A-Insinöörien vastuullisuusjohtaja Liisa Jäätvuori pohtii rakentamisen vastuullisuushaasteita Rakennuslehden haastattelussa. Hän puhuu rakennusten nykyistä paremman monikäyttöisyyden ja muuntojoustavuuden, ja siten rakennusten pidemmän elinkaaren puolesta.
Rakennusten monikäyttöisyyden ja muuntojoustavuuden toteutumisen esteenä on ollut ensikädessä investointikustannusten kasvaminen. Tulevassa vuodenvaihteessa esteeksi ilmestyy uusi tekijä – ilmastoselvityksen myötä käyttöön tulevat hiilijalanjäljen enimmäisarvot.
Tavoite vähähiilisestä rakentamisesta ei ole pelkästään kannatettava, vaan myös välttämätön. Ongelma vain on, että tuleva raja-arvosääntely tavoittelee vähähiilisyyttä lyhytnäköisesti. Ilmastoselvitys alenevine raja-arvoineen ohjaa minimoimaan hiilijalanjäljen, eli tuottamaan mahdollisimman tarkoin rakentamismääräysten vähimmäisvaatimukset täyttäviä rakennuksia, jotka kestävät enintään 50 vuoden tarkastelujakson ajan.
Määräysten minimistä on todella tulossa rakentajan maksimi, ja Jäätvuoren esille nostamat, muuntojoustavuuden edellyttämät pitkät tekniset käyttöiät, suuret kerroskorkeudet ja pitkät jännevälit ovat vaarassa jäädä entistäkin harvinaisemmiksi. Vaatetustermein ilmaistuna rakennusala tuottaa jatkossa yhä useammin mahdollisimman tyköistuvia sormikkaita, kun säiden vaihdellessa tarvittaisiin myös tilavia rukkasia, joiden alle saa tarvittaessa lämmittävän lisäkerroksen.
Tulossa olevaan, haitalliseen minimointiin johtavan säädösohjauksen korjaamiseksi ilmastoselvitykseen tarvittaisiin pikavauhdilla indikaattoreita, joilla hiilijalanjäljen enimmäisarvoa voitaisiin korottaa sen mukaan, miten paljon rakennus ylittää määräysten vähimmäisvaatimukset tai täyttää muita vastuullisuustavoitteita. Ilman niitä suurin osa vastuullisuus- ja kestävyystavoitteista, laatu niiden mukana, uhkaa jäädä hiilijalanjäljen polkemaksi.
Mitä tulee Jäätvuoren esille nostamaan vaikeuteen ennustaa kaupunkikehitystä, teknologia tullee ratkaisemaan merkittävän osan siihen liittyvistä kestävyysongelmista. On nimittäin nähtävissä, että tulevaisuuden rakennusmateriaalit ovat hyvin vähähiilisiä. Tämä tulevaisuus ei ole välttämättä edes kovin kaukana, sillä esimerkiksi hiilidioksidin talteenottoon perustuvan, hyvin vähähiilisen sementin toimitukset ovat jo alkaneet Heidelberg Materialsin tehtaalta Oslon läheltä. Voi pitää selviönä, että muiden sementinvalmistajien on pakko seurata pikaisesti perässä.
Rakennusmateriaalien muututtua hyvin vähähiilisiksi rakentamisen hiilipiikki jää pieneksi, eikä rakennusten purkaminen ja tontin tai alueen uudelleen rakentaminen ole enää ilmaston kannalta merkittävä ongelma. Vastuullisuuden kannalta ongelmaksi jäänee lähinnä uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö, minkä Jäätvuorikin nostaa esille. Mitä tulee kiviaineksiin, on hyvä huomata, että niistä vain pieni murto-osa menee talonrakentamiseen. Valtaosa kiviaineksesta käytetään infrarakentamisessa, jossa niille ei liene vaihtoehtoa, jos haluamme rakentaa kestäviä väyliä niin jalankulkijoille kuin kumipyörä- sekä raideliikenteellekin. Esimerkiksi betonin valmistamiseen ohjautuu vain noin joka kymmenes kiviaineskuorma. Ja vain noin joka kahdeskymmenes, jos tarkasteluun otetaan mukaan kaivostoiminnan käyttämät kiviainekset.
Jäätvuoren erikseen mainitseman hiekan, jonka esiintymät ovat tosiaan rajalliset, käyttö on Suomessa jo nyt hyvin vähäistä. Valtaosa rakentamiseen käytettävästä kiviaineksesta on varsinkin etelän kasvukeskuksissa valmistettu kalliosta murskaamalla. Vaikka mitään uusiutumatonta luonnonvaraa ei tule käyttää tuhlaillen, kalliokiviaineksesta voinee todeta, että sitä meillä on käytännössä ehtymättömästi.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Miten kohti parempaa vastuullisuutta?”