan parhaiden, jo pitkälle kansainvälistyneiden tuoteteollisuusyritysten säilyttämiseksi kotimaisessa omistuksessa. Asian merkitystä voi arvioida esimerkiksi suhteessa Rautaruukkiin, Metsäliittoon, Pöyryyn, Lemminkäiseen ja YIT:hen – miltä ala ja sen lopputuotteet näyttäisivät, jos nekin olisivat nyt ulkomaisessa omistuksessa?
Alan perinteinen tapa vastata asiakkaiden laadunparantamisvaatimuksiin on ollut koota järjestöjen tuella jokin kansallinen tulevaisuusnäky, visio, joka on jalkautettu suureksi määräksi kansallisia tutkimushankkeita. Tekes, VTT ja viestintäkonsultit ovat saaneet töitä, mutta yrityksissä niihin ei ole koskaan sitouduttu ja tulokset ovat jääneet laihoiksi. Kulttuuriin ei ole kuulunut ”visioiden” julkinen, kriittinen arvioiminen.
Kulttuurin muuttaminen kehittämistä suosivaan suuntaan ja isot hyppäyksenomaiset muutokset vaativat riskinottoa. On paikallaan, että erityisen suuri riski kannetaan yhteisin varoin.
Innovaatioiden hyödyntämisessä voisimme tavoitella erinomaisuutta. Osaamisen kansainvälistäminen tulee edelleen olla tavoitteena, jotta käytetyt t&k-panokset saataisiin moninkertaisina takaisin.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Mistä rakentamiseen innovaatioita?”