Suomi olisi asumisen mallimaa, jos onnistumista mitattaisiin erilaisten selvitysten ja raporttien määrällä. Jo ennestään korkea pino kasvoi taas yhdellä, kun Esa Swanljungin johtama työryhmä linjasi valtiovallan roolia 2010-luvun asuntomarkkinoilla. Tuloksena on kymmenien toimenpiteiden lista, joiden yhdessä pitäisi lääkitä erityisesti Helsingin seudun ahdinkoa. Sinänsä kelpo ehdotuksia, mutta pikaista parannusta ei ole näköpiirissä. Radikaalit keinot jäivät puuttumaan.
Työryhmä muun muassa luopuisi yleisestä väestönsuojien rakentamisvelvoitteesta. Se ei kuitenkaan ole ympäristöministeriön päätettävissä. Järkeen käyvä näkemys on myös se, ettei kaikkia opiskelija-asuntoja tarvitsisi rakentaa esteettömiksi.
Isona linjana työryhmä peräänkuuluttaa kilpailun lisäämistä erityisesti Helsingin seudun asuntorakentamiseen. Epäilemättä oikea huomio. Osoittihan vajaan kolmen vuoden takainen Kilpailuviraston selvityskin, että rakentamisen kilpailussa olisi petraamisen varaa. Tilanteen korjaaminen on kuitenkin hankalaa. Työryhmä laittaisi valtion selvittämään mahdolliset kilpailupoliittiset keinot rakennusalan kilpailun lisäämiseksi. Kunnat puolestaan voisivat pilkkoa tonttejaan myös pienten ja keskisuurten yritysten rahkeille sopiviksi.
Maapolitiikka ja kaavoitus ovat avaintekijöitä. Työryhmä tekisi aiesopimuksista nykyistä sitovampia. Tarvetta olisi, sillä Helsingin seudun asunto- ja tonttitarjontaa koskeva aiesopimus on ollut pettymys. Käytäntö on tälläkin tiellä kivinen.
Sosiaalinen asuntotuotanto ei ole juuri kiinnostanut yleishyödyllisiä yhtiöitä. Niin työryhmä kuin asuntoministerikin kumartavat näiden yhtiöiden edessä. Jan Vapaavuoren mukaan yhtiöt eivät ole enää yleishyödyllisiä, mutta tähän uuteen maailmaan on mukauduttava. Parantamalla tukiehtoja ja lyhentämällä rajoitusaikoja.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Paljon raportteja, vähän tuloksia”