Vastuullisuuteen liittyvät asiat ovat pinnalla, syystäkin. Toisaalta kira-alalla on nyt useita haasteita, jotka aiheuttavat toimijoille paineita. Arvot ja vastuullisuuslinjaukset punnitaan kiperissä tilanteissa, mutta tuntumani on, ettei vastuullisuustavoitteista haluta joustaa, sillä niiden toteutuminen tukee kiinteistön pitkäaikaisen arvon muodostumista.
Jos toimialan vastuullisuutta tarkastelee noin 20 vuoden perspektiivillä, ainakin seuraavia kehityskulkuja voi tunnistaa: 2000-luvulla keskustelussa olivat kiinteistöjen operatiivisen ympäristöjohtamisen käytännöt ja vuosikymmenen loppupuolella Suomeen rantautuneet Leed- ja Breeam-ympäristöluokitukset sekä edelläkävijöiden GRI-raportointi. 2010-luvun alkupuolella painotukset kallistuivat kunnianhimoisempaan energiatehokkuuteen ja kestävyyden kokonaisvaltaiseen huomioimiseen muun muassa Sitran energiaohjelman, Tekesin Kestävä yhdyskunta -ohjelman ja Energiaviisaan rakennetun ympäristön aika ERA17 -ohjelman toimin. 2010-luvun loppupuolella elinkaariajattelu, vähähiilinen rakentaminen, kiertotalous sekä hiilineutraaliuteen liittyvät tavoitteet etenivät vauhdilla. Nyt 2020-luvun alkupuolella vihreä siirtymä ja rahoitus, taksonomia ja raportointikäytännöt sekä luonnon monimuotoisuus ovat ylimmän johdon agendalla, aikaisempien teemojen lisäksi.
Lista ei varmasti ole kattava, mutta antaa perspektiiviä merkittävästä kehitysloikasta. Mitkä vastuullisuuden teemat painottuvat tämän vuosikymmenen loppupuolella?
Helppoja vastauksia ovat energiavarmuuteen ja hiilineutraaliustavoitteisiin liittyvät näkökulmat sekä tiedon hallinta ja avoin raportointi. Kira-kasvuohjelman teemat ovat osuvia: Vihreä siirtymä, Tuottavuus ja digitalisaatio sekä Arvonluonti läpi elinkaaren.
Colliersin tuoreessa raportissa käsitellään eurooppalaisten kiinteistöjen korjausrakentamisen tarvetta (renovation wave). Raportti nostaa esimerkiksi huolen, että jotkin kiinteistöt jäävät omistajien kehitysstrategioiden ulkopuolelle siksi, että niiden vastuullisuusominaisuudet eivät täytä kiinteistönomistajien tai -käyttäjien tulevia vaatimuksia. Vastuullisuuden kannalta heikoista kiinteistöistä luopumista harkitaan.
Raportti pitää selvänä, että yksityiset kiinteistönomistajat joutuvat maksamaan tarvittavien vastuullisuusparannusten kustannukset itse, etenkin Eurooppaa kokonaisuutena tarkasteltaessa. Suomessa energiatuet helpottavat hieman kustannuksia. Kiinteistönomistajat ovat osin epätietoisia vastuullisuusparannusten kustannuksista.
Kestävän kehityksen näkökulmasta heikkoja kiinteistöjä ei tule hylätä käytön tai markkinan ulkopuolelle. Purkaminen on resurssiviisauden kannalta huono vaihtoehto. Näille kiinteistöille tulee löytää tarkoituksenmukaisia uusia käyttötapoja ja uuden käytön mahdollistavia korjaus- ja rahoitustapoja. Pidän kysymystä yhteiskunnallisesti merkittävänä ja ennakointia vaativana kokonaisuutena, joka voisi olla yksi kiinteistöalan yhteinen kehitysteema tämän vuosikymmenen loppupuolelle. Samoin painottaisin vaikuttavuusanalyysejä sekä kaupunkien viherympäristön näkökulmia.
Nykyisissä vastuullisuustoimissa ja tavoitteissa on paljon työtä. Silti pitkän tähtäimen ennakointia tarvitaan. Kiinteistönomistajan paras keino välttyä ongelmilta on selvittää kiinteistöihin liittyvät keinot ja potentiaali taksonomian ja hiilineutraaliuden vaatimusten täyttämiseksi.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Quo vadis, vastuullisuus: Mitä teemme heikoille kiinteistöille?”