Murroksessa piilee liikenneköyhyyden uhka

Liikenne on suurimman murroksen edessä sitten henkilöautojen nopean yleistymisen. Murroksen taustalla ovat megatrendit digitalisaatio, automatisaatio ja sähköistyminen, joiden toivotaan ratkaisevan liikenteen turvallisuus- ja päästöongelmia. Miten murros vaikuttaa tasapuolisiin liikkumismahdollisuuksiin ja liikkumisen kustannuksiin? Entä miten yhteiskunnan tulisi ottaa huomioon mahdolliset ei-toivotut vaikutukset?

Liikenteen murros kiteytyy vahvasti kolmen hypen aallonharjalla olevan teknologian, liikkumisen palveluja yhdistävien MaaS-applikaatioiden, robottiautojen ja sähköautojen, ympärille. Teknologinen kehitys voi palvella hyvin tiettyjä käyttäjäryhmiä, mutta osa liikkujista voi kohdata muutokset vaikeuksina ja kärsiä liikenneköyhyydestä.

Liikenneköyhyydeksi voidaan kutsua ilmiötä, jossa ihmisellä ei ole mahdollisuutta liikkua kohtuullisella vaivalla, kohtuullisilla kustannuksilla ja kohtuullisessa ajassa niihin paikkoihin, joissa hänen on päivittäin käytävä.

Tyypillisesti ihmiset voidaan jakaa teknologian omaksumisessa innovaattoreihin, aikaisiin omaksujiin, aikaiseen enemmistöön, myöhäiseen enemmistöön ja vitkastelijoihin. Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus Vernen tammikuussa julkistettu tutkimus osoitti, että miehet, korkeasti koulutetut ja kaupunkilaiset suhtautuvat robottiautoihin verrokkiryhmiä myönteisemmin. Sen sijaan iällä ei ollut vaikutusta suhtautumiseen.

Kansainvälisissä MaaS-tutkimuksissa on puolestaan huomattu, että naiset, nuoret, kaupunkilaiset ja matalatuloiset ovat verrokkiryhmiä kiinnostuneempia liikkumisesta palveluna.

Tutkimusten valossa erityisesti harvaan asutuilla alueilla asuvat iäkkäät, joilla heikentyneen fyysisen kunnon, osaamisen tai pienten tulojen vuoksi ei ole mahdollisuutta liikkua omalla autolla, ovat liikenneköyhyyden riskiryhmää. Heille onkin tarjottava liikkumispalveluita, joiden avulla turvataan aktiivisen elämän edellytykset ja vältetään liikenneköyhyyden syntymistä.

Teknologista murrosta edistetään liikenteessä monin keinoin ja osa keinoista, kuten joukkoliikenteen lippujen myynnin siirto pääosin sähköisiin kanaviin, voi itse asiassa pahentaa liikenneköyhyyttä, kun lippuja ei voi hankkia lainkaan tai ainakaan halvimpaan tarjoushintaan perinteiseen tapaan liikennevälineessä maksaen.

Toki teknologia voi myös vähentää liikenneköyhyyttä, esimerkiksi robottiautojen mahdollistaessa autoilun uusille käyttäjäryhmille tai kehittyneen kutsuohjatun joukkoliikenteen mahdollistaessa joukkoliikenteen paremman palvelutason.

Erityistä huomiota tulee kiinnittää digiosaamiseen ja teknologian käytön kuilujen estämiseen, eli pyrkiä siihen, että kaikilla on mahdollisuudet palveluiden käyttöön. Tämä edellyttää, että digitaalisen palvelukanavan rinnalla on myös henkilökohtainen tai avustava palvelukanava ja koulutuksen avulla mahdollistetaan palveluiden omatoiminen käyttö.

Teknologisen murroksen aallonharjalla on kuitenkin edelleen syytä muistaa, että parhaat lääkkeet liikenneköyhyyttä ja alueellista tai ihmisryhmien välistä eriarvoistumista vastaan ovat edelleen kävellen saavutettavissa olevat lähipalvelut ja korkean palvelutason tarjoava joukkoliikenne ja nämä mahdollistava tiivis ja monipuolinen maankäyttö.

Maankäytön ja liikennejärjestelmän yhteiskehittämisellä luodaan tulevaisuudessa myös rakentamiselle otollisimpia sijainteja, jotka ovat saavutettavissa kaikille ja kaikilla liikennemuodoilla, myös ilman digiosaamista.