Rakennuksille ympäristötase elinkaaren mukaan

Kiertotalous puhuttaa rakentajia, mutta vain puoliääneen. Toistaiseksi keskustelu on pyörinyt lähinnä materiaalikysymyksissä ja siinä, miten mikäkin raaka-aine voidaan kierrättää. Kiertotalouden käsite kehittyy kuitenkin monipuolisemmaksi päivä päivältä.

Meidän tulee alkaa ajatella asioita pitkäjänteisemmin. Mikä on eri rakentamistapojen vaikutus hiilineutraaliustavoitteisiin? Mikä materiaali pärjää pidemmän päälle resurssiviisauskisassa? Tämä vaatii monien vanhojen työtapojen ja valintojen kyseenalaistamista.

Kiertotalous ei ole pelkkä materiaalikysymys. Se on ennen kaikkea kansantalouskysymys ja liittyy monin tavoin paitsi rakentamisen myös korjausrakentamisen päätöksiin. Ihmettelyä herättää, kun muutaman kymmenen vuoden ikäisiä asuinrakennuksia tai toimitaloja puretaan joko tehottomina tai korjauskelvottomina. Hämmästelyn lisäksi pitäisi kysyä, miksi ne eivät kestäneet, saadaanko niiden materiaalit talteen ja minkälainen hiilijalanjälki puretusta talosta jää?

Tarvitsemme uusia näkökulmia. Moniin kiertotalouden kysymyksiin rakentamisessa vastataan liian automaattisesti, että rakenna kestävästi puusta, koska se toimii hiilinieluna. Olen itse sitä mieltä, että näin yksinkertainen vastaus ei kelpaa, jos haluamme olla rehellisiä.

Me täällä puhtaan luonnon lintukoto-Suomessa olemme eläneet illuusiossa, että ongelmat ovat muualla, meillä on tilanne hallussa ja voimme jatkaa kuten ennenkin. Ei se ole hallussa. Rakentamisessa raaka-aineet ovat ilmeisesti olleet liian halpoja, koska niitä on tuhlattu melko surutta ja valintoja tehdään tottumusten perusteella.

Suomi voi olla muutoksen etujoukoissa, koska me pystymme päätöksiin, jos haluamme.

Meidän on laajennettava perinteistä näkökulmaa kestävästä rakentamisesta. Materiaalien hiilijalanjäljen lisäksi meidän on huomioitava päästöt paitsi rakentamisen myös käytön ajalta – itse asiassa koko elinkaaren ajalta. Johtopäätökseni on, että rakennuksille pitää laskea ympäristötase elinkaaren mukaan.

Tämä antaisi meille työkalun laskea, mitä se tarkoittaa, jos rakennus puretaan 30–40 vuoden kuluttua tai jos sitä käytetään sata vuotta. Laskutoimitukset kertoisivat kokonaispäästöt, ja lisäksi saisimme paremman kuvan, miten valintamme rakennusvaiheessa vaikuttavat.

Laittaisin itse vertailuun monia asioita: kuinka paljon materiaaleista voi kierrättää, ja onko kierrätetty tavara laadultaan alkuperäisen veroista? Ovatko ne uudelleen käytettävissä?

Materiaalin ominaisuuksien lisäksi pisteitä voisi napsia niiden toimivuudesta, esimerkiksi kuinka materiaalit helpottavat muuntojoustavuutta. Lisää notkeutta tarvitaan paitsi asunnoissa, myös toimistoissa, liiketiloissa, hoitokodeissa – ja väestörakenteen muuttuessa pian joka paikassa. Vaikka muuntojoustavuuden pitäisi olla suunnittelun perustavoitteita, valitettavan usein lyhytnäköiset ratkaisut tekevät sen mahdottomaksi, kun seiniä pitäisi siirtää.

Ympäristötaseeseen kuuluisi mielestäni ilman muuta myös huollon tarve, korroosionkesto, kulutuskestävyys, jopa palon- ja kosteudenkestävyys. Nämäkin kiertyvät lopulta rakennusvaiheen valintoihin, ja pidän niitäkin kiertotalouden kysymyksinä, koska materiaalit ja rakenteet joko kestävät tai joudutaan uusimaan. Eli taas menee luonnonvaroja hukkaan.

Voidaankin perustellusti sanoa, että nykyinen ”rakenna kestävästi kuten aina ennenkin” -näkökulma kaipaa rationaalista haastamista. Hiilinielukeskusteluunkin saataisiin uutta näkökulmaa tällaisella aika järkeenkäyvällä elinkaaren mittaisella ympäristötaseella.