Kokeile kuukausi maksutta

Rakennustuoteteollisuus digitalisoituu valitettavan hitaasti. Liian moni johtaja ajattelee, ettei myynti- tai liiketoimintaprosesseja voi digitalisoida, koska prosessi on niin yksilöllinen ja vaatii alan asiantuntijan osaamista. Ja kuitenkin seuraavassa lauseessa valitetaan kuinka ulkomaiset toimijat kolkuttavat asiakkaiden ovella – lokalisoitujen verkkopalveluiden kautta. Mitä ihmettä? Tämä logiikka ei päde.

90-luvun nostalgiaa

Parikymmentä vuotta sitten rakennustuoteteollisuuden liiketoiminta kukoisti. Yritykset olivat kiinnostuneita kasvusta ja kehityksestä. Ostettiin hassuja verkko-osoitteita (esim. inet.fi/-yritys) ja esiteltiin yritystä erilaisissa internet-portaaleissa. Edelläkävijöitä oli silloin yritykset, joilla oli omat nettisivut tai jopa oma verkko-osoite. Vaikka käyttäjiä oli vähän, yrityksillä oli vahva usko, että verkosta saadaan kasvua. Oli vain yksi iso haaste – verkkoyhteyksien hitaus. Se oli lähes sadastuhannesosa nykyisistä yhteyksistä.

2000-luvun nousukausi

2000 –luvulla yritykset ryhtyivät suunnittelemaan eri sidosryhmille kohdennettuja sähköisiä palveluita. Esimerkiksi suunnittelutyössä tietoa jaettiin aluksi disketeillä, koska sähköpostit olivat liian pieniä tiedon välitykseen. Yksi hyppy eteenpäin oli se, että vastaanottaja pystyi lataamaan CAD –tiedoston. Pelkkänä tekstilinkkinä, mutta kuitenkin. Todellinen tekninen innovaatio oli kuitenkin se, kun CADista saatiin digitaalinen kuva ja se vietiin verkkoon. Ja sitten vielä lisättiin valikko, josta käyttäjä pystyi rajaamaan, mitä hän halusi nähdä (katot, väliseinät jne.). Tämän jälkeen otettiinkin pitkiä digitalisointiloikkia!

Nousi kaksi vahvaa trendiä: julkaisujärjestelmät ja hakukoneet. Rakennustuoteteollisuudessa edelläkävijät veivät tuotetietoa verkkoon, loivat hakutoimintoja ja rakensivat tuotevalintaan liittyviä työkaluja ja menekkilaskureita. Mekin teimme ensimmäisen rakennusalan artikkelien hallintaan liittyvän julkaisujärjestelmän, joka olikin ensiaskel e21:n SOLU Business Solution –ratkaisuun.

2010-luvun pelko ja epävarmuus

Tällä hetkellä edelläkävijäyritykset valmistautuvat jo tulevaisuuteen, jossa palveluita kehitetään asiakkaiden ehdoilla. Palveluita ja sisältöjä suunnitellaan käyttäjien toiminnan pohjalta ja niitä muokataan erilaisiin kanaviin ja päätelaitteisiin. Hyvänä esimerkkinä toimii Ruduksen sorakauppa.fi -palvelu. Ylivoimainen markkinajohtaja.

Mutta. Ennen vuosikymmenen vaihdetta alkanut lama näyttää vieneen kokeilunhalun liian monelta yritykseltä. Mietitään ja arvotaan verkkoliiketoimintaan panostamista, pohditaan ROI:ta ja pelätään epäonnistumista. Samanaikaisesti kaverit lammikon takana menevät kovaa vauhtia eteenpäin, luovat verkostoja ja harjoittelevat kv-myyntiä.

Älä jää jälkeen!

Digitalisointia ei kannata pelätä, vaan kokeilla askel kerrallaan. Yksi järkevä ensiaskel on tuotetiedon hallinnan digitalisointi. Internet ja etenkin hakukoneet ovat uudistaneet ammattiostajien ostoprosessin ja nostaneet verkosta löytyvän, laadukkaan ja luotettavan tuotetiedon merkittävään rooliin kumppanivalinnoissa. Sähköisen tuotetiedon hallinnan avulla palvelet asiakkaitasi paremmin, löydät uusia asiakkaita ja, mikä tärkeintä, otat ison loikan kohti liiketoiminnan digitalisointia.

Hyvään alkuun pääset lataamalla täältä pikaoppaan sähköisen tuotetiedon hallintaan!

e21logo

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennustuoteteollisuuden digitalisaation kehitys”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat