Kokeile kuukausi maksutta

Miten suomalainen rakennusala pystyisi taas kansainvälistymään?

Tietoa kirjoittajasta Lauri Palojärvi
Kirjoittaja on TkT ja DI, joka työskenteli pitkään rakennusteollisuudessa johtotehtävissä muun muassa Lemminkäisessä.
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Tänä syksynä ilmestynyt Jukka Kivisen kirja Lemminkäisen harharetket (Aviador) avaa jälleen uuden esimerkin suomalaisen rakennusalan keskeisen toimijan – eli Lemminkäisen päällystystoiminnan ja perinteisen rahakoneen – päätymisestä ulkomaiseen omistukseen.

Rakennusalan riskitutkimuksessa on jo aikaa sitten todettu, että johdon kompetenssi, erityisesti kulttuuri- ja sopimuskysymyksissä, on tärkein liiketoimintariskien lähde.

Vuodesta 2009 alkaen – ja Lemminkäisen edellisen toimitusjohtajan Juhani Sormaalan väistyttyä – ei yhtiön hallitukseen enää valittu rakennusteollisuutta tuntevia henkilöitä lainkaan. Kun 2010 nautin Vilamon rahastolta saamani väitöskirjapalkinnon johdosta Lemminkäisen hallituksen tarjoamaa illallista, totesin tämän asian puheenjohtaja Berndt Brunowille ikään kuin keskustelun aiheeksi. Hän vaikeni hetkeksi, hymähti ja jatkoi keskustelua muista aiheista.

Myöskin konsernin johtoryhmässä tapahtui selkeä nuorennusleikkaus, kun erittäin kokeneita liiketoimintajohtajia siirtyi eläkkeelle.

Pitkään Lemminkäisen laskentatehtävissä työskennelleen Kivisen kirjan mukaan pahimpia seurauksia hallituksen käynnistämästä rakennemuutoksesta oli yrityskulttuurin radikaali muutos. Liiketoimintojen itsenäiseen johtamiseen perustunut toimintakulttuuri romuttui, kun rakennusalaa tuntematon hallitus käynnisti suuren muutoksen. Sen eräänä tärkeänä seurauksena operatiivinen johtoryhmä miehitettiin uudelleen – kirjan mukaan myöskin rakennusalaa tuntemattomilla henkilöillä.

Lisäksi yhtiö kiinnitti erilaisiin muutostehtäviin suuria, mutta niinikään rakennusalalla kokemattomia konsulttiyrityksiä, joiden laajan työn lopputulos oli kokonaisuutena paha epäonnistuminen.

Yhtiön todellinen tulos heikkeni vuosien mittaan voimakkaasti niin, että päärahoittajien vaatimuksesta lopulta toimitusjohtaja vaihdettiin. Uusi toimitusjohtaja Casimir Lindholm saneerasi yhtiön siihen kuntoon, että se kelpasi arkkikilpailija YIT:lle, joka taas edelleen myi Lemminkäisen ikonisen päällystystoiminnan Peab-konsernille.

Myytyjen yhtiöiden omistajia ei sovi moittia. Kansallisen edun ajaminen ei tietenkään ole heidän tehtävänsä.

Kansallisesti sen sijaan on haitallista, että suuri ja yhteiskuntaan todella laajasti vaikuttava rakennustoimiala ei juuri lainkaan osallistu kansantalouden kannalta tärkeiden vientitulojen hankkimiseen. Viime vuosisadan lopun johtavien kotimaisten yhtiöiden (muun muassa Partek, Lohja ja Rautaruukki; Haka, Polar ja Finn-Stroi; useat johtavat konsulttiyhtiöt) vilkas kansainvälinen toiminta on lähes päättynyt.

Kansainvälisten konsernien tytäryhtiöiksi päätyneet suomalaisyksiköt eivät saa toimia Suomen ulkopuolella, eikä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaakaan (TKI) juuri harjoiteta tytäryhtiöissä. Kansamme vauraus riippuu ensisijaisesti kyvystämme hankkia tuloja maan rajojen ulkopuolelta, ja rakennusalamme saalis on nyt siis erittäin vaatimaton. Huoltovarmuuskaan ei ainakaan parane.

Miten suomalaiset voisivat kehittää ja edelleen omistaa myös rakennusalan isoiksi kasvaneita yrityksiä? Julkisia kannustimia varmasti tarvitaan, olivatpa ne verotuksellisia, rahoituksellisia tai esimerkiksi voimaperäisen ja koordinoidun TKI-toiminnan tukia.

Vihreän siirtymän pakottama uudentyyppinen rakentaminen tarjoaa paljon kansainvälistämiskelpoisia aihioita, mutta löytyykö rakennusalalta enää päteviä johtajavoimia tarttua niihin?

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Miten suomalainen rakennusala pystyisi taas kansainvälistymään?”

  1. Palojärvi haikailee sellaisen maailman perään joka on jo mennyt . Ei ole realistista ajatella, että tänään Suomeen syntyisi kansainvälisesti toimiva, suuri suomalainen rakennusliike.
    Suomi on tänään osa EU:ta, (peräti 1,25% prosenttia talousalueen asukkaista) jonka pääomat ja työvoima voivat vapaasti liikkua yli rajojen. Jo mainittu prosenttiluku pitäisi tuoda realismia kaikkien ajatteluun. Kun vielä tiedetään ,että rakentaminen vaatii runsaasti riskipääomaa, niin kilpailukyky Euroopan suurten rakennusliikkeiden kanssa on entistä mahdottomampaa.
    Rakentaminen tapahtuu paikan päällä eikä sitä voida viedä kuten laivoja Turusta ja sekin on ulkomaisessa omistuksessa.Kiinalaiset tosin rakentavat Kroatiassa siltaa ja kaikki siltaelementit tuodaan meriteitse Kiinasta. Mutta heidän resurssinsa ovat toista luokkaa. Meidän mahdollisuutemme ovat rakennusviennissä lähinnä Baltiassa. Suunnitteluvienti on toinen juttu ja siinä esimerkiksi PS-Arkkitehdit ovat hiljaa tehneet kovaa tulosta Kiinassa.
    Merkillepantavia on Palojärven ehdotukset valtion tukien lisäämisestä rakennusliikkeille ja alan tutkimukselle,sinänsä täysin kannatettavia, mutta samanaikaisesti ehdotetaan verotuksen merkittävää alentamista. Veroja pitäisi alentaa , tukia lisätä ja velkaa pienentää . Jokin siinä yhtälössä ei täsmää.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Lauri Palojärvihttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/lauri-palojarvi/